Bild
Seuraava artikkeli

KTM Tech 3 vahvisti toisen ensi kauden kuljettajansa

Racebike

KTM:n leipiin siirtyvä Tech 3 -tiimi on vahvistanut toisenkin kuljettajansa ensi kaudeksi.

Jo aiemmin vahvistetun Miquel Oliveiran lisäksi tiimissä jatkaa täksi kaudeksi Johann Zarcon rinnalle nostettu nuori malesialainen Hafizh Syahrin. Zarco siirtyy puolestaan KTM:n tehdastiimiin, tosin Tech 3 saa ensi kaudeksi käyttöönsä tismalleen samat pyörät, mitä tehdastiimilläkin on.

”Olen äärettömän onnellinen tästä mahdollisuudesta, tekisi mieli itkeä ilosta. Aion tehdä rajusti töitä ollakseni ensi kaudella yhä valmiimpi kuljettaja”, Syahrin sanoi.

Rookiena viime hetkellä Tech 3:lle Jonas Folgerin tilalle tullut Syahrin on ajanut mukavasti, hän on MM-sarjassa 16:s. Argentiinassa hän oli yhdeksäs.

“Hafizhin ura meillä on ollut kuin unta, hän on ollut paljon nopeampi, mitä monet ihmiset kuvittelivat. Olemme olleet hänestä todella ylpeitä. Jo ensimmäisessä kilpailussaan hän taisteli pisteistä ja nyt hän kamppailee parhaan tulokkaan tittelistä”, Tech 3:n päällikkö Herve Poncharal kehui suojattiaan.

”Tajusin jo alussa, että haluan antaa hänelle mahdollisuuden toiseen vuoteen meillä, koska ensimmäinen vuosi on aina väkisinkin tärkeää oppimista, toisena vuonna on jo helpompi näyttää, mihin oikeasti pystyy. Saimme parhaan mahdollisen kuljettajan, Oliveira ja Syahrin mudostavat lahjakkaan ja kunnianhimoisen kaksikon.”
 

Hei!

Ymmärrämme, että käytät adblockeria, mutta toivottavasti voit sulkea sen sivustomme osalta. Mainokset ovat perusedellytyksenä sille, että voimme ylläpitää sivustoa.