Mika Kallion KTM:llä kovat tavoitteet: "Ensi kaudella viiden joukkoon"

Racebike

Pol Espargaro uskoo, että KTM voi tavoitella toisella kaudellaan MotoGP:ssä hyvinkin jo sijoituksia viiden parhaan joukkoon.

Avauskaudellaan KTM on ajanut melko vakituisesti sijan kymmenen nurkille. Alkukauden hankaluuksien jälkeen vähintään toinen KTM-kuskeista on ollut kymmenen joukossa kuudesti kahdeksassa viime kilpailussa. Espargaron paras sijoitus on yhdeksäs.

KTM on ennen viimeistä osakilpailua valmistajien pisteissä viidentenä tasoissa Aprilian kanssa.

”Kauden alussa tavoitteemme oli päästä yhdessä kilpailussa 10 joukkoon. Nyt kuitenkin taistelemme jo joka kilpailussa paikasta TOP10:een”, Espargaro sanoo Motorsport.comilla.

”On hyvin vaikuttavaa, mitä olemme saavuttaneet avauskaudella. Lähdimme kauteen aika takaa, joten kaikki eivät ehkä uskoneet tähän. Olemme nyt kuitenkin samassa nipussa Suzukin ja Aprilian kanssa. Se on todella vakuuttava näyttö tiimiltä, joka ei ole koskaan ennen ajanut MotoGP:ssä. Meillä on täydet mahdollisuudet tavoitella ensi kaudella paikkaa viiden parhaan joukossa.”

Paljon huhuttiin, että Mika Kallio ottaisi Bradley Smithin paikan Espargaron tallikaverina ensi kaudella. Niin ei käynyt, mihin Espargaro on tyytyväinen.

“KTM:n tavoite oli alusta asti pitää Bradley tiimissä. Olemme olleet yhdessä jo monta vuotta, välimme ovat erinomaiset. Mielestäni hän on myös erittäin hyvä kuljettaja. Olen iloinen, että juuri hän jatkaa tallikaverinani”, Espargaro kehuu.

”Bradley löysi jotakin uutta vauhtiinsa Australian Phillip Islandilla. Olen onnellinen, että hän oli nopea. Se on hyväksi minullekin, kun tallikaveri ei anna mitään ilmaiseksi.”

Kauden päätösosakilpailu ajetaan Valenciassa viikonloppuna. Siellä myös testikuski Mika Kallio ajaa Espargaron ja Smithin rinnalla.
 

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi

Ilmainen uutiskirje!

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt kartalla siitä, mitä moottoripyöräilyn saralla tapahtuu.

Voit lopettaa uutiskirjeen tilaamisen koska tahansa. Emme luovuta osoitettasi muille tahoille.

Sulje Tilaa uutiskirje: