Bild
Seuraava artikkeli

Aprilialle ei ole tulossa satelliittitiimiä: ”Vahvistetaan mieluummin testitiimiä”

Racebike

KTM on MotoGP:n uusin tiimi ja myös tuorein, joka on julkistanut satelliittitiiminsä. Se on ensi kaudella Tech 3. Suzuki ja Aprilia ovat ainoat valmistajat, joilla ei satelliittitiimiä ole.

Molempien halusta satelliittitiimiin on puhuttu jo pari vuotta, mutta mitään ei ole tapahtunut. Eikä taida tapahtua vielä ensi kaudellakaan.

Aprilian kilpailujohtaja Romano Albesiano kertoo, että joitakin keskusteluja on käyty.

”Tässä on katsottava kaikki plussat ja miinukset tarkkaan. Olemme käyneet joitakin keskusteluja satelliittitiimistä, mutta tätä on mietittävä todella tarkkaan. Olisihan siitä hyötyjäkin, mutta samalla se vaatisi tiimin selkeää vahvistamista, että tiimiä pystyttäisiin hallinnoimaan kunnolla. Itse vahvistaisin mieluummin testitiimiämme. Myös sillä konstilla saisimme merkittävästi lisää dataa”, Albesiano sanoo.

Aprilia ei ole myöskään vahvistanut ensi kauden kuljettajiaan.

”Käymme keskusteluja koko ajan, etenkin Aleix Espargaron kanssa. Haluaisimme jatkaa hänen kanssaan ja näin tulee erittäin todennäköisesti tapahtumaan. Scott Reddingille haluamme vielä antaa aikaa näyttää kykynsä.”

Aprilian yhteydessä on mainittu spekulaatioissa myös Pramac Ducatin Danilo Petrucci ja Suzukin Andrea Iannone.

“En kiellä, ettemmekö olisi keskustelleet muidenkin kuljettajien kanssa, myös noiden kahden. Muutaman kärkikuljettajan ratkaisut ensi kaudesta puuttuvat vielä, kun he tekevät sopimuksensa, kaikki muukin tulee loksahtamaan kohdalleen. Olemme valmistautuneet kaikkeen”, Albesiano sanoo.
 

Hei!

Ymmärrämme, että käytät adblockeria, mutta toivottavasti voit sulkea sen sivustomme osalta. Mainokset ovat perusedellytyksenä sille, että voimme ylläpitää sivustoa.