Mika Kalliolta loistokilpailu Itävallassa!

Racebike

Mika Kallio oli kymmenes Red Bull Ringillä Itävallan MotoGP-osakilpailussa. Hän oli kirkkaasti paras KTM-kuljettaja.

Kallio nousi heti startissa neljä sijoitusta 14:nneksi, pian sijoitus parani vielä kaksi pykälää. Neljän kierroksen jälkeen hän oli jo kymmenes. Ducatin Jorge Lorenzo nousi alussa kärkeen ohi paalulta lähteneen Hondan Marc Marquezin.

Kisan puolivälissä Marquez teki kuitenkin ohituksen ja nousi kärkeen. Toinen Ducati-kuski Andrea Dovizioso nousi kuitenkin kärkeen 10 kierrosta ennen maalia. Marquez kyttäsi kuitenkin aivan tuntumassa ja meni kierrosta myöhemmin takaisin kärkeen. kaksi kierrosta myöhemmin kärkikaksikon osat vaihtuivat taas.

Mika Kallio ajoi upeita kierrosaikoja ja tappeli kymmenentenä. Hän oli aivan Ducatin satelliittitiimin Loris Bazin kannassa, Kallion takarenkaassa ajoi puolestaan Suzukin Andrea Iannone. Lopussa Kallio vielä yritti, mutta ei onnistunut ohituksessa, Baz jäi kymmenyksen verran edelle. Kallion tallikavereista Pol Espargaro keskeytti, Bradley Smith hävisi Kalliolle 17 sekuntia ja oli 18:s. Kallion vauhdista kertoo hyvin se, että hän hävisi seitsemänneksi ajaneelle Valentino Rossille vain kymmenen sekuntia.

Marquez yritti vielä viimeisessä mutkassa nousta voittoon, mutta teki ohituksen jälkeen ajovirheen, joten Dovizioso oli päivän ykkönen, Marquez kakkonen. Kolmospaikan otti Dani Pedrosa. Yamahalla oli paha päivä: Maverick Vinales oli kuudes ja Valentino Rossi seitsemäs. Marquez kasvatti näin MM-johtoaan 16 pisteeseen, Dovizioso nousi kakkoseksi pisteissä.

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi

Ilmainen uutiskirje!

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt kartalla siitä, mitä moottoripyöräilyn saralla tapahtuu.

Voit lopettaa uutiskirjeen tilaamisen koska tahansa. Emme luovuta osoitettasi muille tahoille.

Sulje Tilaa uutiskirje: