Bild
Seuraava artikkeli

Niki Tuuli: ”Imatranajo on hieno kisatapahtuma”

Racebike

Imatralainen GP-sarjan Moto2-luokan kuljettaja Niki Tuuli oli hyvin kiireinen kirjoittaessaan nimikirjoituksia Imatranajojen varikolla Imatran Moottorikerhon teltalla kipeällä kädellään.

”On hienoa olla kotikaupungissa faneja tapaamassa näin hienossa kisatapahtumassa. Ja mikä parasta, kotimaan kuljettajat kamppailevat voitoista. Paljon on tullut itselle kannustusta”, Niki totesi.

Tuulen vasemman käden nimettömästä sormesta jouduttiin amputoimaan pieni pala ensimmäisen nivelen yläpuolelta Alankomaiden Assenissa Moto2-luokan aika-ajossa tapahtuneen kaatumisen takia.

”Sormi on vähän arka ja siinä on pakotusta. Kova into on päästä ajamaan. Sitten Sachsenringin ensimmäisenä päivä näen, miten sormi vaikuttaa ajamiseen”, Niki pohti.

Onni onnettomuudessa on se, että oikean käden sormet ovat ajamisen kannalta tärkeämmät kuin loukkaantuneen vasemman käden sormet.

Nimikirjoitussessioiden jälkeen vielä lauantai-illan päätteeksi Niki osallistui Imatran kaupungin järjestämään mediatilaisuuteen, jossa myös Nikin kuulumiset kiinnostivat kovasti.
 

Hei!

Ymmärrämme, että käytät adblockeria, mutta toivottavasti voit sulkea sen sivustomme osalta. Mainokset ovat perusedellytyksenä sille, että voimme ylläpitää sivustoa.