Bild
Seuraava artikkeli

Johann Zarco uskoo olevansa heti palkintopallivauhdissa

Racebike

Johann Zarco oli pitkään kiinni Thaimaan Buriramin MotoGP-testien nopeimmassa ajassa, kunnes Hondan Dani Pedrosa ajoi hiukan nopeammin aivan viimeisen päivän viime hetkillä.

Joka tapauksessa Yamahan satelliittitiimin Tech 3:n kuljettajan vauhti oli loistavaa – kuten se oli myös läpi viime kauden. Pedrosa oli vain 0,086 sekuntia nopeampi.

"Testit olivat meille erittäin positiiviset. Pystyimme parantamaan viimeisenä päivänä vielä puoli sekuntia, mikä kertoo siitä, että teemme oikeita asioita. Olen todella onnellinen, että pystyn ajamaan koko ajan yhä nopeammin. Kaikki toimii nyt hienosti”, Zarco kertoi.

Parhaan kierroksensa ranskalainen ajoi pehmeällä takarenkaalla ja mediumin eturenkaalla.

“Ajoimme koko ajan pehmeillä seoksilla, mitkä toivat lisää vauhtia. On selvää, että sitä enemmän tärkeää dataa saamme, mitä nopeammin pystymme ajamaan. Pyörän balanssi huippuvauhdeissa on erittäin hyvä. Uskon, että pääsemme oikein hyvässä tilanteessa sekä Qatarin viimeisiin testeihin että kauden avauskilpailuun.”

Vaikka Zarco erittäin tyytyväinen olikin, hän muistutti, että on eri asia ajaa kovaa yksi kierros ja koko kilpailu.


”Ne ovat kaksi ihan eri asiaa. Ajoin kyllä hyviä aikoja myös kuluneilla renkailla. Kilpailutilanteessa on kuitenkin onnistuttava startissa ja taisteltava 26 kierrosta muita kuljettajia vastaan, testeissä sitä ei tapahdu. Ja se muuttaa asioita mahdollisesti aika paljon.”

Silti hän myöntää odottavansa itsestään heti alkukaudesta palkintopallisijoituksia.

”Kyllä tämä siltä näyttää, että olemme hyvin lähellä podiumpaikkoja. Mielestäni Marc Marquez on ykkössuosikki, hänellä on meitä enemmän pelivaraa pyörän kanssa. Mutta tunnen silti, että vaikka voittoon ei olisikaan mahdollisuutta, niin palkintopallille on.”

Zarcolta kysyttiin myös mielipidettä Yamahan tehdaskuljettajien Valentino Rossin ja Maverick Vinalesin vaikeuksiin Thaimaan testeissä.

”En todellakaan tiedä, mikä siellä on vikana. Emmekä me voi oikein tehdä mitään sille asialle. Kukin kuljettaja kulkee omaa tietään. Minulle tämä on toinen kauteni MotoGP:ssä, aion jatkaa tälläkin kaudella hymy kasvoillani. Pääasia on, että pystyn nauttimaan ajamisesta.”
 

Hei!

Ymmärrämme, että käytät adblockeria, mutta toivottavasti voit sulkea sen sivustomme osalta. Mainokset ovat perusedellytyksenä sille, että voimme ylläpitää sivustoa.