Ero ei kaventunut

Julkaistu 2010-08-29, 06:20
Uutiset

MotoGP-sarjan 11. osakilpailu USA:n Indianapolisin radalla ei tarjonnut Mika Kalliolle ja Pramac Racing Teamille toivottua tulosta lauantain aika-ajosta.

Kallio saavutti Ducatillaan 15. lähtöruudun jääden kärjestä 1,7 sekuntia. Paalupaikan valtasi monien yllätykseksi Yamahan Ben Spies.

- Jo aamun harjoitustunnilla pystyin pudottamaan kierrosaikaani, mutta myös muut paransivat samaa tahtia. Aikaero pysyi koko ajan samana perjantaista lähtien, joten eihän tilanne hyvältä näytä, Kallio myönsi.

- Emme löytäneet edistystä pyörään, vaikka kaikenlaista on kokeiltu. Muutimme pyörän korkeutta ja myös painopistettä, joilla haettiin edelleen lisää pitoa taakse. Radalla eroa ei tullut suuntaan tai toiseen.

- Kaluston puolesta emme ole päässeet yhtään eteenpäin viime vuoteen verrattuna, ja kerrosajat ovat samalla tasolla. Se ihmetyttää, että huippunopeusmittauksissa olen usein viimeisten joukossa, kun vielä viime vuonna olin Ducatilla lähes aina kärkikolmikossa.

- Aika-ajon lopussa viimeinen mahdollisuus meni minulta ja toiselta kuskilta pieleen, kun Casey Stoner hiljensi melko tökerösti meidän eteen toisessa mutkassa oman nopean kierroksensa jälkeen, Kallio kiitteli.

Artikkelia on kommentoitu
0
kertaa

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Uutiset

Hae

Kirjautuminen

Tykkää Bike.fi Facebookissa

Tilaa ilmainen uutiskirje

Videoleikkeet (0 kpl)

Ei sisältöä

Kuvagalleria (918 kpl)

Talli (170 kpl)

BikeTwitter