Mika Kallion ja Kalex-pyörän kulku on kohdallaan Valenciassa ajettavissa testeissä. Kuva: Marc VDS Racing
Mika Kallion ja Kalex-pyörän kulku on kohdallaan Valenciassa ajettavissa testeissä. Kuva: Marc VDS Racing

Kallio paransi tuntuvasti kierrosaikaansa

Julkaistu 2012-02-09 19:34
Racebike

Vauhtiaan tuntuvasti nostanut Mika Kallio ajoi Moto2-luokan seitsemänneksi kovimman kierrosajan talliyhdistys IRTA:n toisena virallisena testipäivänä Valencian radalla Espanjassa.

Kallion nopein kierros kulki Kalex-pyörällä ajassa 1.36,6, joka merkitsi 1,5 sekunnin parannusta keskiviikon lukemiin. Kallio kaatui keskiviikkona kolhien rytäkässä jalkaansa.

Kalliolle jäi nähtävästi vauhtia vielä varastoon, sillä tiimistä tihkuneiden tietojen hän pelasi lähinnä varman päälle kaadon jäljiltä.

Marc VDS Racingin riveissä Kallion tiimikaverina ajava Scott Redding jatkoi siitä, mihin hän testien avauspäivänä jäi: britti takoi muille malliksi todella kovan pohja-ajan 1.35,8. Ennätysaika merkitsi yhdeksän kymmenyksen kohennusta keskiviikkoon.

Tilanne tiivistyi silti kärjen osalta tuntuvasti, sillä Andrea Iannone ehti Speed UP-pyörällä kahden kymmenyksen päähän.

Kolmanneksi Kalexilla ajoi Claudio Corti ja neljänneksi Thomas Lüthi Suterilla. Ajat 1.36,1 ja 1.36,3.

Valencian testit jatkuvat edelleen perjantaina.

Marquez jää sivuun
myös Jerezin testeistä

Valenciasta silmävamman vuoksi sivussa oleva Marc Marquez joutuu jäämään sivuun myös ensi viikolla Jerezissä ajettavista IRTA-testeistä.

Viime kaudella Moto2-luokan MM-hopeaa kuitanneen Marquezin manageri Emilio Alzamora vahvisti asian torstaina. Lokakuusta lähtien sivussa olleen Marquezin oikea silmä leikattiin 16. tammikuuta ja toipuminen on edelleen kesken.

Marquezille suunnitellaan yksityistestiä, jonka hän ajaisi Suter-pyörällään maaliskuun ensimmäisellä viikolla Portimaossa.

Joka tapauksessa jo tässä vaiheessa on selviö, että Marquezin testikierrokset jäävät todella vähiin ennen 8. huhtikuuta Qatarissa käynnistyvää MM-kautta. Kolmannet ja samalla viimeiset IRTA-testit odottavat vuoroaan Jerezissä 19.-21. maaliskuuta.

Valencia, Espanja:
Moto2-luokan 2. testipäivä. Epävirallisia tuloksia:

  1. Scott Redding, Marc VDS Racing Team, Kalex 1.35,6
  2. Andrea Iannone, Speed Master, Speed UP 1.35,8
  3. Claudio Corti, Italtrans Racing Team, Kalex 1.36,1
  4. Thomas Lüthi, Interwetten Paddock, Suter 1.36,3
  5. Simone Corsi, Iodaracing Project, FTR 1.36,3
  6. Bradley Smith, Tech 3 Racing, Tech 3 1.36,5
  7. Mika Kallio, Marc VDS Racing Team, Kalex 1.36,6 (54 kierrosta)
  8. Angel Rodriquez, SAG Team, FTR 1.36,8
  9. Max Neukirchner, Kiefer Racing, Kalex 1.37,2
10. Randy Krummenacher, GP Team Switzerland, Kalex 1.37,5
 

Artikkelia on kommentoitu
0
kertaa

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Uutiset

Hae

Kirjautuminen

Bike.fi Facebookissa

Tilaa ilmainen uutiskirje

Kalenteri

M T K T P L S
 
1
 
2
 
3
 
4
 
5
 
6
 
7
 
8
 
9
 
10
 
11
 
12
 
13
 
14
 
15
 
16
 
17
 
18
 
19
 
20
 
21
 
22
 
23
 
24
 
25
 
26
 
27
 
28
 
29
 
30
 
31
 
 
 
 

Videoleikkeet (0 kpl)

Ei sisältöä

Kuvagalleria (919 kpl)

Talli (171 kpl)

BikeTwitter