Simone Mossa valmistautuu tulevaan SM-kauteen

Julkaistu 2010-04-27, 06:04
Uutiset

Simone Mossa ja veljensä Matteo muodostavat Mossa Racing -nimisen tiimin, jossa Simone ajaa Superstock 600-luokassa ja Matteo Superbikessä.

Tiimi on sopinut yhteistyöstä Batmencrew Paddock Teamin kanssa.

Batmencrew on superbikekuljettaja Rami Mattilan varikkohenkilökuntana toimineesta "lepakkotiimistä" jalostettu itsenäinen varikkotiimi, jonka yhteistyökumppanit mahdollistavat ryhmän toiminnan. Tiimin henkilökunnan tehtävänä on hoitaa kaikki varikkotoiminnot, jotta kuljettajat voivat rauhassa keskittyä olennaiseen, eli itse ajamiseen.

- Batmencrew:n jäsenistä puolet on entisiä kilpakuljettajia, jotka kaikki ovat ajaneet 2000-luvulla, joten on tuoreessa muistissa se, miten hankalaa on saada osaavaa henkilökuntaa varikolle, kertoo tiimin vetäjä Jukka "JH" Häyrynen. Kun kesällä 2009 päätimme laajentaa toimintaamme, oli päivänselvää, että haluamme tehdä töitä Mossa Racingille. Kauden päätöskilpailussa kokeilimme miten kemiat kohtaa ja kun homma toimi, saatiin talvella sovittua yhteistyöstä kaudelle 2010, jatkaa JH.

Simonen Yamaha YZF-R6 on vielä viimeistä silausta vaille, mutta Vappuna on tarkoitus ajaa ensimmäiset kierrokset radalla.

Teksti: Konekesko

Lue Bike-lehdestä 8/2009 Matteo Mossan haastattelu. "..suomalaistunut italialainen on kerännyt kyseenalaista kunniaa aggressiivisella etenemisellään...Eteenpäin mennään suomalaisella sisulla, italialaisella temperamentilla ja japanilaisella teknologialla."

Tuttuun tapaan toukokuun Bike-lehdessä (6/10) on kotimaan ratamoottoripyöräilyn kausiesittely.

Artikkelia on kommentoitu
0
kertaa

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Uutiset

Hae

Kirjautuminen

Tykkää Bike.fi Facebookissa

Tilaa ilmainen uutiskirje

Videoleikkeet (0 kpl)

Ei sisältöä

Kuvagalleria (918 kpl)

Talli (170 kpl)

BikeTwitter