Tatu Lauslehdolla vauhdikas päätöskisa Hockenheimissa

Julkaistu 2009-09-15, 04:20
Uutiset

Tatu Lauslehto ajoi ratamoottoripyöräilyn IDM-sarjan viimeisessä osakilpailussa kuudenneksi Hockenheimin radalla Saksassa. Ensi kaudella Lauslehto ilmoittaa keskittyvänsä IDM-sarjaan.

Järvenpääläinen oli kilpailussa nopein Triumph-kuljettaja jääden voittoon ajaneesta saksalaisesta Jörg Teuchertista 10,1 sekuntia. Kilpailuun starttasi kaikkiaan 44 kuljettajaa.

Supersport-luokan mestaruuden napannut isäntämaan Sascha Hommel saavutti päätöskisasta seitsemännen sijan jääden Lauslehdolle kaksi sekuntia. Lauslehto sijoittui sarjapisteissä jaetulle kahdeksannelle sijalle.

- Aika-ajossa olin kahdeksas, mutta menetin ensimmäisellä kierroksella useamman pykälän. Vasta parin kierroksen jälkeen sain kunnon ajorytmin päälle ja pystyin nousemaan lähelle kärkeä, Lauslehto kertoi.

- Kisan edetessä vauhtini oli kilpailukykyistä, mutta heikko alku verotti ainakin pari sijaa lopputuloksissa. Neljäs sija jäi lopulta vajaan 0,6 sekunnin päähän.

Viime kuun lopussa Suomen mestaruuden varmistanut Tatu Lauslehto haluaa kiittää omaa tiimiään sekä yhteistyökumppaneita vaativan ja kiireisen kilpailukauden päätteeksi.

- Kesäkausi oli välillä aikamoista tohinaa, kun matkustimme Suomen ja Saksan välillä. Ensi kaudella panostan täysillä IDM-sarjassa menestymiseen ja Suomen kilpailut jäävät vähemmälle, Tatu suunnitteli.

Artikkelia on kommentoitu
0
kertaa

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Uutiset

Hae

Kirjautuminen

Tykkää Bike.fi Facebookissa

Tilaa ilmainen uutiskirje

Videoleikkeet (0 kpl)

Ei sisältöä

Kuvagalleria (918 kpl)

Talli (170 kpl)

BikeTwitter