Factory Husqvarna

Julkaistu 2010-06-03, 05:19
Xbike

Enduroharrastajat näkivät Tarkkalan kilpurin jo viime viikonlopun Kiteen SM-kisassa mutta esittelytilaisuudessa kuultiin ihan uuttakin tietoa.

Toistaiseksi varmistamattoman tiedon mukaan BMW:n omistama Husqvarna tulee esittelemään lehdistölle tuotantoversion Salmisen ja Tarkkalan kilpurista heinä - elokuun taitteessa. Asiasta ja ajankohdasta ei ole mitään varmoja tietoja mutta luotettavalta taholta saadun tiedon mukaan tällainen tilaisuus on suunnitteilla.
Kuinka paljon tuotantomallissa on samaa kuin tehdaspyörissä, se selviää vasta esittelyn ja mahdollisen koeajon myötä.

Juha Salminen parantelee vielä kipeää nilkkaansa mutta näytti mitä hänen kisapyöränsä satulan alta paljastuu. Bensatankki, ilmanputsari ja ruiskujärjestelmä on rakennettu samankaltaiseen järjestykseen kuin aiemmin käytössä olleessa BMW 450 -pyörässä.

Tarkkalan pyörässä ei enää ole BMW:n logoja. Kuuleman mukaan hänen ja Salmisen pyörät, samoin kuin tulevat tuotantopyörät, ovat merkiltään Husqvarnoja. Kaksikko kilpailee kuitenkin tiimissä, joka on nimeltään BMW-Husqvarna Motorsport ja tiimin hallinto on BMW:n käsissä.
Harmi ettei pyöriä voinut kokeilla, olisi ollut mukava kertoa miltä ihan oikea tehdaskilpuri tuntuu verrattuna tuotantopyöriin.

Artikkelia on kommentoitu
1
kommentar

Hmm onkohan paljo eroa tollaseen suzuki rse 640cc..

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Uutiset

Hae

Kirjautuminen

Tykkää Bike.fi Facebookissa

Tilaa ilmainen uutiskirje

Videoleikkeet (0 kpl)

Ei sisältöä

Kuvagalleria (918 kpl)

Talli (170 kpl)

BikeTwitter