Mika Kallion tavoitteena on palata MotoGP-luokkaan kaudella 2013. Kuva: Marc VDS Racing
Mika Kallion tavoitteena on palata MotoGP-luokkaan kaudella 2013. Kuva: Marc VDS Racing

Mika Kallion katse on tiukasti MotoGP-luokassa kaudella 2013: ”Se on ilman muuta tavoitteeni”

Julkaistu 2012-02-01 12:28
Racebike

Ratamoottoripyöräilyn kolminkertainen MM-mitalisti Mika Kallio käynnistelee toista ja samalla kenties viimeistä kauttaan Moto2-luokassa. Kallion, 29, katseet ja tavoitteet on suunnattu tiukasti paluuseen MotoGP-luokkaan, jossa hän kilpaili Ducatilla kausilla 2009 ja 2010.

- MotoGP-luokka on ilman muuta tavoitteeni, Kallio vahvistaa Bike-lehden haastattelussa.

Kallio testasi viime kaudella nykyisen Marc VDS Racing-tiiminsä väreissä uusien CRT (Claiming Rule Teams)-sääntöjen mukaista MotoGP-luokan Suter-BMW -pyörää.

Kuviota monelta kantilta puntaroitunut belgialaistiimi päätti kuitenkin vetäytyä kuninkuusluokan haastavasta ja hintavasta projektistaan kauden 2012 osalta ja samalla myös Kallio näki aikalisän paikan.

Pöydällä oli jo pari tarjousta

- Päätin itsekin jatkaa vielä Moto2-luokassa, vaikka minulla olisi ollut mahdollisuuksia siirtyä MotoGP:hen. Sopimusneuvotteluissa oli mukana myös 2-3 CRT-tiimiä, myöntää jo 11. täysipainoista MM-kauttaan aloitteleva Kallio.

- En halunnut lähteä tekemään testityötä ja ajamaan niin sanotusti heikkoa kautta, kun näin CRT:ssä silloin vallinneen tilanteen, perustelee Kallio viime vuoden marraskuussa syntynyttä päätöstään.

Tuotantopyöriin perustuva CRT-kalusto jakaa ainakin tässä vaiheessa mielipiteet ja tunteet varsin jyrkästikin.

MotoGP-sarjan kaupalliset oikeudet omistavan Dornan espanjalainen keulahahmo Carmelo Ezpeleta on puhunut kustannussäästöihin vedoten pontevasti CRT-tulevaisuuden puolesta, mutta MotoGP-luokan nykyiset tehtaat ja prototyyppipyörillä kilpailevat Honda, Yamaha sekä Ducati toppuuttelevat ainakin liian radikaaleja ratkaisuja minkä ehtivät.

Kärkkäimmin kuvioon on ottanut kantaa hallitseva maailmanmestari Casey Stoner. Hondalla kilpaileva australialainen Stoner latasi taannoin, että hän hyvästelee sarjan välittömästi siinä vaiheessa, jos protot painuvat historiaan.

”Hyvä katsoa vielä vuosi”

MotoGP-luokan kauden ensimmäisiä testejä ajetaan parhaillaan Sepangin radalla Malesiassa.

Kallion viime vuonna testaamalla Suter-BMW:llä kilpaileva yhdysvaltalainen rr-konkari Colin Edwards oli avauspäivän nopein CRT-kuljettaja, joskin hänkin hyytyi espanjalaisen Jorge Lorenzon Yamahalla takomasta pohja-ajasta yli kuusi sekuntia. Sepangin radalla on mittaa 5,5 kilometriä.

MotoGP-luokassa on huhtikuussa käynnistyvällä kaudella mukana 12 tehdas- ja yhdeksän CRT-pyörillä ajavaa kuljettajaa. Nippu jakaantuu näillä näkymin kahden kerroksen väkeen.

- Erot varmasti tasoittuvat vähän radasta ja olosuhteista riippuen, mutta kyllä ne tulevat olemaan edelleen huimat. MotoGP:ssä ajetaan tavallaan kahdesta, eli prototyyppi- ja CRT-pyörien mestaruudesta, toteaa Kallio 164 GP:n, 12 MM-osakilpailuvoiton, 34 podiumsijoituksen ja 14 paalupaikan tuomalla vankalla kokemuksella.

- Tässä vaiheessa oli hyvä katsoa vielä vuosi, miten tilanne kehittyy. En kuitenkaan näe CRT-pyörää ainoana vaihtoehtona mahdollisessa paluussa MotoGP-luokkaan. Tehdaspyörä olisi tietenkin paras vaihtoehto, mutta tilanne on kieltämättä vaikea. Viime vuosien suuntaus on ollut se, että niiden pyörien määrä on vähentynyt, jatkaa Kallio.

Niin, ensin Kawasaki vetäytyi taloudellisessa ahdingossa sarjasta ja yhden kuljettajan tiiminä kilpaillut Suzuki teki vastaavan päätöksen viime kauden päätyttyä. Suzukin suunnalta on tosin jo väläytelty vihreää valoa paluulle.

MP-messuilta Valencian testeihin

Kallio palaa Marc VDS-tiimin Moto2-luokan Kalexin puikkoihin ensi viikolla, kun kauden ensimmäiset, talliyhdistys IRTA:n viralliset testit ajetaan keskiviikosta perjantaihin Valencian radalla Espanjassa.

Sitä ennen vuorossa on Helsingin Messukeskuksessa torstaina starttaava MP 12 Moottoripyöränäyttely, jossa hänen tukikohtanaan on Kallio Racingin osasto 7b21.

Racing-tiimissä ovat mukana Kallion veljesten Mikan ja Superbike-luokan kuljettajan Vesan lisäksi Superstock 600:ssa kilpailevat Marko Aarnio, Joel Vinnikainen ja Suomen tämän hetken nopein kauniimman sukupuolen ratamoottoripyöräilijä Jasmin Sarjos, sekä junior teamin 7-vuotias minimotokuski Kenny Koskinen.
 

Artikkelia on kommentoitu
1
kommentar

Elääkö kirjoittaja vielä 2011 vuotta kun suterista puhuu?

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Uutiset

Hae

Kirjautuminen

Bike.fi Facebookissa

Tilaa ilmainen uutiskirje

Kalenteri

M T K T P L S
 
1
 
2
 
3
 
4
 
5
 
6
 
7
 
8
 
9
 
10
 
11
 
12
 
13
 
14
 
15
 
16
 
17
 
18
 
19
 
20
 
21
 
22
 
23
 
24
 
25
 
26
 
27
 
28
 
29
 
30
 
31
 
 
 
 

Videoleikkeet (0 kpl)

Ei sisältöä

Kuvagalleria (919 kpl)

Talli (171 kpl)

BikeTwitter