Lahden Moottoripyöränäyttely oli suuri menestys
Viime viikonlopun moottoripyöränäyttelystä saadun yleisöpalautteen mukaan siitä tykättiin ja erityisen tyytyväisiltä tuntuivat näytteilleasettajat. Biken jututtamat näytteilleasettajat kertoivat, että uusi näyttelykonsepti oli heille oikein mieluisa.
Erityisesti kiitettiin sitä, että nyt oltiin onnistuttu palaamaan vanhaan moottoripyöränäyttelyn tunnelmaan, jossa pääosissa olivat moottoripyörät ja moottoripyöräilijät. Näyttelyn järjestäjän asettama tavoite siis täyttyi. Alusta saakka olikin lähdetty siitä, että markkinointitoimenpiteet suunnataan nimenomaan moottoripyöräilijöille.
Järjestäjän alkuperäinen kävijämäärätavoite ylittyi roimasti. Pääsylippuja myytiin 37 078 kappaletta, mikä tarkoittaa sitä, että kaikkiaan näyttelyyn tutustui liki 40 000 vierasta. Näyttelyn järjestäjä pahoittelee lauantain puolen päivän ruuhkaa ja pyytää anteeksi niiltä näyttelyvierailta, jotka joutuivat kohtuuttomasti jonottamaan sisäänpääsyyn.
MP-näyttelyn vaikutus lahtelaiseen talouselämään on huomattu ja noteerattu. Nyt onkin jo vireillä suunnitelmia tilapäisistä tilojen laajennuksista mahdollista ensi vuoden näyttelyä silmällä pitäen.
-
Kuvat
-
Työkalut




Artikkelia on kommentoitu 17 kertaa
Kuten muistat, vastasin nimettömään sähköpostiisi heti kun se saapui.
Ja kuten varmasti muistat, totesin vastauksessani, että en ala vastailemaan anonyymistä osoitteesta tulleisiin ja nimettömänä lähetettyihin väitteisiin.
Tällä palstalla on tarkoitus nimenomaan kommentoida ja ottaa kantaa nimimerkillä. Sinä sen sijaan esität epämääräisiä väitteitä ja suoria kysymyksiä minulle. Kuten totesin, jos haluat niihin vastauksen, ota rohkeasti yhteyttä.
Me molemmat tiedämme, miksi et näe tarpeellisena käydä tätä keskustelua omilla nimillä ja yksityisesti. Jos kuitenkin muutat mielesi, soita tai meilaa.
Vastaan kritiikkiin suoraan ja reippaasti omalla nimelläni.
Sami / Bike
Valitettavasti en voi kiittää Bike -lehden päätoimittaja Sami Salosta vastauksista perusteltuihin kysymyksiin. Yhtään vastausta ei tullut ja pikemminkin heitettiin vain täysin perustelematon syytös "epämääräisistä väittämistä". Jos päätoimittaja Sami Salonen ei halua jostain syystä puida väittämiä nettipalstalla tai lehden sivuilla, niin kirjoittaisi edes e-mailiini, että mitkä väittämistäni ovat sellaisia, ettei niistä voi missään tapauksessa käsitellä lehdessä tai nettikeskustelussa. Mikä niistä oli siis asiaton, täysin väärä jne....
Kaikki esille tuomani asiat löytyvät Bike lehdistä, poislukien omia ajatuksiani ja mielipiteitäni. Käydään ne vielä kohta kohdalta läpi, jotta muutkin tarkkasilmäiset lukijat voivat ne todeta ja tarkastaa painetusta lehdestä tai muusta lähteestä.
1) Hehkuttaminen lähes kritiikittä ennen ja jälkeen messujen vaikka asiakaspalaute on ollut hyvinkin rajua..... (mm. Bike 2/2010, 4; 3/2010, 36-38). Jos olisin itse messujen järjestäjä, niin olisi todella huolissani asiakaspalautteesta ja nettikeskustelujen sävystä. Mm. jopa Biken oma gallup antoi vastauksen, että yli 40 % toivoi messujen palaavan takaisin Helsinkiin. Ja lähes joka kolmas (31 %) Lahdessa käyneistä toivoi messujen palaavan Helsinkiin. Viesti on minusta huolestuttava. Tosin otos oli hyvin pieni, joten sitä voidaan pitää enintään suuntaa-antavana, mutta se valitettavasti tukee useita nettikeskusteluja.
"Hehkutuksen", "mustamaalaamisen" jne... kritiikittömyyden sallin ilmaisjakelulehdille jne..., mutta en sellaisille lehdille joista maksetaan ja niiden pitäisi pystyä toimimaan neutraalisti ja "silmät ja korvat avoinna". Värikäs kielenkäyttökin on sallittua kunhan se vain pysyy asiassa. Nyt siinä ei valitettavasti pysytty näkemykseni mukaan.
2) Ala-arvoista HKI:n messujen mustamaalaamista....., kaikenlaiset karnevaalitemput, ilme ja teema yhden mainoksia myöten ja markkinointia myöten yhden tyylilajin ilotulitusta, isolla rahalla hankittu telkkaritähti jota voi katsella TV:stä, kaljateltta, karkinmyyntiä, entinen meno ei mitenkään palvellut tavallista motoristia, kahvikuppi HKI:ssa kallis verrattuna Lahden messuihin...... Kaikki nämä tekstit on poimittu Bike -lehdistä (Bike 10/2009, 4; 3/2010, 37). Onko tämä sinusta asiallista ja rakentavaa tekstiä? Minusta ei ole.
3) Vertaukseni Ski-Expon ja HKI:n MP -messujen välillä löytyy Biken numerosta 1/2010, 9. Aivan vastaava identtinen tilanne oli HKI:n mp -messuilla kun mm. eräs suuri harmaamyyjä möi uusia ja vanhoja malleja selkeästi kuluttajaystävällisemmin hinnoiteltuna kuin viralliset maahantuojat. Herää vain kysymys, että miksi moottoripyörälehteen "sotketaan" suksikauppa? Onko se vastaus, että mp -messuilla oli identtinen tilanne vuonna 2009? Jokainen voi vain itse päätellä loput. Ei voi välttyä lisäkysymyksistä joita saattaa tulla mieleen, jos tulkintani mukaan ongelmasta kirjoitellaan vakavaan sävyyn Biken sivuilla epäsuorasti suksikaupan muodossa? Voihan se tietysti olla sitenkin, että Bike -lehti oli vain huolestunut suksikaupasta.
4) Järjestävän organisaation ja Bike -lehden välinen yhteys oli ilmiselvä, mm. näyttelyoppaan julkaisija (Bike 2/2010) jne.... yhteydet mm. henkilökohtaiset suhteet lehden toimituksen ja järjestäjien välillä (kts Bike 1/2010, 13). Vai ovatko nämä vääriä tietoja?
5) Messueurot: Aivan varmasti tämä mp -messujen järjestäminen on bisnestä jolla pyritään taloudelliseen voittoon jne.... Ei tämänkään tapahtuman järjestäminen varmasti ollut mitään hyväntekeväisyyttä.
Minusta mp -messuasiaa käsiteltiin asiallisesti analysoiden throttlen -kolumnissa (Bike 2/2010, 17) ilman mitään typerää "mustamaalaamista" jne... "lapsellisia ja epämääräisiä heittoja". Lainatakseni "throttlen" kolumnin otsikkoa (2/2010, 17), valitettavasti Biken päätoimittaja Sami Salosella "mopo karkasi käsistä" todella pahasti tämän messuasian tiimoilta. Toivottavasti tämä episodi opettaa nuorta päätoimittajaa, koska me motoristit emme ole vain tyhmiä prätkän ajajia. Meitä Bike -lehden lukijoita ei kannata aliarvioida typerällä journalismilla.
Lopuksi voin todeta, että itse en näe mitään tarvetta kahdenkeskiseen keskusteluun, koska kahdenkeskisyydellä ei ole mitään tekemistä asioiden kanssa. Herää vain kysymys, että miksi Bike -lehdellä on sitten tällainen nimimerkkipalsta jos keskustelun tulee olla omalla nimellä varustettua? Minusta on lukijoiden aliarvioimista jos ei pysty vastaamaan perusteltuun kritiikkiin. Vai olenko poiminut lainaukseni aivan jostakin muusta lehtestä kuin Bikestä? "Pään pensaaseen työntäminen" ei korjaa asiaa mitenkään vaan pikemminkin pahentaa sitä. Ja nyt tässä on vaarana käydä siten.
Moi kaikille,
Näyttely on herättänyt paljon keskustelua puolesta ja vastaan. Hyvä niin, keskustelua pitääkin olla.
Biken osalta Lahden näyttely on käyty ja kerrottu, siitä ei minulla tai lehdellä ole enempää sanottavaa.
Nimimerkki KawasakiZ750 pyytää minulta vastausta avoimeen kirjeeseen. Nyt kuitenkin on niin, että nimimerkki KawasakiZ750 esittää sellaisia väitteitä, että en ala niitä missään tapauksessa käsittelemään nettikeskusteluissa tai lehden sivuilla.
Sen sijaan toivon, että nimimerkki KawasakiZ750 ottaa yhteyttä joko puhelimitse 050-556 6087 tai meilitse sami.salonen@bike.fi. Nimimerkin väittämät ovat sellaisia, että niistä on parasta puhua kahdenkeskisessä keskustelussa.
Terveisin,
Sami / Bike
Avoin kirje päätoimittaja Sami Saloselle johon odotetaan vastausta esimerkiksi Biken sivuilla tai verkossa.
Olet hehkuttanut Lahden mp-messujen onnistumista käytännössä kritiikittä ja mustamaalannut surutta HKI:n perinteikkäitä messuja ennen ja jälkeen Lahden messujen. Tavallisena aktiivimotoristina tämä on aiheuttanut itsessäni ja myös monissa muissakin lukijoissa suurta ärtymystä. Tästä syystä esittäisin muutamia kysymyksiä joihin odotellaan vastauksia esimerkiksi Bike -lehdessä.
Kirjoitat Bike 10/2009 pääkirjoituksessa, että "MP -näyttelyn kuoppaa alettiin kaivaa jo pari vuotta sitten". Jatkat että "kävijämäärää pyrittiin kasvattamaan kaikenkarvaisilla karnevaalitempuilla jne..." rankkaa kritiikkiä HKI:n messuja kohtaan. Itselleni herää kysymys, että mitä pahaa siinä oli, että kävijämäärät saatiin nousemaan ja suuri yleisö kiinnostumaan moottoripyöristä ja -pyöräilystä? Eikö se ole kaikkien etu, että saadaan suuremmat joukot kiinnostumaan mielenkiintoisesta harrastuksesta ja sitä kautta laajennettua harrastajapiiriä? Vai halutaanko moottoripyöräily pitää pienen sisäpiirin salaseurana, joka ei varmastikkaan palvele ketään? Ei edes Bike -lehden rahoittajia eli mainostajia.
Samassa kirjoituksessa kritisoit vahvasti OCC:n Teutulin tuomista messuille. Miten hän eroaa Lahden messujen Agustinista? Eivätkö molemmat ole oman alansa huippuja? Mikä tekee Agustinista hyväksyttävämmän kuin OCC:n Teutulista? Toinen näistä on ehkä vähemmän TV:ssä. Viime vuoden messujen osalta itse en ymmärrä väitettä "yhden tyylilajin ilotulituksesta" kun kritisoit MP 09 -messuja. Kaivoin vanhan MP 09 -messuoppaan ja mitään väittämääsi ei ollut havaittavissa ainakaan siitä. Messuopas löi tämän vuotisen joka osa-alueella selkeästi.
Väität myös surutta, että HKI:n messujen kasvusta eivät tavalliset perusmotoristit ole hyötyneet mitenkään ilman mitään asiallisia perusteluja. Populistisesti mustamaalaat Bike -lehdessä, että kansalla oli vain enemmän tarjolla kaljatelttaa jne... HKI:n kasvaneilla messuilla. Väitän kokonaan aivan toista. HKI:n messujen siirryttyä uudelle järjestelyorganisaatiolle toi kokonaan uutta virtaa paikalla polkeneisiin messuihin. Muun muassa uskallan väittää, että muutamina viime vuosina motskari ja varustetarjonta oli entistä laajempi. Mitä pahaa siinä on jos asiakkaille on myös muutakin palvelua tarjolla, kuten esimerkiksi sitä paheksumaasi kaljatelttaa ja karkin myyntiä sekä erilaisia näytöksiä ym. oheisohjelmaa joka vetää motoristeja paikalle? Nykyaikaiset ja aidosti kuluttajien ehdoilla rakennetut messut tarjoavat myös muutakin kuin sitä ydintuotetta eli moottoripyörien katsomista.
Sama Lahden MP -messujen hehkutus jatkui messujen jälkeen, vaikka kaikki eivät menneet lähellekkään niin hyvin vierailijan näkökulmasta tarkasteltuna kuin annettiin ymmärtää Biken numerossa 3/2010. Paikalla olleena voin todeta, että monelta osin järjestelyt olivat osittain jopa amatöörimaiset, joilla pahimmassa tapauksessa vaarannettiin yleisön turvallisuutta nettikeskustelujen perusteella. Jos hiemankaan seuraa nettikeskusteluja, niin voidaan puhua jopa tietyltä osin epäonnistumisesta. En tiedä mikä oli se tämän vuoden ns. "asiakaslähtöinen konsepti" jos palaute on tätä luokkaa rivimotoristeilta. Jos kahvi oli vähän halvempaa kuin HKI:ssä, niin se ei riitä motoristille. Asiakaslähtöisyyttä on se, että järjestelyt toimivat ja palvelut ovat monipuoliset, jotka molemmat ontuivat verrattuna HKI:n näyttelyyn. Missään nimessä ei voitu puhua "täysipainoisesta kattauksesta" jos vertailukohtana oli HKI:n messut.
Muistaakseni yhdessä Biken kolumnissa verrattiin mp -messuja ja Ski Expoa. Joitakin näytteilleasettajia Ski-Expossa kuulemma ärsytti se, että jotkin kauppiaat möivät viime vuoden mallistoa halvalla kun toiset yrittivät esitellä uutuuksia toisella puolella käytävää. Itselleni tuli mieleen, että kävikö HKI:n mp 09 messujen kanssa samoin kun mm. yksi harmaamaahantuoja möi samoja moottoripyöriä monta tuhatta euroa halvemmalla kuin viralliset maahantuoja. Lahdessa tätä kuluttajaystävällisesti moottoripyöriä hinnoittelevaa kauppiasta ei valitettavasti näkynyt. Herää vain kysymys, että tästä ilmiöstäkö haluttiin eroon? En tiedä mikä on totuus.
Itseäni ihmetyttää se, että miksi Biken kirjoittelussa ei ole pysytty ns. asialinjalla vaan tehdään tällaista halpamaista ja perusteetonta sekä typerää mustamaalaamista. Se on totta, että Messukeskus osaa rahastaa näytteilleasettajilta. Sen tietävät kaikki alan ammattilaiset. Ja jokainen voi vain arvailla tätä Lahden messujen hehkutusmotiivia, koska järjestävän organisaation ja Bike -lehden päätoimittajan välinen yhteys oli ilmeisen selvä. Sitä onneksi ei edes peitelty.
Lopuksi voi vain todeta, että oli erittäin hyvä, että messut järjestettiin ja toivottavasti tästä vuodeta otettiin paljon opiksi. Tämän kirjoitukseni motiivina on vain yksinkertaisesti tämä Bike -lehden ala-arvoinen "journalismi" tämän messuasian tiimoilta. Ei me motoristit aivan tyhmiä olla, kyllä me osataan lukea rivien välistä mikä on pelin henki. Tässä tapauksessa on vain kyse siitä, että kuka saa messueurot. Onko se HKI:n organisaatio vai Lahden -organisaatio. Mutta jos esiinnytään motoristien etuja ajavana lehtenä josta vielä maksetaan, niin jokin taso ja kritiikki pitäisi olla lehden toimituksellakin.
Näyttelyn tunnelma oli "ok", mutta osastot olivat varsinkin päätilassa hieman sekaisin eli jatkossa pitäisi pyrkiä siihen, että ns. kirpputoriosastot olisi keskitetty samaan hallin, kun niitä nyt oli hieman "siellä täällä"!? Kokonaisuuten kuitenkin hieno tapahtuma, vaikka jonot olivat aika-ajon valtaisat.
Olihan erinlaiset messut joo... "tiivis ja lämmin tunnelma" oli käsinkosketeltavissa kun tollainen määrä ihmisiä sullotaan noin pieneen tilaan. Positiivistä oli kutenkin se että joku edes järjesti mp-messut etelä-suomeen. Mutta mutta, jos nyt jostain syystä messut ei palaa helsingin messukeskukseen, niin minne sitten? Lahdessa pitää saada ainakin viereinen jäähalli myös käyttöön, niin saa jaettua tilan, niin että ei ole ihan niin tukossa jokapaikka. Toiseen halliin voi laittaa kaikki t-paita ja rihkamakamanmyyjät sekä sirkushuvit jne. Karnevaalitunnelman lisäämiseksi ulkonakin voisi olla jotain näytösajo juttuja? Parkkipaikka ratkaisua en tiedä? kun en lahdessa hirveesti ole käynyt, mutta jostainhan niitä on kyllä lisää kaivettava? Helpoin ratkaisu kuitenkin olisi paluu Helsinkiin, kun siellä on jo kaikki valmiina. Luulisi nyt että maahantuojiakin kiinnostavan suuri ja tyytyväinen yleisö? Se kai on yksi keino lisätä motoristi Jamppoja ja Pirkkoja...
Vieläkin kakkamaku suussa,teitin uuden konseptin mp-näyttelystä.Lahtelaisten ei tarvi oottaa meikää niille kulmille uudestaan.Olisi se loistavaa lähteä täältä länsirannikolta yli 300 km päästä jonottamaan ja palelemaan.Puolitoista tuntia kestettiin,sitten perheen lapsille tuli niin kylmä,että pois oli lähdettävä.Ei mitään infoa tilanteesta..eipä sisälläkään kovin hääviä ollut.
Itsellä ei kyllä mitään kehuttavaa messuista kun lauantaina kävin. Ensin pystyi aamupäivästä vähän jotain kierteleen kunnes tilat tuli ihan piukkaan. Hallista toiseen siirtymiseen taisi kulua ½h aikaa ja kattele siellä sitten mitään enään siinä vaiheessa. Eniten sääliksi kävi niitä jotka tulivat vielä kauempaa eivätkä päässeet edes messuille sisään. Joten kyllä joku tökki ja pahemman kerran. Itekkä paha sanoa näytteille asettamisesta mitään kun näin vaan murto-osan siitä mitä oli tarjolla. Joten jos lahdessa vielä messut järjestetään niin tilaa pitää olla siten että pystyy vapaasti kulkemaan. Entä jos tulee joku hätätilanne????
jep takana on näyttelyt ja järjestely oli aikas ala arvoista ..pienellä järjen käytöllä hallista toiseen meno ois sujunu ehkä pikkasen paremmin ettei ovella ois tarvinnu jonottaa 20 minsaa et pääsi toiseen halliin ..esim. kun oli kaks eri kulkua nii toisesta ois voinu järkätä menon ja toisesta tulon nii jonot ois ees liikkunu mut ny rynnättiin kummastakin kumpaankin suuntaan ....liikenne järjestelyt ala arvoisia .. ei ohjausta ..maksu kyll muistettiin ottaa siitäkin et sai auton jonnekkin parkkiin .. ja tietty toi vaatekauppa kukoisti vaikk niitä jo muutenkin saa melki joka kyläkaupasta ..ainut mikä oli hienoa nii seurata kun ihmisiä päästettiin sisään nii ne hyökkäs kuin sonnilauma jukolan veljesten kimppuun kun ovia raotettiin ja näytettiin missä on lipunmyynti paikka...onneks on ite aamuvirkku et ehti ajoissa .. Hesaa jäi kaipaamaan ...
Joo, "onnistuminen" on kyllä aika ylimitoitettu arvio. Kaverin kanssa piipahdettiin tapahtumassa lauantaina ja ensimmäiseen halliin jäätiin jumiin... Multistrada jäi näkemättä! Hilpeitä naamoja näin tasan kaksi kappaletta: yksi lievästi humaltunut ja toinen joka vessavierailun jälkeen irvisteli helpottuneena.
Tulipalo tai muu härdelli olis kaatanut miestä/naista kuin heinää... ihan pahaa tekee ajattella sellaista mahdollisuutta.
Tällaisen tapahtuman pitäisi olla innostava ja ruokkia hiukan mielikuvitusta... fiilistä... herättää intohimoja... muokata "maaperää" otolliseksi... esileikkiä... ;-)
No, tämä jäi nyt tällä kertaa saavuttamatta. Pienen keskustelun jälkeen saimme rahamme takaisin ja poistuimme paikalta. Metrilakut olivat onneksi ensimmäisessä hallissa ja niistä vaimo oli todella ilahtunut... ja ehkä myös siitä, että en ostanut uutta konetta tälle kaudelle. ;-)
Ehkä ensi vuonna Helsinki on taas kova sana?
Kirjoita uusi kommentti
-
Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja