Bild
Seuraava artikkeli

Suzuki ja Aprilia ainoat MotoGP-tehdastiimit, joilla ei ole satelliittitiimiä: "Tämä on asia, mistä keskustelemme oikeastaan koko ajan"

Racebike

Suzukin MotoGP-johtaja Davide Brivio sanoo, että he haluavat edelleen tulevaisuudessa itselleen satelliittitiimin, vaikka sellaisesta ei sopimusta kaudeksi 2019 syntynytkään.

Suzuki on ollut mukana MotoGP:ssä 2002-2011 ja sittemmin vuodesta 2015 asti, eikä sillä ole koskaan ollut satelliittitiimiä. Voittoja vuosien varrelta on tasan kaksi: Chris Vermeulenin Le Mansissa 2007 ja Maverick Vinalesin Silverstonessa 2016.

Kausi 2017 oli surkea, mutta 2018 jo erittäinkin hyvä. Neuvotteluja satelliittitiimistä käytiin Marc VDS etunenässä, mutta lopulta tehdas päätti, ettei sellaista oteta. Kisakuskeina ensi kaudella ajavat Alex Rins ja Joan Mir.

Brivio myöntää, että kyse on Suzukille etenkin taloudellisista rajoitteista.

”Tämä on asia, mistä keskustelemme oikeastaan koko ajan Suzukin sisällä. Tiiminä haluaisimme todella paljon satelliittitiimin, koska se toisi meille niin paljon enemmän informaatiota, mikä taas antaisi paljon paremmat mahdollisuudet pyörän kehittämiseen”, Brivio sanoo.

Suzukin rajalliset resurssit harmittavat Briviota.


”Satelliittitiimi olisi Suzukille iso ponnistus, koska meillä ei ole samanlaisia resursseja ja yhtä paljon ihmisiä töissä kuin monilla muilla. Jatkamme kuitenkin keskusteluja ja toivon todella, että saamme asian kuntoon kaudeksi 2020. Tosin nyt näyttää siltä, että oikeastaan kaikki tiimit ovat jo sitoutuneet johonkin tuolle kaudelle, mutta katsotaan, mitä tapahtuu.”

KTM saa ensi kaudeksi satelliittitiimikseen Tech 3:n ja Yamaha SIC Petronasin. Suzuki ja Aprilia ovatkin ainoat tehdastiimit, joilla ei satelliitteja ole. Aprilian johtaja Romano Albesiano sanoo, ettei se ole tällä hetkellä kiinnostunut satelliittitiimistä. Aprilia lyö paukkunsa testitiimiin, johon palkattiin KTM:ltä ulos jäänyt Bradley Smith.

”Aprilialle satelliittitiimi ei ole ensisijainen tavoite. Päätimme investoida vahvaan testitiimiin, jonka kuljettajat tulevat ajamaan myös villin kortin kilpailuja. Koska emme ole mitään MotoGP:n jättiläisiä, on paras tapa kehitystyöhön panostaa kahteen tehdaskuljettajaan ja yhteen kovan tason testikuljettajaan”, Albesiano sanoo.
 

Hei!

Ymmärrämme, että käytät adblockeria, mutta toivottavasti voit sulkea sen sivustomme osalta. Mainokset ovat perusedellytyksenä sille, että voimme ylläpitää sivustoa.