Bild
Seuraava artikkeli

RR-toimintaa junioreille kaudella 2019

Racebike

Viime kesänä aloitettu toimintamme Räyskälässä sai useita lapsia innostumaan minipyörillä ajamisesta. Muutamat heistä ovat liittyneet Kahvakoplaan ja ovat aikeissa ensi kesänä osallistua minimoto-luokan kilpailuihin.

Tulevaisuuden RR-kuljettajat ovat näitä innostuneita lapsia, pidetään asia vireillä ja viedään tätä harrastusta eteenpäin.

Järjestämme siis edelleen RR-kilvanajoon valmistavaa harjoittelua junioreille kesäkaudella 2019.

Harjoituspaikkana on Hyvinkään Kartingrata, jonka käytöstä olemme tehneet sopimuksen HyUA:n kanssa. Toukokuun alusta syyskuun loppuun on rata varattuna junioritoimintaan jokaisena torstaina, paitsi helatorstaina ja silloin, kun radalla on sopimusten mukaiset hiljaiset viikot. Näiden kahden viikon ajankohta selviää myöhemmin.

Olemme saaneet Minimotojuniorit ry:ltä käyttöömme minimotoja, joilla voi kokeilla ja aloitella harrastusta. Näiden lisäksi on mukana uusia mikrosupermoto tyyppisiä nelareita. Jos ajaminen alkaa kiinnostaa, suosittelemme oman pyörän hankkimista. Ajovarusteita saamme käyttöömme niin ikään Minimotojuniorit ry:ltä.

Radan käytöstä ja muusta toiminnasta syntyy kustannuksia. Suomen Moottoriliiton myöntämällä tuella saamme osan kuluista maksettua. Etsimme toimintaan muitakin tukijoita, jotta käytön kustannukset saadaan junioreille kohtuullisiksi.

Harjoittelussa pyritään toistojen kautta oppimaan uutta ja kehittämään olemassa olevia taitoja erilaisin toimintein. Ryhmille muodostetaan osatehtäviä, joita harjoitellaan radalla kullekin tehtävälle sopivassa paikassa. Positiivinen asenne ja hauska tekeminen ovat yksi tämän toiminnan perusajatuksista. Juniorit perehdytetään road racingin saloihin ja kannustetaan osallistumaan kilpailutoimintaan taitojen karttuessa.


Useat huippukuljettajat ovat aloittaneet ajamisen miniluokissa. Minimoto-luokan kilpailuihin pääsee osallistumaan aikaisintaan seitsemän vuoden ikäisenä.

Luokat, jotka voivat torstaisin Hyvinkäällä harjoitella ovat MiniGP, Minisupermotot ja Minimotot.

Pääosin toiminnan vetäjänä toimii Reko Nieminen. Muutamia nuoria kilpakuljettajia on alustavasti kyselty mukaan joihinkin harjoituksiin. Lisäksi SML:n kouluttajien vetämiä harjoitustapahtumia on suunnitteilla.

Ajamaan radalle pääsee jo kello 12. Alustavan aikataulun mukaan ohjatut harjoituspäivät olisivat kolmen tunnin mittaisia, enimmäkseen kello 17–20. Harjoituspäiviä Hyvinkäällä on yhteensä 18 ja Räyskälässä ehkä kaksi ja sen lisäksi mahdolliset kilpailut.

Jos tällainen toiminta kiinnostaa, niin ota yhteys sähköpostitse ja kysy lisää! Yhteystiedot: jori.nieminen@gmail.com reko.nieminen@gmail.com ja jlarkio@gmail.com

Terveisin Reko Racing

Hei!

Ymmärrämme, että käytät adblockeria, mutta toivottavasti voit sulkea sen sivustomme osalta. Mainokset ovat perusedellytyksenä sille, että voimme ylläpitää sivustoa.