Koti odottaa!

Sadan päivän RTW
En oikein osaa sanoin kuvailla, miltä tuntuu, kun tienviitassa lukee ”Stockholm 538”. Kotiinpaluun konkretisoituminen alkoi kuitenkin viimeistään tuosta hetkestä, kun ajoin ulos Tanskan Helsingörin ja Ruotsin Helsinborgin väliseltä lautalta. Viimeisten kolmen kuukauden aikana matkanteosta on tullut olotila, josta luopuminen jännittää lähes yhtä paljon kuin matkaan lähteminen. Norjalaisen Alexander Gammen ajatus siitä, että tällaiset matkat eivät niinkään ole seikkailu vaan olotila, on kohdallani todellisuutta mitä suurimmassa määrin.

Ranskasta lähdettyäni vierailin serkkuni Paulan luona aivan Jura-vuorten läheisyydessä Le Sentierissä Sveitsissä. Tie vuoristossa on ajoittain hyvinkin kapea ja mutkittelee vuorten seinämiä pitkin. Suoraa pudotusta alaspäin oli riittävästi, jotta korkeanpaikankammoista kuskia alkoi hieman heikottamaan. Etenkin, kun tien reunoilta ei kaiteita löydy!

 

Le Sentierin kaupunki sijaitsee vain kivenheiton päässä Ranskan rajasta ja alue on täysin ranskankielinen. Paula ja Paavo ovat molemmat koulutukseltaan kelloseppiä ja siksi muutto Sveitsiin on aikanaan ollut hyvin luonnollinen vaihtoehto. Viileästä ja sateisesta ilmasta huolimatta kauniit sveitsiläiset maalaismaisemat metsineen ja vuoristoineen saivat jälleen kerran vilpittömän ihailuni. Pysähtelin myös useampaan kertaan ottamaan kuvia kello kaulassa kulkevista lehmistä, jotka tulivat tervehtimään niistä kiinnostunutta motoristia. Sveitsiläisistä lehmistä tulee aina mieleeni Hellevi Salmisen (nyk. Matihalti) Topelius-palkinnon saanut kirja ”Pikku sammakkoprinssi”, missä päähenkilön Kaaro-pojan mielikuvitusystävänä on Milkakuu- niminen Alppien asukas. Suosittelen muuten ks. kirjaa kenen tahansa lukemistoon!

 

Sveitsistä matkani jatkui Ranskan kautta Saksan puolelle Karlsruheen. En tiedä oliko silmissäni vikaa mutta minkäänlaista merkkiä valtakunnan rajan ylityksestä en huomannut! Yleensähän, vaikka siirrytäänkin EU-maasta toiseen, on rajalla sentään kyltti kertomassa asiasta. Karlsruhessa minut otti vastaan Leena Pajo, Järvenpään kirkon kautta löytynyt ystävän ystävä. Alunperin minun piti mennä Leenan kesäasunnolle Le Lavandouhun, Etelä-Ranskaan mutta joidenkin käytännön järjestelyiden vuoksi päädyinkin hänen varsinaiseen kotiinsa. Leenalle superkiitokset entuudesta tuntemattoman matkailijan majoittamisesta!

 

Saksan autobahn osoitti jälleen kerran lievän toimimattomuutensa. Jos vertaan muiden maiden moottoritiejärjestelmään, tuntuu, että jostain syystä Saksassa moottoritie ruuhkautuu alinomaa. Toki on ymmärrettävää, että tässä yli 80 miljoonan asukkaan maassa myös ajoneuvoja on valtavasti. Siihen kun vielä lisätään muista maista tuleva liikenne (muutaman minuutin aikana moottoritiellä pystyy havaitsemaan helposti ajoneuvoja vähintään kymmenestä maasta) ja se, että moottoritiemaksuja ei ole kuin raskaalle liikenteelle, on lopputulemana jonottaminen. Vesisateessa, 15 asteen lämpötilassa ei mitään suurinta herkkua, joten kuten usein aikaisemmillakin reissuilla, jouduin turvautumaan ”hätä keinot keksii” konseptiin...

 

Viikonlopun vietin ystäväni Eevan luona Berliinissä. Ensikertalaiselle tuli sopiva annos kaupungin historiaa pakollisine vierailuineen mm. Berliinin muurilla, Brandenburgin portilla ja Berliinin tuomiokirkossa. Mainittakoon myös lukuisat upeat katutaiteilijat! Kaupungin liikennettä pidän varsin toimivana ja sujuvana. Vaikka Eeva asuukin aivan kaupungin ytimessä, olin maanantaina poislähtiessä ulos kaupungista alle puolessa tunnissa! Viikonlopun ohjelmaamme kuului myös innokkaina yleiurheilufaneina tietenkin EM-kisojen seuraamista ja ilo oli ylimmillään kahden keihäsmitalin varmistuttua. Molemmat myös rakastamme suunnattomasti irlantilaista kansanmusiikkia ja Eeva olikin löytänyt meille lauantai-illaksi varsinaisen herkkupalan: noin 20 minuutin kävelymatkan päässä Eevalta, pienellä sivukadulla sijaitsevassa Blarneys-pubissa neljän hengen bändin voimin esitetty aito irkkumusa oli loistava kruunu muutenkin onnistuneelle päivälle.

 

Berliinistä matka jatkui Rostockin ja Gedserin välisellä lautalla Tanskan puolelle ja Kööpenhaminaan. Päivän aikan hurjaksi yltynyt tuuli meinasi tosissaan tehdä kiusaa etenkin, kun viimeiseen asti joutui odottamaan, lähteekö laiva liikkeelle kovan merenkäynnin vuoksi. Ylitse kuitenkin pääsin ja tapasin lautalla ensimmäistä kertaa matkallani toisen Ransu-kuskin. Saksalainen Michael oli edellisenä päivänä lähtenyt liikkeelle kotoaan Münchenin lähistöltä tarkoituksenaan jättää pyörä parkkiin Keski-Ruotsissa lähellä Norjan rajaa ja vaihtaa reppu selkään ja lähteä vuoristoon patikoimaan. Vaihdoimme ajatuksia Transalpista kulkupelinä, eikä kummaltakaan löytynyt mitään moitittavaa.

 

Kööpenhaminan majapaikkani tuli itselleni aikamoisena yllätyksenä. Olin ennen matkaa saanut viestiä seurakunnan kautta Erna Gronowilta, että voin tarvittaessa majoittua heidän luonaan. Kun sitten navigaattori ohjasi minut aivan kaupungin keskustaan ja näin talon talon seinässä liehuvan Suomen lipun, minulle vihdoin valkeni – Suomen suurlähestystö! Ernan mies Tito, kun työskentelee lähestystössä ministerineuvoksena. Monille Helsingin seurakuntalaisille heidän vanhin poikansa Eugen on tuttu Uspenskin katedraalin vahtimestarin sijaisena. Ernan kanssa kiersimme tiistaina hieman keskustan nähtävyyksiä, mm. kuningattaren ja kruununprinssin linnat sijaisevat aivan lähestystön vieressä. Onnekseni satuimme näkemään myös kerran päivässä tapahtuvan vahdinvaihdon soittokuntineen. Edellisestä vierailustani kaupungissa oli ehtinyt vierähtää jo 24 vuotta, joten olo oli varsin ensikertalainen. Köpiksessä näin muuten mieleenpainuvimman katutaiteilijaparivaljakon. En voi mitenkään käsittää, miten on mahdollista istua jalat ristissä ilmassa vain käsi alapuolella olevan kaverin pitämään kepin päähän nojaten!

 

Köpiksestä ajoin kaunista, Ernan suosittelemaa rantatietä Helsingöriin. Komeat jugend-talot reunustavat kadun varsia Itämeren tyrskytessä toisella puolen. Vaikka eteneminen on alhaisista nopeusrajoituksista johtuen hitaanpuoleista, suosittelen tuota 43km:n tieosuutta vaihtelun vuoksi, mikäli matkaa läpi Tanskan. Perille Pirjo-tätini ja hänen miesystävänsä Turen luo todella idylliseen Tibron pikkukaupunkiin Vättern-järven pohjoispuolella saavuin iltakahdeksalta. Mitä pohjoisemmaksi olen päässyt, sitä koleammaksi ja sateisemmaksi ilma on käynyt. Huulet sinisinä olin varsin tyytyväinen päästyäni perille ennen pimeää.

 

Tibron lepopäivän vietimme pitkälti läheisessä Hjon kaupungissa Vätternin rannalla. Turella kun on kaupungin todella idyllisessä satamassa purjevene. Vierailimme myös höyrylaiva Trafikissa, missä jo eläkkeellä oleva entinen volvolainenTure vastaa konehuoneesta. Hjon retken päätti kahvittelu Turen siskon ja hänen perheensä luona. Perhe on päätynyt kahden maan ja kahden kodin malliin. Toinen koti sijaitsee Ranskassa. Ja toinen siis Ruotsissa.

 

Nyt on enää edessä viimeinen osuus Tukholmaan, sieltä lautalla Turkuun ja huomisaamuna Kurikkaan Latoajoon, missä kello seisahtuu ja katson lopullisen lukeman siihen, KUINKA KAUAN KESTÄÄ AJAA YKSIN MAAILMAN YMPÄRI!

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi

Ilmainen uutiskirje!

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt kartalla siitä, mitä moottoripyöräilyn saralla tapahtuu.

Voit lopettaa uutiskirjeen tilaamisen koska tahansa. Emme luovuta osoitettasi muille tahoille.

Sulje Tilaa uutiskirje: