Bild
Seuraava artikkeli

Bike European Tour 2013

Toimitukselta
Se on muuten kesäloma. Mitähähän sitä tekisi? Jos vaikka ajaisi prätkällä. Biken Euroopan kiertue starttaa nyt. 

Heti kärkeen tunnustus. En ole juuri harrastanut moottoripyörämatkailua. Koska kaikkea paitsi mummoaan ja kansantanhuja pitää kuulemma kokeilla, oli päätös helppo, kun kaverini Mika ehdotti pientä Euroopan kiertuetta joskus talvella. 

 

Nyt matka on siis potkaistu käyntiin. Aikaa on kolme viikkoa ja suunnitelmiakin on tehty, mutta ei niistä sen enempää. Nehän joka tapauksessa muuttuvat matkan varrella ja nähtäväksi jää, minne lopulta päädymme. Ainoa suunnitelma, jonka tässä vaiheessa paljastan, on jokaisen yöpymispaikan paikallisen oluen maistelu ja arviointi :)

 

Reissuun lähdetään kahdella aikansa superpyörällä. Itse luonnollisesti istuskelen Katanan selässä, Mikalla on allaan 25 vuotta tuoreempi ZZR 1400. Perinteiseen tyyliin pyörät saatiin reissukuntoon hyvissä ajoin, Katana tuli huollettua toissapäivänä ja Kawasaki saatiin pienten ongelmien jälkeen iskuun eilen iltapäivällä. Nähtäväksi jää, miten pitkään pyörät toimintakuntoisina pysyvät. Itse varauduin matkaan pakkaamalla mukaan täydellisen korjaussarjan, eli ilmastointiteippiä, rautalankaa ja nippusiteitä. Niillähän ainakin Suzuki saadaan korjattuaa, Kawasakista en ole ihan varma...

 

Olemme tällä hetkellä Tallink Starilla, suuntana Etelä-Helsinki. Tänä sateisen harmaana päivänä olisi tarkoitus selvitä Puolan rajan tuntumaan saakka, yöpymispaikka on varattu Kaunasista. 

 

Päivittelen kuulumisia aina, kun löytyy toimiva Wi-Fi ja virtaa ajopäivän jälkeen riittää. Pysykää kanavalla!

 

Hei!

Ymmärrämme, että käytät adblockeria, mutta toivottavasti voit sulkea sen sivustomme osalta. Mainokset ovat perusedellytyksenä sille, että voimme ylläpitää sivustoa.