Bild
Seuraava artikkeli
Valtaosa MotoE-luokan kalustosta tuhoutui tulipalossa. Kuva: Energica.

MotoE-luokan kilpailukalenteria muutetaan

Racebike

Dorna on julkaissut lisätietoa Jerezissä sattuneesta sähköpyörien varikon tulipalosta. MotoE-luokka nähdään vielä radalla vuonna 2019, mutta kilpailukalenteriin tulee muutoksia.

Suurin osa Jerezissä testaamassa olleesta MotoE-luokan kalustosta tuhoutui aamuyöllä 14. maaliskuuta sattuneessa sähköpyörien varikon tulipalossa. Vauriot olivat ainoastaan aineellisia, eikä palo ei aiheuttanut henkilövahinkoja.

Palon syttymissyytä koskevat tutkimukset ovat käynnissä, mutta ne eivät toistaiseksi ole tuottaneet tulosta. On kuitenkin varmistunut, että pyöriä ei ollut latauksessa tulipalon syttymishetkellä.

Dorna Sports on ilmoittanut pyrkivänsä siihen, että MotoE-luokka saadaan takaisin radoille mahdollisimman nopeassa aikataulussa. Merkittävien kalustotappioiden vuoksi luokan kilpailukausi ei kuitenkaan käynnisty alkuperäisen suunnitelman mukaan toukokuun alussa ajettavassa Jerezin Espanjan GP:ssä ja luokan päivitetty kilpailukalenteri julkaistaan myöhemmin.

Hei!

Ymmärrämme, että käytät adblockeria, mutta toivottavasti voit sulkea sen sivustomme osalta. Mainokset ovat perusedellytyksenä sille, että voimme ylläpitää sivustoa.