Rohkeita naisia!

Kolumni – Tero Kiira

Moottoripyörien käyttömaksusta tai verosta on kirjoitettu paljon. Toisien motoristien mielestä ehkä liikaakin. Pyydän silti, että tekin, jo mahdollisesti liikaa aiheesta lukeneet, luette tämän jutun. Tämä kertoo muutamasta henkilöstä, jotka jaksavat taistella veroa vastaan.

Olen melko kauan pitänyt motoristien keskusjärjestöä Smotoa aivan surkeana joukkona. Tunnustan. Nyt on kuitenkin myönnettävä, että he, jos ketkä ansaitsevat kunniaa.

Kun alkoi näyttää siltä, että hallitus todella kaavailee uutta veroa, teki Smoto todella ison työn ja teki tutkimuksen siitä kuinka paljon vero vaikuttaisi motoristien elämään. Sen jälkeen he ovat toimittaneet kiitettävän määrän lehdistötiedotteita asiasta. Vastaanottajina ovat olleet toimittajat valtamediasta. Rakenneltujen pyörien järjestö MMFA on niin ikään ollut aktiivinen ja heidän edustajansa Teemu Lindfors on tehnyt ansiokasta työtä.

Itse olen yrittänyt vaikuttaa olemalla suoraan yhteydessä ministereihin ja kansanedustajiin. Timo Heinonen kokoomuksesta on tajunnut pointtini. Toimitin hänelle laatimani muistion aikaa sitten. Siinä kerrottiin myynnin hyppäyksestä Norjassa, veron pudotus toimi. Heinonen tutki asiaa ja tuli samaan johtopäätelmään, että päinvastoin kuin käyttömaksu, autoveron lasku kiihdyttäisi moottoripyöräkauppaa. Hän teki asiasta rohkean ulostulon. Minä ja edellä mainitut olemme kuitenkin pieniä työmyyriä verrattuna kahteen rohkeaan naiseen. He käyvät tällä hetkellä taistelua perussuomalaisia vastaan.

Miksi näin? No siksi, että perussuomalaiset ja siellä erityisesti Timo Soini ja Jussi Niinistö ovat veron takana. Kyllä. Näin on. Mennäänpä kuitenkin niihin naisiin.

Hyvät lukijat. Saanko esitellä Anun ja Stefanien. Pelkät etunimet eivät kerro teille mitään. Sukunimet ovat sitäkin tutumpia. Åberg ja Brandt. Anu Åberg on nainen Tuusmotorin takana, tai oikeammin sen etulinjasta. Stefanie Brandt-Tallqvist on Oy Brandt Ab:n johtohenkilöitä.

Nämä kaksi naista ovat ottaneet veron kaatamisen asiakseen. Olen seurannut kummankin toimintaa lähietäisyydeltä. Heidän taktiikkansa on pelottavaa katsella. Stefanie juoksee valtionvarainministeriössä. Hän hiillostaa virkamiehiä ja kansanedustajia. Stefanie kirjoitti blogin, jossa kysyi Soinilta aiheellisesti:

 ”Mistä kauna oikein kumpuaa? Onko teiltä riistetty mahdollisuus ajaa mopolla pienenä?” Asiaa!

Saamieni tietojen mukaan Soini hermostui Stefanien blogista oikein kunnolla ja on nyt pahoittanut mielensä. Voi harmi, no sitä sattuu. Soinin mukaan hän ei ole veron takana, vaan kyseessä on hallituksen yhteinen kanta. Ja paskat!

Vastaavasti Anu on soittanut läpi kaikki keskustan vaikuttajat. Anu selvitti lisäksi missä ja milloin kokoomuksen Petteri Orpo liikkuu. Saatuaan sen selville, Anu soitti Orvon avustajalle ja pyysi lupaa tavata Orpo henkilökohtaisesti. Anu teki kiireellä muistion veron vaikutuksesta alan hyvinvointiin. Anu sai sovittua tapaamisen ja muistion luovutus onnistui. Toivotaan, että nämä toimenpiteet edesauttavat veron kohtuullistamisessa tai sen poistamisessa. 

On sanottava, että näitä naisia vastaan en haluaisi koskaan asettua. Sen verran löytyy sisua ja rohkeutta heistä.
 

Tero Kiira

20162712162104.png?itok=Rmr4lKZS 

Tero Kiira on freelance toimittaja. Ajokokemusta moottoripyörillä on kertynyt yli miljoona kilometriä. Katupyöräilyn ohella Tero harrastaa enduroilla ajamista. 

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi

Ilmainen uutiskirje!

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt kartalla siitä, mitä moottoripyöräilyn saralla tapahtuu.

Voit lopettaa uutiskirjeen tilaamisen koska tahansa. Emme luovuta osoitettasi muille tahoille.

Sulje Tilaa uutiskirje: