Bild
Seuraava artikkeli
Kuva: FIM

Eero Remes lähellä mitalia enduron MM-sarjassa

Racebike

Enduron MM-sarjan toiseksi viimeinen kilpailuviikonloppu ajettiin Englannin Hawkstone Parkissa. Lauantaina E2-luokan toiseksi ajanut Eero Remes sijoittui sunnuntain kilpailussa kuudenneksi.

Toinen luokan suomalaiskuski Henric Stigell puolestaan paransi lauantain yhdeksättä sijaa ollen sunnuntaina seitsemäs. Voittoon tässä luokassa ajoi Pascal Rauchenecker, joka vei lopulta nimiinsä myös sunnuntain yleiskilpailun. Toisen sijan otti Daniel McCanney ja kolmas oli Josep Garcia.

Remes on MM-sarjassa kolmantena Garcian ja McCanneyn jälkeen, ero kärkeen on 33 pistettä, kun ajamatta on vielä yksi MM-osakilpailu. Neljäntenä oleva Itävallan Rauchenecker on jäänyt Renmeksestä 40 pistettä. Stigell on sijalla seitsemän.

”Alkuun tuntui, että olisi voinut vähän lisätä vauhtia, mutta onneksi en liikaa lähtenyt repimään, koska lopussa olin sitten ihan nakit ja muusi. Energiat loppu, nestehukka paino päälle ja kävi pääkin jo aika hitaalla. Ihan kohtuullinen lopputulos kuitenkin ja ihan äkkiä ei tule mieleen, koska viimeksi olisin ollut näin katki. Tiimi ja huolto toimi taas kerran hyvin koko viikonlopun”, Stigell kertasi sunnuntaita.

Enduro Junior -luokassa Kytönen Motorsportin Eemil Pohjola esitti vahvoja otteita. Loukkaantumisensa jälkeen paluun kilparadoille tehnyt jämsäläinen oli lauantaina viides ja sunnuntain cross country -kilpailussa neljäs. EJ-luokan voittoon ajoi Iso-Britannian Bradley Freeman.

”Aika raju reitti oli tänään ja nyt on aika loppu. Ekalla kierroksella kaaduin ja jouduin pariin kertaan pysähtymään oikomaan tankoja. Olin siinä kohtaa kymmenen heikommalla puolella, mutta onnistuin kuitenkin nousemaan neljänneksi. Olin aika lähellä jo kolmattakin sijaa, mutta voimat loppui aika pahasti lopussa ja juomarepustakin loppui nesteet, joten neljänneksi jäin. Olen oikein tyytyväinen kuitenkin tulokseen”, Pohjola kertoi päivän jälkeen.

Enduron MM-sarja jatkuu vajaan kuukauden päästä Saksassa kauden päätösviikonlopulla.

(Lähteet: Moottoriurheilu.tv ja Kytönen Motorsport)

Hei!

Ymmärrämme, että käytät adblockeria, mutta toivottavasti voit sulkea sen sivustomme osalta. Mainokset ovat perusedellytyksenä sille, että voimme ylläpitää sivustoa.