Bild
Seuraava artikkeli

Valentino Rossi täyttää 40 – muttei ole läheskään vanhin GP-voittaja: ”Olen jo aika vanha mies”

Racebike

Valentino Rossi täyttää ensi viikolla 40 vuotta. Hän aloittaa jo 24. kautensa GP-tasolla.

Rossi uskoo silti edelleen, että pystyy ajamaan kilpailukykyisesti muita vastaan. Rossin edellinen voitto on Assenista kesältä 2017. Hän ei ole vielä lähellekään vanhin kuninkuusluokan GP-voittaja – tosin kolme edellä olevaa ajoivat viimeiset voittonsa jo ennen kuin Rossi oli syntynyt.

Fergus Anderson oli 44 vuotta ja 237 päivää vanha voittaessaan Spassa 1953. Jack Findleyllä oli voittaessaan Itävallassa 1977 ikää 42 vuotta ja 85 päivää, Leslie Grahamilla Spassa 1952 puolestaan 41 vuotta ja 21 päivää. Rossilla on Yamahan kanssa sopimus myös kaydesta 2020, joten ainakin kolmanneksi hän voi listalla hyvinkin nousta.

”Valitettavasti täytän ensi viikolla 40, olen aika vanha mies. Mutta minulle ikä on vain haaste pysyä nuorempien vauhdissa. Motivaatio ja hyvässä kunnossa pysyminen ovat avainasioita. Ei ole helppoa pysytellä enää huipulla kahta kautta, mutta teen sen eteen kaikkeni”, Rossi sanoo.

Iän karttuessa Rossin on pakko harjoitella radan ulkopuolella entistä enemmän.


”Joka päivä kotona on harjoiteltava entistä enemmän. Niin pyörällä, mutta myös salilla. Sillä ei ole paljon eroa, oletko 36 vai 40 vuotta, mutta sillä on, oletko 25 vai 40 vuotta. Kovaa harjoittelemalla kaikki on kuitenkin mahdollista.”

Rossi on voittanut 115 GP-kilpailua. Hän toivoo, että pystyisi jatkamaan niin pitkään, että pääisis ajamaan kilpaa Moto2:ssa ajavan veljensä Luca Marinin kanssa.

”Toivon todella, että voisimme ajaa yhdessä MotoGP:ssä. Toivottavasti hän ajaa hyvän kauden ja nousee MotoGP:hen ennen kuin minä lopetan. Se olisi jotakin, mitä en olisi koskaan voinut edes kuvitella, eikä varmaan kovin moni muukaan”, Rossi sanoo.

Moni odottaa, että Rossi ryhtyy MotoGP-uransa jälkeen johtamaan VR46-tiimiään. Hänellä on kuitenkin muita suunnitelmia. Sitten joskus, kun lopettamisen aika on.

”Haluan ajaa kilpaa vielä autoilla, ne ovat suuri intohimoni. Dakar-ralli on todella mielenkiintoinen, joten miksipä en ajaisi sitä? Se on todella hankala ja vaativa kilpailu, mutta hyvällä valmistautumisella voisin tehdä sen. Olen erittäin utelias kokeilemaan sitä, joten ehkäpä pääsen kerran vielä ajamaan sen.”
 

Hei!

Ymmärrämme, että käytät adblockeria, mutta toivottavasti voit sulkea sen sivustomme osalta. Mainokset ovat perusedellytyksenä sille, että voimme ylläpitää sivustoa.