Bild
Seuraava artikkeli

Yamahalla kiusallisia tilanteita 2017: ”Ei tullut kädenpuristuksia tai hymyjä”

Racebike

Yamaha MotoGP:n satelliittitiimin Tech 3:n pomo Herve Poncharal myöntää, että tällä kaudella koettiin hiukan kiusallisia tilanteita, kun satelliittitiimin kuljettajat löivät tehdastiimin kuljettajat.

Tehdastiimin Maverick Vinalesilla ja Valentino Rossilla oli kummallakin turhauttava kausi, kun taas Tech 3:n Johann Zarco loisti vuotta vanhemmalla Yamahallaan. Zarco löi sekä Rossin että Vinalesin kuudessa kilpailussa kauden aikana, toinen Tech 3 -kuljettaja Jonas Folger pystyi siihen kahdesti.

”Emme olisi villeimmissäkään unelmissamme kuvitelleet, että Zarco ajaa näin loistavan kauden. Niiden kilpailujen jälkeen tunsin oloni hiukan vaivaantuneeksi mennessäni Yamahan väen eteen”, Poncharal myöntää.

”Näin, kuinka naamat siellä venähtivät. Aina emme saaneet kädenpuristusta tai hymyjä, mutta toisaalta ymmärrän sen. Meillä oli kaksi rookie-kuljettajaa, joiden oli vain tarkoitus totutella tähän luokkaan, tehdastiimi lähti hakemaan vain maailmanmestaruutta.”

”Se mitä teimme vuoden vanhalla pyörällä, sai heidät tekemään töitä entistä enemmän, mutta ehkä he lähtivät väärään suuntaan”, Poncharal arvelee.

Hienosta kaudesta huolimatta Poncharal sanoo, ettei heidän kuuluisi taistella tehdastiimin kanssa, vaan auttaa Yamahaa voittamaan maailmanmestaruus.

”Kun radalla on neljä M1:tä, pystymme tuottamaan todella paljon arvokasta dataa ja informaatiota tehdastiimille, että he voisivat voittaa mestaruuden. Tehdastiimi on aina ykkönen. Menestyksemme johtui siitä, että meillä oli hienot kuljettajat, upea tiimi sekä loistava pyörä. Joten kiitän isosti Yamahaa siitä, kuinka hienosti he meitä tukivat kauden aikana”, Poncharal sanoo.
 

Hei!

Ymmärrämme, että käytät adblockeria, mutta toivottavasti voit sulkea sen sivustomme osalta. Mainokset ovat perusedellytyksenä sille, että voimme ylläpitää sivustoa.