Kawasakilta ahdettu moottori

Kawasaki Heavy Industries Ltd. puuhastelee moottoripyörien lisäksi paljon muunkin parissa. Yhtiö on vahvasti mukana esimerkiksi ilmailuteollisuudesta, mistä hankittua tietotaitoa kerrotaan käytetyn, kun yhtiön Tokion Motor Showssa esittelemää konseptimoottoria on kehitetty.

– Olemme käyttäneet kaasuturbiinien kehittämisestä ja valmistamisesta hankkimaamme tietotaitoa tämän moottoripyörän moottorin kehityksessä. Moottorin ja ahtimen rinnakkainen kehitystyö mahdollistaa ennennäkemättömän tehokkaan moottorin valmistamisen, kertoo yhtiön moottoripyörä- ja moottoriryhmän johtaja Shigehiko Kiyama.

Moottori on yhä konseptiasteella, eikä sen ottamisesta tuotantoon ole varmuutta.

– Pyrimme jatkuvasti vastaamaan asiakkaidemme toiveisiin ja nostamaan teknologiaa uudelle tasolle, toteaa Kiyama-san lupauksia herättävästi.

Uusin numero