”Puolen Suomen” Harley-Davidson -edustus Euro Motor Centerille

Oululainen Euro Motor Center kasvattaa merkkivalikoimaansa, kun se jatkossa toimii myös Harley-Davidson -jälleenmyyjänä.

Euro Motor Centerin merkkivalikoima kattaa jatkossa BMW:n, Yamahan, Suzukin ja Kawasakin lisäksi siis myös Harley-Davidsonin.

-Ei taida tässä valtakunnassa olla missään muussa liikkeessä näin laajaa merkkivalikoimaa, sanoo Euro Motor Centerin kauppias Heikki Viitala.

Heikki Viitala

Harley-Davidsonin Oulun alueen edustus vapautui alkuvuodesta Motormanin konkurssin myötä. Koska kyseessä on iso amerikkalainen päämies, oli Viitalalla monta porrasta käytävänä ennenkuin sopimus Harrikka-edustuksesta oli allekirjoitettu. Nyt sopimus on tehty ja myymälään ollaan jo muokkaamassa erillistä Harley-Davidson osastoa.

-Osui sillä tavalla lankulle ponnistus tällä kertaa, että viime talvena tehtiin myymälään sopivasti laajennus. H-D-kalusteet saadaan heinäkuussa ja elokuun alussa osaston pitäisi olla valmis, arvioi Viitala.

Harley-Davidsonin tulo Euro Motor Centerille tarkoittaa isoa lisää yrityksen liiketoimintaan. Myyntiin on jo rekrytoitu lisävoimaa ja myös muille osastoille on odotettavissa vahvistusta, kunhan H-D-myynti saadaan kunnolla käyntiin.

-Tämä perinteikäs merkki tuo meille kokonaan uuden asiakasryhmän. Kun ollaan mainostettu itseämme ”puolen Suomen” prätkäliikkeenä, niin jatkossa olemme yhä vahvemmin sellainen.

Viitala toivottaa vanhat ja uudet asiakkaat tervetulleiksi uusittuun myymälään.

– Kesän aikana Euro Motor Center on hyvä pysähdyspaikka matkalla pohjoiseen. Meillä on saman katon alla ravintola, jossa voi täyttää vatsansa. Ja samalla kannattaa tietysti tutustua meidän entistä hienompaan prätkävalikoimaan.

Uusin numero