Timo Erosen blogi: Mistä löydetään lääke ratalajien ongelmaan?

Tällä hetkellä ratalajeissa vallitsee suuntaus, jossa ajajamäärät laskevat koko ajan ja nuorisotyö on todella huonossa hapessa, muutamaa seuraa lukuun ottamatta. Kauas on tultu niistä ajoista, jolloin Suomessakin ajettiin speedwaytä kolmella eri tasolla, liigassa ja kahdessa eri divarissa. Syitä harrastajamäärän laskuun on toki montakin, nykynuorison kiinnostus tahtoo olla tänä päivänä jotakin muuta kuin moottoriurheilu.

Nuorisotyön perusta kaikelle pitkäjänteiselle työlle on seuratoiminta. Ratalajeissa on tällä hetkellä alle kymmenen seuraa, joista kunnollista nuorisotyötä tehdään vain muutamassa. Tästä syntyy vääjäämättä tilanne (tai oikeastaan on jo syntynyt), että speedwayn SM-liigaan on hankala saada täysiä joukkueita omista riveistä. Mistä löydetään lääke tähän ongelmaan? Seurojen yhteistyö on saatava paremmalle tolalle. Tällä hetkellä on selkeästi nähtävissä kahtiajako seurojen kesken, Etelä-Suomi vs. Pohjois-Suomi.

Jääspeedwayssa toiminta lepää harrastajien oman aktiivisen toiminnan varassa, helpotusta tähän on kuitenkin saatu Moottoriliiton harjoitusleirin osalta. Viime kaudella oltiin tilanteessa, että SM-finaali oli monelle kuskille ensimmäinen ajotapahtuma. Sitä voi jokainen miettiä onko se hyvä vai ei, vastausta ei kai tarvitse sanoa. Jääspeedway tarvitsee ennen kaikkea kilpailuja, kilpailuja ja vielä kerran kilpailuja. Omassa rannassa tapahtuva ajelu kaverien kesken ei oikein vie eteenpäin. Mutta jokainenhan tietysti valitsee oman polkunsa tai tasonsa.

Kuva vuoden 2018 maaradan PM-kilpailusta Forssasta. Kuva: Timo Eronen

Maaradalla on omat ongelmansa, kilpakoneisiin ei löydy uutta verta, paria kaveria lukuun ottamatta, tosin heilläkin speedwaytausta pohjalla. Kilpailupaikkoja ei tahdo löytyä, uusista kisajärjestäjistä puhumattakaan. Lajilla on kuitenkin vankka maine ja menestystä suomalaiset on ajaneet pitkiltä radoilta aiemminkin.

Ratalajiryhmän rooli on suuri. Heidän kuuluu olla se kokoava voima kerhojen kesken ja heidän tulee ottaa vastuuta ja olla mahdollisimman paljon julkisuudessa mukana, osaltaan ohjaamassa toimintaa sekä myös kehittämässä yhteistyötä seurojen kesken. Ratalajit on yksinkertaisesti niin pieni piiri loppujen lopuksi, ettei klikkejä enää kaivattaisi asioita hankaloittamaan. Mitä lajipäälliköltä sitten vaaditaan? Hyvää yhteistyökykyä seurojen ja harrastajien kesken, aktiivista esilläoloa harrastajien ja lajia seuraavien ihmisten joukossa sekä avointa keskusteluyhteyttä asian tiimoilta. Käytiinpä keskustelu sosiaalisessa mediassa tai jollakin muulla alustalla, niin kansallisesti tai kansainvälisesti, pääasia että sitä käydään. Avoimuutta, avoimuutta, se on vallitseva trendi tänä päivänä.

Nyt on peli auki, kerhot voivat tehdä omia esityksiä asian suhteen. Olipa lopputulos mikä tahansa, toivottavasti se saa toimintaa puhallettua enemmän happea. Sitä ratalajit tarvitsevat