Lahden näyttely on täynnä

Julkaistu 2010-01-10, 14:18
Uutiset

Näyttelyjärjestäjältä tulleen viimeisimmän tiedon mukaan kaikki kolme Lahden Messujen käytössä olevaa hallia ovat täynnä moottoripyöränäyttelyä viimeistä neliötä myöten.

Messuosastoja on kaikkiaan 118 ja näytteilleasettajia 120. Vielä viime joulukuussa oli ilmassa vahvoja huhuja siitä, että valtaosa moottoripyörämerkeistä puuttuisi tulevasta näyttelystä.

Huhut eivät toteutuneet, vaan messuilla ovat esillä kaikki merkittävät moottoripyörämerkit, samoin varuste- ja tarvikemerkit.

10 407 neliömetriä hallitilaa on näyttelyviikonlopun ajan motoristien mekka, prätkien, varusteiden ja tarvikkeiden lisäksi juoma- ja ruokahuolto pelaa, näin on näyttelynjärjestäjä vakuuttanut.

5.-7.2. järjestettävään näyttelyyn odotetaan paljon messuvieraita, siksi odotettavissa on ruuhkia ja parkkitilojen täyttymistä. Lahden Moottoripyöränäyttelyn taholta suositellaan tutustumista näyttelyn nettisivuilla esillä oleviin joukkoliikennemahdollisuuksiin ja muuhun messuinformaatioon.

20.1. ilmestyvässä Biken tammikuun numerossa (2/10) on suuri "Näyttely Opas". Siitä löytyvät kaikki näytteilleasettajat, kuumimmat uutuudet, messuvinkit, kartat ja ennakkotiedot.

Artikkelia on kommentoitu
0
kertaa

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Uutiset

Hae

Kirjautuminen

Tykkää Bike.fi Facebookissa

Tilaa ilmainen uutiskirje

Videoleikkeet (0 kpl)

Ei sisältöä

Kuvagalleria (918 kpl)

Talli (170 kpl)

BikeTwitter