Bild
Seuraava artikkeli

Maverick Vinales myöntää Yamahan ongelmat: "Meillä on jotakin kateissa"

Racebike

Vuodessa ehtii tapahtua MortoGP:ssä paljon. Vuosi sitten viimeisten Qatarin testien jälkeen Maverick Vinales vaikutti liki voittamattomalta. Nyt hän lähtee kauteen täysin eri tilanteesta, epävarmana.

Yamahan M1:n säätöjä ei ole saatu millään Vinalesin mieleisiksi, ei vaikka kaikkea on kokeiltu. Se on turhauttanut miehen.

”Meillä on ollut todella vaikeaa. Kun viimeisissä testeissä tunnet, että pyörä ei toimi, vaikka pusket aivan limitillä, siitä ei kovin hyvää tunnetta jää. Tämä on hyvin hämmentävä tilanne meille.”, Vinales myöntää.

”Jos meillä olisi ollut enemmän testiaikaa, olisimme varmasti pystyneet ajamaan kovempaa. Silti tilanne on minulle hyvin outo. Meidän on mietittävä huolellisesti, mitä muutoksia haluamme vielä tehdä. Avauskilpailussa en voi tehdä muuta kuin antaa kaikkeni. Vain siten voi tapahtua hyviä asioita.”

Vinalesin kommentit kaikkien kolmen testisession jälkeen ovat olleet hyvin samanlaisia kuin viime kauden loppupuolella. Silloin kaikki alkoi mennä pieleen. Yamahan resursseilla olisi luullut, että asiat saadaan korjattua talven aikana, mutta niin ei ole syystä tai toisesta käynyt.

”Kaikki yrittävät parhaansa ja jokainen tuo julki parhaat ideansa. Välillä olemme mielestäni löytäneet oikean polun, mutta sitten taas kadottaneet sen, eikä niin saa enää tapahtua.”

Kauden alkuun on aikaa enää reilu viikko, joten mahdottomia ei kukaan voi tehdä.

”Tunnen kyllä olevani valmis. Mutta tällä hetkellä emme vain ole löytäneet säätöjä, jotka sopivat täydellisesti ajotyylilleni. Niitä on yhä hierottava. Pyörässä on paljon parannettavaa. Ja se tarkoittaa sitä, että meillä on jotakin kateissa”, Vinales sanoo.
 

Hei!

Ymmärrämme, että käytät adblockeria, mutta toivottavasti voit sulkea sen sivustomme osalta. Mainokset ovat perusedellytyksenä sille, että voimme ylläpitää sivustoa.