Suomalaisilla ei ollut jakoa kärjen vauhtiin Gävlessä ajetussa Peter Koijn muistokilpailussa. Jääspeedwayn legenda, 63-vuotias Per Olof Serenius (edessä) vei voiton ennen tuoretta Pohjoismaiden mestaria P-A Lindströmiä. Kuva: Tomi Nevanperä
Suomalaisilla ei ollut jakoa kärjen vauhtiin Gävlessä ajetussa Peter Koijn muistokilpailussa. Jääspeedwayn legenda, 63-vuotias Per Olof Serenius (edessä) vei voiton ennen tuoretta Pohjoismaiden mestaria P-A Lindströmiä. Kuva: Tomi Nevanperä

Seppänen urakoi jääspeedwayssa

Julkaistu 2012-02-19 18:49
Racebike

Ruotsin jääspeedwaykisoissa nähtiin viikonloppuna suomalaisväriä sekä lauantaina ja sunnuntaina.

Jouni Seppänen ajoi lauantaina Peter Koijn muistokilpailussa Gävlessä. Sunnuntaina Seppänen oli yhdessä Tomi Tanin ja Harri Saaren kanssa keräämässä Team Finlandille pisteitä Allsvenskanin ottelussa Huddingesssa.

Seppänen ei ehtinyt kärkimiesten vauhtiin Peter Koijn muistokilpailussa. Hän keräsineljä pistettä, joka oikeutti 13. sijaan.

- Tapahtuma oli hieno ja kilvanajo kovaa. Oma suoritus oli ihan ok. Pyörä toimii loistavasti, miehessä on vika, että pisteitä ei kertynyt enempää, kommentoi Seppänen.

Kilpailun voittajaksi ajoi maksimipistein 63-vuotias legenda Per Olof Serenius ennen tuoretta PM-mestaria P-A Lindströmiä.

Team Finland keräsi 11 pisteitä talteen Allsvenskanin ottelusta. Otteluun mahtui paljon tapahtumaa ja väriä ja lopulta se keskeytettiin erän 10 jälkeen, kun jää meni puhki ja maa tuli näkyviin toisessa kaarteessa.

- Otteluun mahtui kaikenlaista. Harri Saarella hajosi moottori jo lämminkäytössä ja otteluun lähdettiin kahdella miehellä. Sitten vielä Jouni Seppäsellä tuli nollaerä takarenkaan puhkeamisen takia. Tomi Tani ajoi taas hyvin. Voitti kolme eräänsä. Oltiin siinä vaiheessa komeasti kolmantena. Sitten rataan tuli pari reikää ja ottelu jouduttiin keskeyttämään. Nyt ei ole tietoa, jääkö ottelun tulos voimaan vai mitätöidäänkö se. Päätös siitä tulee myöhemmin, kertoi joukkueenjohtaja Pekka Karttunen.

Peter Koij memorial Gävle 18.2.:
  1. Per Olof Serenius Ruotsi 15+3
  2. P-A Lindström Ruotsi 14+2
  3. Fredrik Johansson Ruotsi 13+1
  4. Seppo Siira Ruotsi 12+3+0
13. Jouni Seppänen Suomi 4 (1,1,1,1,0)

Allsvenskan Huddinge 19.2:
1. Gävle 17: Fredrik Olsson 8
2. Mjösa SK12: Torleif Burman 7
3. Suomi 11: Tomi Tani 9 (3,3,3), Jouni Seppänen 2 (1,1,0)
4. Bollnäs 10: Viktor Svensson 8
5. Eldarna 8

Artikkelia on kommentoitu
0
kertaa

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Uutiset

Hae

Kirjautuminen

Bike.fi Facebookissa

Tilaa ilmainen uutiskirje

Kalenteri

M T K T P L S
 
1
 
2
 
3
 
4
 
5
 
6
 
7
 
8
 
9
 
10
 
11
 
12
 
13
 
14
 
15
 
16
 
17
 
18
 
19
 
20
 
21
 
22
 
23
 
24
 
25
 
26
 
27
 
28
 
29
 
30
 
31
 
 
 
 

Videoleikkeet (0 kpl)

Ei sisältöä

Kuvagalleria (919 kpl)

Talli (171 kpl)

BikeTwitter