Kallio Ajon Moto2 -tiimiin?

Julkaistu 2010-09-02, 07:58
Uutiset

Kohtaavatko Mika Kallion ja hänet aikoinaan ratamoottoripyöräilyn MotoGP-sarjaan tuoneen suomalaistalli Ajo Motorsportin tiet uudelleen ensi kaudella?

Näin uskoo ainakin Italian suurin moottoriurheilulehti Motorsprint, joka ounastelee, että Kallio ajaa kaudella 2011 Moto2-luokassa Aki Ajon johtaman tiimin väreissä.
Kallion tulevaksi tiimikaveriksi Motorspint tyrkyttää Ajon riveissä kuluvalla kaudella 125-kuutioisten maailmanmestaruudesta taistelevaa espanjalaista Marc Marquezia.

Ajo ei kommentoi Kallion herkullista Moto2-huhua.

San Marinosta tavoitettu Ajo kertoo lukeneensa kyseisen artikkelin tuoreen Motorsprintin sivuilta. Ajo ei lähtenyt kuitenkaan valottamaan Kalliota koskettavaa varikkohuhua oman tiiminsä osalta suuntaan eikä toiseen.
- En kommentoi, totesi Ajo.

Toista vuotta MotoGP-luokassa kilpailevan Kallion sopimus on katkolla tämän kauden jälkeen Ducatin Pramac-tiimin kanssa. Italialaismediassa siis odotetaan, että Kallio lähtee Paolo Campinotin johtamasta tiimistä, jossa toisaalta espanjalaiselle Aleix Espargarolle olisi luvassa jatkoaikaa.

Pramac-tiimiin on vahvasti tyrkyllä sarjan kokenein kuljettaja, eli Suzukin hyvästelevä italialainen Loris Capirossi. Carlo Pernatin manageroiman Capirossin tiedetään neuvotelleen kaudesta 2012 myös Lucio Cecchinellon johtaman Hondan satelliittitiimin kanssa.
Capirossi on luvannut, että hän kertoo tulevaisuudestaan tulevana viikonvaihteena San Marinon GP:n yhteydessä Misanossa, tai viimeistään reilun kahden viikon kuluttua Aragonin kisan tietämillä.

Artikkelia on kommentoitu
0
kertaa

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Uutiset

Hae

Kirjautuminen

Tykkää Bike.fi Facebookissa

Tilaa ilmainen uutiskirje

Videoleikkeet (0 kpl)

Ei sisältöä

Kuvagalleria (918 kpl)

Talli (170 kpl)

BikeTwitter