Bild
Seuraava artikkeli

Dani Pedrosa ei ala leijua

Racebike

Repsol Hondan Dani Pedrosa oli Thaimaan testien nopein kuljettaja, mutta hän ei ala silti leijua, vaan tähtäin on nyt vain ja ainoastaan seuraavissa testeissä Qatarissa.

Pedrosa oli kymmenyksen verran nopeampi viikonlopun kokonaisajoissa kuin toiseksi nopein mies, Yamaha Tech 3:n Johann Zarco. Taakse jäi myös maailmanmestaritallikaveri Marc Marquez.

Parhaan aikansa Pedrosa teki viimeisen päivän toiseksi viimeisellä eli 77. kierroksella.

"On tietysti positiivistä, että olin nopein, mutta meille tämä on pelkkää testaamista. Tietenkin sitä pitää ajaa välillä niin kovaa kuin pystyy myös testeissä, sillä asioita on pystyttävä testaamaan myös ihan limitillä. Kaiken tarkoituksena on silti vain ja ainoastaan saada kaikki valmiiksi ensimmäiseen kilpailuun”, Pedrosa vähätteli kärkivauhtiaan.

”Mielestäni meiltä puuttuu vielä muutamia juttuja, mutta onhan se positiivista, että sekä ensimmäiset testit Sepangissa että nyt Thaimassa menivät kumpikin hyvin. Tiimi toimii erinomaisesti. Saimme tärkeää informaatiota ja nyt keskitymme seuraaviin testeihin.”

Pedrosa ei suostunut vielä edes miettimään tulevaa kautta, puhumattakaan vuodesta 2019, jolloin hänenkin sopimuksensa Hondan kanssa päättyy.


”Ajattelen vain päivän kerrallaan. Nyt olemme Thaimassa ja huomenna Jakartalla. Kaikki menee varmasti hyvin, kunhan vain olet riittävän nopea.”
 

Hei!

Ymmärrämme, että käytät adblockeria, mutta toivottavasti voit sulkea sen sivustomme osalta. Mainokset ovat perusedellytyksenä sille, että voimme ylläpitää sivustoa.