Uusi Africa Twin tulee jo tänä vuonna

Africa Twinin uudesta tulemisesta on huhuttu jo pitkään, eivätkä odotukset ainakaan laskeneet, kun Honda esitteli True Adventure -konseptin EICMA-messuilla viime syksynä. Honda vahvistaa tuoreessa tiedotteessaan, että tuotantomalli tulee rantautumaan Eurooppaan jo kuluvan vuoden syksyllä.  

Mallinimi on CRF 1000 L Africa Twin ja Honda kertoo pitävänsä kiinni XRV650/750 -mallien luomista perinteistä lisättynä viime aikojen kehitysaskelilla. Mallissa kerrotaan hyödynnetyn muun muassa Dakariin paluun tuomia oppeja. Modenia teknologiaa edustaa lisävarusteena saatavilla oleva kaksoiskytkinvaihteisto, joka on kehitetty erityisesti offroad-ajoa varten. 

Toistaiseksi tässä on kaikki, mitä mallista on tiedossa. Aiemmissa huhuissa on puhuttu moottorin osalta rivikakkosesta, jollainen myös True Adventure -konseptista löytyi. Lehdistötiedotteen mukana seuranneet kaksi kuvaa esittelevät pyörän muotokieltä, mutta eivät näytä mallia kokonaisuudessaan. Tarkkaa julkaisupäivää ei ole ilmoitettu, mutta ei olisi yllättävää, jos malli nähtäisiin syksyn EICMA-messuilla. 

 

Uusin numero