Tutustuminen Lahden SM-enduron reittiin

Julkaistu 2010-09-06, 17:50
Uutiset

Tänään päivällä pääsimme ajamaan kameran kanssa läpi 18.-19.9. ajettavan BikeMarine SM-enduron kaksi erikoiskoetta.

XBiken puolelta löytyy kypäräkameralla kuvattua videopätkää SM-sarjan päätöskisan hienoilta vaikuttavista reiteistä. Kisassa tulee olemaan kolme EK:ta kierroksella ja niistä kaksi oli mahdollista ajaa läpi kameran kanssa.

Sänkipeltoon tikutettu nopea peltopätkä jäi näkemättä koska peltoa säästetään ajamiselta kisaa varten.

Messilän rinne-EK on vauhdikas pätkä jossa rinteen kaltevuus tekee oman vaikeutensa. Pätkällä on hiukan irtokiviä mutta muutoin se vaikutti aivan mahtavalta.

Kukonkoivussa ajetaan crossityyppisempää pätkää, osa on röykkyistä polkua mutta osa on lanattu pyöräkuormaajan kauhan levyiseksi, todella lennokkaaksi pätkäksi.

Lisäksi on yksi pariminuuttinen video siirtymältä, jotka eivät tule olemaan erityisen vaikeita.

Alla olevasta linkistä pääsen kisan sivuille, josta löytyy kaikki tarpeellinen lisätieto.

Ilmoittautumisaika päättyy 8.9.

Artikkelia on kommentoitu
0
kertaa

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Uutiset

Hae

Kirjautuminen

Tykkää Bike.fi Facebookissa

Tilaa ilmainen uutiskirje

Videoleikkeet (0 kpl)

Ei sisältöä

Kuvagalleria (918 kpl)

Talli (170 kpl)

BikeTwitter