Avaus oli onnistunut ja siitä on hyvä jatkaa. Niklas Ajo testaa KTM:n tehdaspyörää edelleen tiistaina Valenciassa. Kuva: © Haaja
Avaus oli onnistunut ja siitä on hyvä jatkaa. Niklas Ajo testaa KTM:n tehdaspyörää edelleen tiistaina Valenciassa. Kuva: © Haaja

Ajolle hyvä ensivaikutelma KTM:n tehdaspyörästä Valencian testeissä

Julkaistu 2012-01-30 21:55
Racebike

MotoGP-sarjan uudessa Moto3-luokassa alkavalla kaudella kilpaileva Niklas Ajo ajoi KTM:n tehdaspyörällä ensimmäiset testikierroksensa maanantaina Valencian Ricardo Tormo-radalla Espanjassa.

Toiseen täysipainoiseen MM-kauteensa valmistautuvan Ajon, 17, ensivaikutelma nelitahtisesta ja 250-kuutioisesta pyörästä oli kaikin puolin positiivinen.

- Hyvältähän tämä pyörä vaikuttaa. Se on rungon osalta aika samanlainen kuin 125-kuutioinen, mutta moottorin luonne tekee siitä helpomman ajettavan. Pystyn erimerkiksi avaamaan kaasun aikaisemmin, joten piikkiluokan pyörään verrattuna ajotyyli on erilainen. Ensimmäisestä päivästä on vielä liian aikaista vetää sen pitemmällä meneviä johtopäätöksiä, mutta kyllä KTM tuntuu istuvan ihan mukavasti ajotyyliini.

Terrell Thienin johtaman saksalaistiimi TT Motion Events Racingin riveissä jatkava Ajo kiersi 4005 metrin mittaisen radan 50 kertaa. Olosuhteet olivat kohdallaan ja lämpöäkin parhaimmillaan lähes 20 astetta.

- Tiistaina jatketaan töitä samaan tyyliin. Näiden testien päällimmäinen tarkoitus on ajotuntuman hakeminen ja uusien juttujen opetteleminen pyörän osalta. Ja niitä uusia juttujahan tosiaankin riittää muun muassa tietokoneohjelman myötä.

Kierrosajat ovat vielä tässä vaiheessa toissijainen seikka, joskin niidenkin valossa valkeakoskelaisnuorukaisen kyyti uutukaisella vaikutti olevan heti kättelyssä kohdallaan. Nopein kierros kulki epävirallisen ajanoton mukaan lukemin 1.43,9.

- Olen ajanut Valencian radan piikkiluokan pyörällä parhaimmillani ajassa 1.42,7. Nyt tosin näitä kierrosaikoja on aivan turha tuijotella. Näiden testien pääpaino on aivan muualla, painotti Ajo.

Valencian 1. testipäivän epäviralliset kierrosajat, Moto3-luokka:
1. Luis Salom Espanja, Kalex KTM 1.43,2 (32 kierrosta)
2. Alberto Moncayo Espanja, Kalex KTM 1.43,3 (52)
3. Hector Faubel Espanja, Kalex KTM 1.43,7    (62)
3. Sandro Cortese Saksa, KTM 1.43,7 (48)
5. Niklas Ajo Suomi, KTM 1.43,9 (50)
6. Danny Kent Iso-Britannia, KTM 1.44,6 (45)
7. Zulfahmi Khairuddin Malesia, KTM 1.45,4    (44)
8. Arthur Sissis Australia, KTM 1.45,9 (45)
9. Brad Binder Saksa, Kalex KTM 1.47,2 (25)

MotoGP-luokka (CRT):
1. Randy de Puniet Ranska, Aprilia (ART) 1.35,3 (38)
2. Aleix Espargaro Espanja, Aprilia (ART) 1.36,7 (47)
3. Mattia Pasini Italia, Aprilia (ART) 1.37,8 (30)

ART: Aprilia Racing Technology
 

Artikkelia on kommentoitu
0
kertaa

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Uutiset

Hae

Kirjautuminen

Bike.fi Facebookissa

Tilaa ilmainen uutiskirje

Kalenteri

M T K T P L S
 
1
 
2
 
3
 
4
 
5
 
6
 
7
 
8
 
9
 
10
 
11
 
12
 
13
 
14
 
15
 
16
 
17
 
18
 
19
 
20
 
21
 
22
 
23
 
24
 
25
 
26
 
27
 
28
 
29
 
30
 
31
 
 
 
 

Videoleikkeet (0 kpl)

Ei sisältöä

Kuvagalleria (919 kpl)

Talli (171 kpl)

BikeTwitter