MotoGP-sarjan käynnistävässä Qatarin MM-osakilpailussa siirryttiin viime vuonna neljän illan aikatauluun. Kolmen päivän mittaisista GP-viikonvaihteista poikkeava järjestely jatkuu Qatarissa myös tänä vuonna. Kauden ensimmäisistä MM-pisteistä taistellaan 8. huhtikuuta Losailin valaistulla aavikkoradalla. Kuva: Repsol Media
MotoGP-sarjan käynnistävässä Qatarin MM-osakilpailussa siirryttiin viime vuonna neljän illan aikatauluun. Kolmen päivän mittaisista GP-viikonvaihteista poikkeava järjestely jatkuu Qatarissa myös tänä vuonna. Kauden ensimmäisistä MM-pisteistä taistellaan 8. huhtikuuta Losailin valaistulla aavikkoradalla. Kuva: Repsol Media

MotoGP-sarjan avauksesta jälleen neljän illan spektaakkeli Qatarissa

Julkaistu 2012-01-25 14:03
Racebike

MotoGP-sarjan perinteiseksi muodostunut Qatarin avausosakilpailu ajetaan Losailin aavikkoradan massiivisten valonheittimien loisteessa sunnuntaina 8. huhtikuuta. Muista MM-sarjan viikonvaihteista poiketen Qatarin GP:n spektaakkeli on neljän päivän mittainen, sillä ensimmäiset harjoitukset ajetaan jo torstaina.

Qatarissa siirryttiin viime kaudella neljän illan venytettyyn aikatauluun, minkä ainakin järjestäjät ja MotoGP-luokan kuljettajat näkevät onnistuneena vetona.

Järjestely takaa sen, että kuninkuusluokan kuljettajat pääsevät aloittamaan kilpailunsa aiemmin ja paremmissa olosuhteissa, ennen kuin Qatarin kolea alkuyö verottaa radan pitoa.

Losailissa vedetään torstaina 5. huhtikuuta yhteensä viidet vapaat harjoitukset. Moto3- ja Moto2-luokkien kuljettajat käynnistävät kauden kahdella sessiolla.

MotoGP-luokan kuljettajat ajavat puolestaan torstaina yhden treenin, joka alkaa klo 19.55. MotoGP-luokan kaksi muuta 45 minuutin mittaista harjoitusta ovat vuorossa perjantaina.

Erikoinen warm up-aikataulu

Kaikkien kolmen luokan aika-ajot sijoittuvat lauantaihin.

Erikoista on jälleen se, että Moto2- ja Moto3-luokkien warm up-sessiot ajoittuvat nekin vielä lauantai-iltaan lähes 24 tuntia ennen varsinaisia kisatapahtumia. MotoGP-luokan warm up ajetaan sunnuntaina klo 18, eli neljä tuntia ennen kilpailua.

Moto3-luokan historian ensimmäinen kilpailu käynnistyy Qatarissa klo 19. Moto2-luokan kuljettajat starttaavat Losailin 5380 metrin mittaisen radan lähtöruuduistaan klo 20.20. Moto3:ssa ajetaan 18:n, Moto2:ssa 20:n ja MotoGP:ssä 22 kierroksen kilpailut.

Testit käynnistyvät ensi viikolla

MotoGP-luokan vuoden ensimmäiset testit ajetaan Sepangin radalla Malesiassa ensi tiistaista torstaihin.

Kahden pienemmän luokan ensimmäiset viralliset, talliyhdistys IRTA:n testit sijoittuvat 8.-10. helmikuuta Espanjan Valenciaan.

Suomalaistalli Ajo Motorsportin kuljettajat ja Niklas Ajo ajavat KTM:n Moto3-luokan tehdaspyörillä yksityistestejä samalla radalla jo tulevana maanantaina ja tiistaina.
 

Artikkelia on kommentoitu
0
kertaa

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Uutiset

Hae

Kirjautuminen

Bike.fi Facebookissa

Tilaa ilmainen uutiskirje

Kalenteri

M T K T P L S
 
1
 
2
 
3
 
4
 
5
 
6
 
7
 
8
 
9
 
10
 
11
 
12
 
13
 
14
 
15
 
16
 
17
 
18
 
19
 
20
 
21
 
22
 
23
 
24
 
25
 
26
 
27
 
28
 
29
 
30
 
31
 
 
 
 

Videoleikkeet (0 kpl)

Ei sisältöä

Kuvagalleria (919 kpl)

Talli (171 kpl)

BikeTwitter