Pettynyt Kallio takarivistä Jerezin kisaan

Julkaistu 2010-05-01, 17:12
Uutiset

Espanjan Jerezin radalla saatiin todistaa lauantaina ennätystasaista MotoGP-luokan aika-ajoa.

Runsaslukuisen kotiyleisön suosikki Dani Pedrosa valtasi Hondalla paalupaikan, kun 10 nopeinta mahtuivat 0,8 sekunnin sisään.

Ducati-pyöränsä ongelmista kärsinyt Mika Kallio joutui pettymään pyöränsä kilpailukykyyn ja hänet jätettiin 17. eli viimeiseen lähtöruutuun. Ero kärkeen oli 1,6 sekuntia.

- Aika pihalla oltiin lauantaina, joten ei olla lähelläkään tavoitetta. Kokeilimme monia erilaisia säätöjä, mutta pyörää ei saatu paremmaksi. Ei ollut oikein minkäänlaista tuntumaa, joten ei silloin kuskillakaan ole kunnollista luottoa ajamiseen, Kallio myönsi pettyneenä.

- Sunnuntaiaamuksi muutetaan keulakulmaa ja koko pyörän balanssia nostamalla keulaa jopa 10 milliä ja laskemalla takapäätä viisi milliä alemmaksi. Ei auta kuin kokeilla radikaaleja muutoksia, koska näillä eväillä ei pääse kovempaa.

- Tuloksellisesti tämä on perinteisesti ollut Ducatille heikon rata koko kalenterissa. Sekunnin verran täytyisi päästä kovempaa, siihen voisi olla tyytyväinen. Jos yhtään saadaan ajettavuutta paremmaksi, sitten pystyisin kisassa taistelemaan paremmista sijoituksista, kovan seoksen renkaat kisaan valitseva Kallio summasi.

Artikkelia on kommentoitu
0
kertaa

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Uutiset

Hae

Kirjautuminen

Tykkää Bike.fi Facebookissa

Tilaa ilmainen uutiskirje

Videoleikkeet (0 kpl)

Ei sisältöä

Kuvagalleria (918 kpl)

Talli (170 kpl)

BikeTwitter