Bild
Seuraava artikkeli
Kuva: Nita Korhonen

Eero Remes haastaa Suomen trial-kärjen Jämsässä

Xbike

Jämsässä ajetaan kauden toinen trialin SM-osakilpailu tulevana lauantaina. Kisapaikkana toimii Jämsän motocrossradan ja trial-kallion maastot. Mukaan kilpailuun on ilmoittautunut moninkertaisten lajin Suomen mestareiden lisäksi myös enduron kaksinkertainen maailmanmestari Eero Remes sekä niinikään enduron MM-sarjassa kisaavat Eemil Pohjola ja Roni Kytönen.

Jämsä tulee mukaan pitkän tauon jälkeen kilpailujärjestäjäksi. Viimeksi SM-trialia on ajettu Kaipolan Pitkävuoressa 2000-luvun vaihteessa.

Kilpailuun on tulossa erittäin mielenkiintoinen osallistujalista. TR1-luokassa kovimman kilpailun voitosta käyvät Timo Myöhänen (HäMK) ja Jussi Haapanen (JSMK) muita haastajia unohtamatta.

TR2-luokassa voittokamppailu nähtäneen Leevi Paajasen (TeMK), Mikko Mäkelän (JSMK) ja Ossi Jahnin (MPT) välillä.

TR3-luokassa tilanne on erittäin jännittävä. Kilpailuun ennakkosuosikkina lähtevä TeMK:n Ilkka Oittinen saa haastajat Eero Remeksestä (TuMK) ja Eemil Pohjolasta (JSMK). TR3J-luokassa puolestaan ajavat 12-18-vuotiaat juniorit. Siellä kilpailusta voidaan odottaa tasaista vääntöä pitkin päivää ja kuka vain voi yllättää. Ensimmäisen osakilpailun jälkeen Max Parkkonen (EMK) johtaa luokkaa ja toisena on Arttu Sämpi (MPT).

TR4-luokassa puolestaan riittää kokemusta ja nuoria haastajia. TeMK:n Jari Leipijärvi voitti ensimmäisen kilpailun ja saa haastajaksi paljon uusia nimiä.

Mitä tekevät oman kylän enduromiehet Mika Tamminen ja Roni Kytönen? TR5-luokkaan on tulossa mukava määrä ensikertalaisia, joten saa nähdä pystyykö kukaan ohittamaan Harri Jatkolaa Jämsän kalliolla.

Kisapaikalta löytyy kahviot kuulutuksineen. Kilpailuun on yleisöllä vapaa pääsy ja parhaat katselupaikat ovat motocrossradan varikolla ja trial-kalliolla, mihin pääsee autolla ihan viereen seuraamaan.

Kello 10-15 järjestettävässä kilpailussa ajetaan kolme kierrosta ja kahdeksan jaksoa. Ajoaikaa kuljettajilla reitin kiertämiseen on 4,5 tuntia.


Kilpailupaikan osoite Haaralantie 135, Jämsä.


 

Hei!

Ymmärrämme, että käytät adblockeria, mutta toivottavasti voit sulkea sen sivustomme osalta. Mainokset ovat perusedellytyksenä sille, että voimme ylläpitää sivustoa.