Tatu Lauslehdolla edessä vauhdikas kilpailukausi
2010-02-08 Ratamoottoripyöräilijä Tatu Lauslehto saa odottaa tyytyväisenä tulevan asvalttikauden koitoksia. Sitä ennen järvenpääläinen pitää ajotuntumaa yllä kotimaan jääradoilla.
Tuusulan Moottorikerhoa edustava Lauslehto kilpailee kaudella 2010 kahdessa kovatasoisessa sarjassa, kahdella eri pyörällä ja vieläpä kahdessa eri luokassa.
Entinen Euroopan mestari jatkaa Triumph 675 -pyörällä Saksan kansainvälisessä IDM-sarjassa sekä ajaa kotoisessa SM-sarjassa uudella BMW S1000RR -pyörällä.
- Nyt on kuskillakin uutta virtaa, kun on edessä kaksi erilaista haastetta, kaksi luokkaa ja kaksi eri pyörää, Lauslehto totesi.
- Viime vuosina olen kilpaillut molemmissa luokissa. Triumphilla ajan 600-kuutioisten Supersport-luokassa ja BMW:llä Suomen pääluokassa, Superbike-luokassa.
Saksan IDM-sarja alkaa huhtikuun lopulla. Sitä ennen Lauslehto lähtee oman tiiminsä kanssa Espanjaan testaamaan.
- Viime kausi jo näytti, että meillä oli Saksassa hyvä paketti valmiina. Vielä kun vähän pystymme parantamaan jollain osa-alueella, niin sitten yllämme varmasti kärjen vauhtiin, Lauslehto järkeili.
- Tarkoituksena on taistella voitoista IDM-sarjassa ja saavuttaa sarjapisteissä sijoitus kolmen joukosta. Viime vuonna olin parhaimmillani kisassa viides ja sarjapisteissä lopulta kahdeksas.
Kotimaan radoilla uusi tiimi, BMW Superbike Dealer Team, pestasi Lauslehdon riveihinsä SM-sarjan kilpailuihin.
Team toimii yhteistyössä BMW Suomen ja BMW:n Saksan kilpailuosastoa pyörittävän Alpha Racing kanssa.
- Teamin tavoitteena on Suomen mestaruus, joten minun täytyy kuljettajana taistella osakilpailujen voitoista. Suomessa kilpailukausi alkaa toukokuussa, Lauslehto päätti.
Teksti: Jarno Saari
Sinun on oltava kirjautuneena Biken sivuille kommentoidaksesi artikkelia.
Rekisteröidy käyttääjksi tai kirjaudu sisään.
Uusimmat
- Päijänteen Ympäriajo starttaa 75. kerran!
- BMW kumoaa huhut naku- tai puolikatteellisesta S1000RR mallista
- BMW HP Kunst muotoilututkielma
- Mopoajelua jäällä
- Hyvä pyörä, parempi mieli
- Maailman pienin sähkömotskari?
- 2010 Honda CB1100 virallinen promovideo
- 75. Päijänteen ympäriajoon ilmoittautunut 238 kuljettajaa
- Salminen ja Tarkkala eivät aja MM-avausta uudella pyörällä
- SM Aamuposti Enduro Riihimäki 6.3.2010
Lähiaikoina kommentoidut uutiset ja videot
- Suomalainen takaa-ajopätkä
- Suomalainen takaa-ajopätkä
- Max 100 hevosvoimaa ja ABS:t kaikkiin moottoripyöriin?!
- Max 100 hevosvoimaa ja ABS:t kaikkiin moottoripyöriin?!
- Max 100 hevosvoimaa ja ABS:t kaikkiin moottoripyöriin?!
- Nürburgringin ajokausi alkaa huomenna!
- Max 100 hevosvoimaa ja ABS:t kaikkiin moottoripyöriin?!
- Max 100 hevosvoimaa ja ABS:t kaikkiin moottoripyöriin?!
- Max 100 hevosvoimaa ja ABS:t kaikkiin moottoripyöriin?!
- Max 100 hevosvoimaa ja ABS:t kaikkiin moottoripyöriin?!









