Bild
Seuraava artikkeli

Tero Kiiran kolumni – Entä jos et vielä lopettaisikaan ajokautta, vaan jatkaisit sitä läpi talven?

Toimitukselta

Itse kuulun siihen onnellisten joukkoon, etten lopeta syksyllä ajokautta. Olen ajanut viimeiset 20 vuotta ympärivuotisesti. Ajamme katupyörillä testejä talven aikana lämpimissä maissa. Sen lisäksi harrastan endurolla ajamista ja mikä parasta, minä rakastan ajamista lumispoorissa. Ajan talven aikana spoorissa useampana päivänä viikossa. Entä jos sinäkin tekisit samoin?

Käytetty enduropyörä ei maksa maltaita. 2 000 – 3 000 eurolla saa hyvän melko hyvän yksilön. KTM on käytettyjen enduropyörien valtamerkki ja se on hyvä valinta sillä varaosat ovat siihen edullisia. Vakuutusmaksu ns. punakilpisissä on kallis, mutta jos hankkii ”valkokilpisen”, eli rekisterissä olevan enduron, on vakuutusmaksu lähes naurettavan edullinen.  Ostin juuri uuden enduropyörän. Liikenne, palo- ja varkausvakuutus kustansivat siihen yhteensä 230 euroa vuodessa.

"On muistettava se tosiasia, ettei ajopaikoille saa mennä ilman lupaa"

Ajovarusteet kustantavat noin tuhat euroa. Kypärä, rintapanssari, polvi- ja kyynärpääsuojat ovat ehdoton valinta. Tosin kovemmilla pakkasilla voi homman aloittaa vaikka sillä goretexistä valmistetusta ”katupuvulla”. Suojasäälle se on kuitenkin liian kuuma valinta. Motocross-saappaat on hankittava, ja talvikäytössä niihin on laitettava ns. liukupohjat. Pääkaupunkiseudulla esimerkiksi Jakomäen suutari Piispanen tekee hyviä liukupohjia.

Sitten on liityttävä paikalliseen moottorikerhoon. Liittymisen jälkeen ajamaan kerhojen ylläpitämillä ajopaikoilla. On muistettava se tosiasia, ettei ajopaikoille saa mennä ilman lupaa. Moottoripyöriä eivät nimittäin koske jokamiehenoikeudet. Jos enduro ei nappaa, niin toinen vaihtoehto on lentää esimerkiksi viikoksi Espanjan aurinkorannikolle.  Esimerkiksi Torremolinossa sijaitseva Yamaha vuokraamo tarjoaa Yamaha Tracer 700:sta hintaan 80 euroa päivä, mikäli vuokraa pyörän kokonaiseksi viikoksi. Jos ei lennä paikalle huippusesongin aikaan, niin lennot saa alle 200 eurolla. Toki majoituskin maksaa jotain, mutta yleensä hotellit Espanjassa ovat edullisia.

 

"Suojatietä lähestyvälle jalankulkijalle on ihan oikeasti annettava tietä. Jos et anna, niin sakko saattaa olla peräti 2 000 euroa"

Jos epäilee omaa kielitaitoaan, niin Espanjassa toimii suomalainen moottoripyörävuokraamo Motorman. Sieltä pyörän saa vuokrattua suomenkielellä. Tarjolla on Harrikoita, Kotareita ja Hondia. Motormanin sisaryhtiö Oulu Adventure järjestää niin ikään ohjattuja reissuja sorateiden lisäksi myös vuoriston asvalttiteille. Toinen kotimainen matkanjärjestäjä on PeterPanBike. Heiltä löytyy valikoimista viiden päivän reissuja Andalucian vuoristoon. Liikenne Espanjassa sujuu hienosti ja on aika samanlaista kuin meillä Suomessa. Toki vapauksia esimerkiksi nopeusrajoitusten suhteen otetaan enemmän. On kuitenkin muistettava, että Espanjassa automaattivalvontakamerat ottavat kuvan takaapäin, ja vuokrapyörällä ajettu sakko peritään luottokortilta. Toinen mikä on huomioitava, niin suojatietä lähestyvälle jalankulkijalle on ihan oikeasti annettava tietä. Jos et anna, niin sakko saattaa olla peräti 2 000 euroa. Ja tätä rikettä Espanjassa vahditaan. Toinen on ylinopeus päiväkotien ja koulujen lähellä.

Yhtä kaikki. Älä lopetakaan ajokautta. Osta enduro tai lähde talvilomalla jonnekin lämpimään. Talvikauden katkaisu piristää ja mieltä. Eikä keväällä ajokauden aloitus tunnu yhtä ihmeelliseltä, kun on ajanut hiukan talven aikana.

Tero Kiira

on freelance-toimittaja. Ajokokemusta moottoripyörillä on kertynyt yli miljoona kilometriä. Katupyöräilyn ohella Tero harrastaa enduroilla ajamista.

Hei!

Ymmärrämme, että käytät adblockeria, mutta toivottavasti voit sulkea sen sivustomme osalta. Mainokset ovat perusedellytyksenä sille, että voimme ylläpitää sivustoa.