Bild
Seuraava artikkeli

Motomarket Racingin juniorikuskeilla vaikea viikonloppu. 

Racebike

Valencian radalla viikonvaihteessa ajetussa Espanjassa mestaruussarjan osakilpailussa tiimin juniorikuskit Lenni Klemetti, Niko Lehtiranta ja Rasmus Rosnell ajoivat sekä onnistuneita suorituksia että kärsivät tekniikkamurheista PreMoto3 luokassa. 

Aika-ajossa Klemetti kärsi teknisesti ongelmista eikä saanut ajettu nopeaa kierrosaikaa ja joutui tyytymään lähtöruutuun 26. Hyvässä vauhdissa puolestaan olivat tiimin kaksi muuta kuskia ja ajoivat itselleen lähtöruudut Lehtiranta 14. ja Rosnell 15.

Kilpailuun kaikki kuskit lähtivät hakemaan itselleen lisää sarjapisteitä, mutta tällä kertaa kaikki kuskit jäivät harmillisesti ilman sarjapisteitä. 

Lennin matka päättyi jo kisan alkuvaiheilla keskeytykseen teknisten ongelmien vuoksi.
"Vaikea viikonloppu teknisten murheiden takia. aika-ajoissa moottori sylki öljyt pihalle parin kierroksen jälkeen. Tämän jälkeen alkoivat sähköongelmat ja myös kisapäivän warm up jäi väliin. Lopulta moottori saatiin käyntiin ja pääsin kisaan. Tehot puuttuivat kuitenkin ja parin kierroksen jälkeen moottori alkoi ruiskuttaa öljyä päälleni, joten keskeytin ajamalla varovasti varikolle. " 

Niko ajoi tasaisen varmaa ajoa ja pääsi nostamaan sijoitustaan kymmenen kärjen tuntumaan kunnes pyörän huippunopeus alkoi tippua kierros kierrokselta ja maaliin sijalla 17. 
"Pääsin hyvään ajorytmiin heti viikonlopun alussa ja saatiin mekaanikkojen kanssa tehtyä pyörää minulle mieleiseksi. Kisassa ajo kulki hyvin ja nousin jo sijalle 11 kunnes pyörästä hävisi teho ja takaata alkoi tulla kuskeja ohitse. "

Rasmus puolestaan ajoi hienoa nousujohteista ajo koko kisan ilman teknisiä murheita ja ohitti ruutulipun sijalla 18. 
"Meillä oli ehjä ja nousujohteinen viikonloppu. Pistetili ei karttunut, mutta ajo sujui nousujohteisesti koko viikonlopun. Kauden paras aika-ajo, eikä se kisakaan huonosti mennyt. Pyörä toimi hienosti ja oli kiva vetää. Tämä oli kauden ainut kisa jossa rata oli ennestään tuttu, kun keväällä käytiin täällä testaamassa. Ehkä se auttoi pysymään rennonpana. "


Seuraava ja samalla sarjan tämän kauden viimeinen osakilpailu ajetaa 21.10 Upealla Jerezin radalla. 

 

 

Hei!

Ymmärrämme, että käytät adblockeria, mutta toivottavasti voit sulkea sen sivustomme osalta. Mainokset ovat perusedellytyksenä sille, että voimme ylläpitää sivustoa.