Neuvonen Kallio Racing Teamiin
2010-01-17 Hallitsevan Suomen mestarin, valkeakoskelaisen Vesa Kallion lisäksi oranssimustassa tiimissä ajaa vaasalainen Markus Neuvonen ja lohjalainen Joakim Niemi.
Kuvassa Markus Neuvonen (vas.) Joakim Niemi ja Vesa Kallio.
Kallio ja Neuvonen kilpailevat Superbike-luokan tehokkailla pyörillä ja tiimin juniori, 14-vuotias Niemi aloittaa toisen kautensa 125-kuutioisten luokassa.
Omaa tiimiään vetävä Kallio on tyytyväinen julkaistuun kokoonpanoon:
- Vuodenvaihteen molemmin puolin neuvottelimme eri kuljettajien kanssa. Joakim Niemi ajoi meillä jo viime vuonna esittäen erittäin lupaavia otteita. Markus Neuvonen on tiimin uusi kasvo. Uskon hänen kykyjensä riittävän aivan voittotaisteluihin saakka. Viime kaudella Markus ajoi jo kovaa, vaikka kaluston puolesta hän joutui antamaan hieman tasoitusta, Kallio selvitti.
Tiimin uusi tulokas on valmiina vastaamaan haasteisiin ja tiiminsä odotuksiin.
- Täytyy kiittää luottamuksesta ja antaa kaikkensa koko tiimin puolesta. Työtä tehdään kovasti sen eteen, että pääsisin lajissa mahdollisimman pitkälle. Viimeiset kolme kautta olen ajanut 600-kuutioisella Yamahalla, mutta nyt pääsen 1200-kuutioisen KTM RC8R:n sarviin, viime vuoden Superstock-luokan SM-pronssimitalisti Neuvonen iloitsi.
Viime vuonna viidenneksi piikkiluokan SM-sarjassa debytoinut Joakim Niemi odottaa positiivisen kehityksen jatkuvan kaudella 2010.
- Lähden tietysti parantamaan edellisestä vuodesta, joka sujui vielä osittain opettelun merkeissä. Mitalisijoille ajaminen on nyt tavoitteena, kun kalusto ja ennen kaikkea kuski on kehittynyt, Niemi ennakoi.
Tiedote ja kuva: Jarno Saari
Sinun on oltava kirjautuneena Biken sivuille kommentoidaksesi artikkelia.
Rekisteröidy käyttääjksi tai kirjaudu sisään.
|
2010-01-18 23:55 Kirjoitti: bannzaii
eikös neuvonen oo porvoosta.
|
|
2010-01-21 12:34 Kirjoitti: Pappa80
Porvoosta kotoisin on, mutta asustaa nykyään Vaasassa
|
|
2010-02-01 23:38 Kirjoitti: olli99
No niin, nyt saadaan nähdä jo tallin sisäistäkin vääntöä..
|
|
2010-02-08 22:32 Kirjoitti: Magnum
Siihen sisäiseen vääntöön taitaa vielä mennä aikaa jos ei tarkoiteta mutterin vääntöä varikkoteltassa???
|
Uusimmat
- Päijänteen Ympäriajo starttaa 75. kerran!
- BMW kumoaa huhut naku- tai puolikatteellisesta S1000RR mallista
- BMW HP Kunst muotoilututkielma
- Mopoajelua jäällä
- Hyvä pyörä, parempi mieli
- Maailman pienin sähkömotskari?
- 2010 Honda CB1100 virallinen promovideo
- 75. Päijänteen ympäriajoon ilmoittautunut 238 kuljettajaa
- Salminen ja Tarkkala eivät aja MM-avausta uudella pyörällä
- SM Aamuposti Enduro Riihimäki 6.3.2010
Lähiaikoina kommentoidut uutiset ja videot
- Suomalainen takaa-ajopätkä
- Suomalainen takaa-ajopätkä
- Max 100 hevosvoimaa ja ABS:t kaikkiin moottoripyöriin?!
- Max 100 hevosvoimaa ja ABS:t kaikkiin moottoripyöriin?!
- Max 100 hevosvoimaa ja ABS:t kaikkiin moottoripyöriin?!
- Nürburgringin ajokausi alkaa huomenna!
- Max 100 hevosvoimaa ja ABS:t kaikkiin moottoripyöriin?!
- Max 100 hevosvoimaa ja ABS:t kaikkiin moottoripyöriin?!
- Max 100 hevosvoimaa ja ABS:t kaikkiin moottoripyöriin?!
- Max 100 hevosvoimaa ja ABS:t kaikkiin moottoripyöriin?!









