Bild
Seuraava artikkeli

Ducati-pomo: ”Neuvotteluista Andrea Dovizioson kanssa ei tule helppoja”

Racebike

Ducatilla valmistaudutaan hankaliin neuvotteluihin, että Andrea Dovizioso pysyisi MotoGP-tiimissä myös ensi kauden jälkeen.

Kokenut Dovizioso voitti viime kaudella peräti kuusi kilpailua ja oli MM-sarjan kakkonen. Hänen – kuten lähes kaikkien muidenkin huippukuljettajien – sopimuksensa päättyy ensi kauden jälkeen.

Dovizioson huima vire viime kaudella tekee hänestä kuumien siirtomarkkinoiden avainhahmon.

”Lienee selvää, että hän tulee vaatimaan seuraavaan sopimukseensa yhtä kovaa palkkaa kuin sarjan parhaiten palkatut kuljettajat”, sanoo Ducatin urheilujohtaja Paolo Ciabatti.

”Totta kai haluamme pitää sekä hänet että Jorge Lorenzon tiimissämme. Mutta meillä ei ole rajatonta budjettia, emme voi pistää liiaksi rahaa yhteen paikkaan esimerkiksi kehitystyön kustannuksella.”

Uusien sopimusneuvottelujen on määrä alkaa Sepangin testien jälkeen tammikuun lopussa.

”Tiedämme kyllä, että Dovizioso tulee odottamaan tarjouksemme olevan hänen ajosuorituksiensa mukainen. Ne olivat hänen henkilökohtaisen kehittymisensä ja upean persoonansa ansiota, mutta myös Ducatin pyörän erinomaisen kilpailukyvyn ansiota. Kuutta voittoa ei oteta sattumalta”, Ciabatti sanoo.

”Aloitamme neuvottelut pian, mutta en odota niistä helppoja.”
 

Hei!

Ymmärrämme, että käytät adblockeria, mutta toivottavasti voit sulkea sen sivustomme osalta. Mainokset ovat perusedellytyksenä sille, että voimme ylläpitää sivustoa.