Kanadan halki

Sadan päivän RTW
Pickering, Toronto 21.7.

British Columbia (pahoittelen viimekertaista kirjoitusvirhettä...), Alberta, Saskatshewan, Manitoba, Ontario. Matka Vancouverista Torontoon on pitänyt sisällään viisi eri provinssia ja mitä moninaisimpia maisemia ja kokemuksia. Viikon aikana ajetut 4300km alkavat myös hitusen tuntumaan kuskissa, joten lepopäivä Pickeringissä, Jenn ja Dave Bakshin luona tuli enemmän kuin tarpeeseen! Jenn on kanttorikollegani Jooan puolison serkku ja Daven jotkut saattavat muistaa SUM 41 bändin kitaristina.

 

Goldenista lähdettäessä maisemat Jasperin kansallispuistossa olivat huikaisevat. Rocky Mountainsien välissä kiemurteleva tie taas mitä mukavinta ajettavaa. Varsin yllättäen, ennen Calgaryä, maisemat kuitenkin muuttuivat ja niin alkoi Kazakstanin jälkeen tämän reissun tasaisin osuus. Calgarystä Winnipegiin maasto on lähes pelkkää preeriaa. Etenkin Albertan alueella lukuisat pienet öljynporausalueet pistävät silmään. Saskatshewanissa ja Manitobassa taas TransCanadien highway halkoo läpi valtavien vilja- ja rypsipeltojen. N. 100km Winnipegin jälkeen maisema muuttuu taas yllättäen ja on kuin olisi Suomeen palannut. Maisema on aivan kuin jostain päin Järvi-Suomea! Mitä lähemmäs Thunder Baytä ja suuria järviä päästään, muuttuvat näkymät taas hieman jylhemmäksi ja metsät tiheämmiksi sekametsiksi. Ja kun sitten lähestytään Torontoa, palataan suomalaismaisemiin.

 

Hieman Calgaryn jälkeen tapasin ensimmäisen ”Kanadan serkuista”, Glenin. Glen tekee öljynporaustöitä ja siksi liikkuu jatkuvasti ympäri Albertaa. Tällä kertaa hän löytyi Emerson Bridge Park nimiseltä camping alueelta. Upeissa joenvarsimaisemissa sijannut hyvin hoidettu leirintäalue oli harmillisesti saanut vieraakseen lisäkseni myös käsittämättömän määrän hyttysiä. Piiritys oli kuin pahimmillaan Lapissa kesäaikana! Iltanuotio kuitenkin karkoitti tihulaiset ja pääsimme vaihtamaan kuulumisia ja ajatuksia Suomesta ja matkastani. Kuultuaan reitistäni, Glen ryhtyi oitis järjestämään majoitusta siskonsa Tracyn luo Riversiin, n. 200km Winnipegistä länteen.

 

Niinpä Reginassa tapahtuneen välipysähdyksen jälkeen pääsin Tracyn ja hänen perheensä vieraaksi. Kolmesta pojasta kotona oli vain nuorin, viisivuotias Seaton, kahden vanhemman, Ethanin ja Lachlanin ollessa leirillä. Tracy työskentelee läheisessä Brandonin kaupungissa vanginvartijana ja pitkään keskustelimmekin Kanadan vankilajärjestelmästä ja siihen liittyvistä asioista. Tracyn ja miehensä Kellyn vielä hieman keskeneräinen hulppeankokoinen talo järvenrantamaisemineen on myös mainitsemisen arvoinen.

 

Winnipegissä minut ottivat vastaan Loraine ja Nancy, joiden vieraanvaraisuudella ei tuntunut olevan rajoja. Neljän ruokalajin illallinen oli suunniteltu vartavasten nälkäiselle kasvissyöjämotoristille! Illan kruunasi vielä porekylpy nelikerroksisen talon alakerrassa sijainneessa ”kylpyosastossa”. Sinnittelin vielä puolilleöin, koska olimme sopineet Ylen Hämeen kanssa haastattelusta, joka tulisi siis suorana ulos klo 8 Suomen aikaa. Tällä kertaa onni ei kuitenkaan ollut myötä, emmekä saaneet yhteyttä. Niinpä haastattelu siirtyi torstaille 24.7. ja tulee ulos Suomen aikaa n. klo 16.

 

Winnipegistä alkoi kolmen päivän ajomaraton kohti Torontoa. Thunder Bayssä minua isännöi pastori Susan Mattinson, joka etenkin Kanadan kirkollisissa piireissä tunnetaan Pastor Shep sarjakuvistaan. Käykääpä katsomassa www.pastorshep.ca! Niin paljon tykästyin Susanin piirroksiin, että heräsi ajatus sarjakuvien suomentamisesta ja julkaisemisesta Suomessa. Katsotaan, konkretisoituuko ajatus, kunhan pääsen kotiutumaan!

 

Sault Snt Mariessa (tuttavallisemmin Sue) jouduin tyytymään motellimajoitukseen, mikä – pakko tunnustaa – tuntui upeiden kotimajoitusten jälkeen hieman harmilliselta. Vielä kun unohdin jälleen kerran, että täällä pitää osata itse lisätä hinnan päälle tuleva vero loppusummaan ja  nuoneen saatuani jouduin ensitöikseni vessankorjaushommiin, oli pientä harmitusta ilmassa. Mutta onneksi vain pientä :)

 

Olin jo aiemmin kuullut Thunder Bayn ja sen ympäristön suomalaisuudesta mutta kun ensimmäiset suomalaiset tienviitat putkahtivat esiin, oli kameralle töitä. Alkuun pysähdyin ottamaan kuvan jokaisesta suomalaisesta nimestä mutta lopulta totesin tehtävän olevan mahdoton – niin paljon tuolla alueella tuntuu olevan Suomi-vaikutteita! Joidenkin omakotitalojen pihassa liehui Suomen lippu ja kun erään motelli-kahvilan salkoon oli myös maamme kansallisuustunnus nostettu, piipahdin sisällä. Omistajaksi osoittautui Roy Laukkanen, jonka isovanhemmat olivat 1920-luvulla muuttaneet Oulusta Kanadaan. Roy osasi vielä jonkin verran suomea mutta keskustelukielenä käytimme kuitenkin englantia. Royn norjalaistaustainen vaimo ei omien sanojensa mukaan enää vanhempiensa kieltä osaa, joten siksikin vaihdoimme ajatuksia ainoalla yhteisellä kielellä. Muistoksi tapaamisesta ostin Royn pienestä puodista alueella sijaitsevan ametistikaivoksen omasta tuotannosta tehdyt korvakorut. Mainittakoon, että varsin rajallisen kuljetuskapasiteetin vuoksi matkamuistojen ostaminen on ollut erittäin minimaalista koko matkan ajan.

 

Sault Snt Marien ja Sudburyn välillä koin yhden tämän matkan ikimuistoisimmista hetkistä, kun ensimmäiset Amish-vankkurit näkyivät edessäni. Ensin en meinannut tajuta, että kyse todella oli Amisheista mutta mitä lähemmäs pääsin, asia varmistui. Niin paljon olen Amisheista lukenut ja heidän elämäntavastaan kiinnostunut, että oli pakko vetää tien sivuun ja ehkä hieman röyhkeästikin ottaa muistoksi pari videonpätkää ja muutama valokuva. Vaunujen pienestä takaikkunasta uteliaina kurkistavat Amish-lapset olivat näky, joka varmasti säilyy pitkään mielessä, vaikken heistä kuvaa kehdannutkaan ottaa.

 

Alukuperäisasukkaat  ( suomalaisittain ”Pohjois-Amerikan intiaanit”), tai kuten heitä täällä nimitetään joko ”natives”, ”first nation” tai ”aboriginals”, tapaa kaikkialla missä liikkuu. Edelleen käytössä oleva reservaattijärjestelmä ei siis tarkoita sitä, etteivätkö alkuperäisasukkaat liikkuisi omien alueidensa ulkopuolella. Reservaattijärjestelmä ja siihen liittyvät ongelmat ovat kuitenkin aihe, joka tuntuu puhuttavan täällä paljon.

 

Ransusta sen verran, että selvästikään huomenna mittariin täydet 100tkm pyöräyttävä vanhus ei pidä täkäläisestä polttoaineesta. Lähes kaikilla asemilla voi tankata korkeimmillaan 91-oktaanista bensaa, mikä on nostanut polttoaineenkulutusta huomattavasti. Jotain muutakin toki täytyy taustalla olla, koska esim. Venäjällä käytin 92 oktaanista bensaa ilman minkäänlaisia ongelmia. Mainittakoon muuten, että ajan siis edelleen Suomessa asennetuilla Heidenaun Scout renkailla. Nyt siis takana jo yli 18tkm!

 

Huomisaamuna on edessä ”Kanadan Uutiset” lehden haastattelu ennen lähtöä USA:n puolelle. Niin, ja sattuuhan tuohon matkalle yksi nähtävyyskin – vaatimattomasti the one and only NIAGARA FALLS!

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi

Ilmainen uutiskirje!

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt kartalla siitä, mitä moottoripyöräilyn saralla tapahtuu.

Voit lopettaa uutiskirjeen tilaamisen koska tahansa. Emme luovuta osoitettasi muille tahoille.

Sulje Tilaa uutiskirje: