Kuva: Johanna Friman

Saku Mansikkamäellä mainio motocrosskausi

Racebike

Motocrosskuljettaja Saku Mansikkamäen kauden 2017 saldoa kelpaa ihailla. Junioreiden MM-kisoissa BitMad Saku -tiimin kuljettaja sijoittui viidenneksi, mikä on kaikkien aikojen paras suomalaistulos 65-kuutioisissa. Kotimaisen MX-liigan Mansikkamäki voitti kaasuttelemalla voittoon kaikissa ajamissaan erissä.

Junioreiden MM-joukkuekisassa Mansikkamäki suomalaiskollegoineen kipusi neljänneksi, ja Suomen joukkuekisassa nuorukaisen edustama Vantaan joukkue uusi mestaruutensa.

”Ajaminen oli hauskaa koko kauden ja tulostakin tuli. Liigan voiton varmistuminen Porissa maistui hyvälle”, Mansikkamäki muistelee.

”Sen sijaan Mäntyharjun EM- ja Orimattilan MX-liigan kisoista jäi huono maku suuhun konerikkojen takia. Kaudella 2018 kiinnitämmekin lisää huomiota kaluston kestävyyteen.”

Maailman radoilla ensi kertaa ajaminen oli Mansikkamäelle hieno kokemus.

”Sain muista kärkikuljettajista uusia kavereita, mikä oli mukavaa. Ulkomaille haluaisin mennä ajamaan lisää, sillä samanlaisia ratoja ei Suomesta löydy.”

Valmennuspuoli on ensi vuonnakin yhä hyvissä käsissä, Sakun isä Jaakko Mansikkamäki kertoo.

”Oheistreenit ja ajovalmennus ovat huippua Ludde Söderbergin jatkaessa Sakun valmentajana.”

Suurin muutos Sakun taustajoukoissa tapahtuu, kun Juuso Ojala liittyy Sakun perheen avuksi hoitamaan sponsoriasioita.

”Omalla panoksellani pyrin auttamaan Sakua ja perhettä keskittymään itse ajamiseen minun hoitaessani tausta-asioita”, Ojala sanoo.

BitMad Saku -tiimi haluaa kiittää erinomaisesta yhteistyöstä viime kauden talliaan FCR:ää, Vantaan Moottorikerhoa ja kaikkia tukijoitaan.

”Ensi kaudella pyörän väri tulee kuitenkin vaihtumaan. Kerromme talliuutisia lisää heti, kun asiat on saatu varmuudella päätökseen”, Ojala paljastaa.

Ensi kaudella Saku jatkaa EMX65-kisoissa tähtäimenään EM-loppukisa Tsekin Loketissa. Toinen kauden huippukohta ovat kotikisat Vantaan Lavangossa. Kauden lopulla Suomen kisoissa kokeillaan vauhtia myös jo 85-kuutioisella pyörällä.

”Kisareissuja varten olemme lanseeranneet tukikampanjan, jotta Sakun ajaminen ulkomailla olisi mahdollista. Myynnissä on seinäkalenteria ja vaatetusta talveen ja kesään. Jos yrityksellänne on kiinnostusta olla mukana Sakun matkassa, keskustelemme mielellämme asiasta”, Ojala vinkkaa.

Teksti: BitMad Saku -tiedotusSaku Mansikkamäellä mainio motocrosskausi

(Teksti: BitMad Saku -tiedotus)

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi

Ilmainen uutiskirje!

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt kartalla siitä, mitä moottoripyöräilyn saralla tapahtuu.

Voit lopettaa uutiskirjeen tilaamisen koska tahansa. Emme luovuta osoitettasi muille tahoille.

Sulje Tilaa uutiskirje: