Hellettä ja vuoristoa

Sadan päivän RTW
Hurja helleaalto piinaa läntisen Kanadan asukkaita ja arvatenkin myös allekirjoittanutta, joka ei periaatteistaan luovu, vaan ajaa täyden ajovarustuksen kanssa! Tästä huolimatta alkumatka Kanadassa on ollut upeine vuoristo- ja järvimaisemineen niin ikimuistoinen, että hellekään ei ole onnistunut sitä pilaamaan!

Lähtö Koreasta oli saada todella dramaattisia piirteitä, kun virkailijatäti Air Kanadan tiskillä ilmoitti ykskantaan, ettei hän voi päästää minua koneeseen, koska minulla ei ole siirtymälippua Kanadasta eteenpäin. Pienen vääntämisen jälkeen USA:n matkustuslupani eli ESTA pelasti kaiken ja sain lippuni. Lisäksi ennen koneen lähtöä paljastui, että ruumaan laitetuissa matkatavaroissani oli luvattomia esineitä eli sytkäri ja puhdistussprayn jämät. Ei muuta kuin laukkujen avaimet henkilökunnalle ja luvattomuudet pois koneesta...

 

Jos joku ei ole näitä pitkiä lentoja lentänyt, niin voin kertoa, että mitään herkkua se ei turistiluokassa ole. Istuviltaan nukkuminen ei selvästi ole minun juttuni, heh. Lisäksi kun flunssa, jonka olin Soulissa saanut, tuntui pahenevan entisestään. Väsymyksestä ja taudista johtuen itku tuli matkadramatiikkani huipentuessa Vancouverin kentällä, kun hävitin ensin dokumenttikansioni ja sitten vähän ajan päästä passini. Kansio löytyi nopeasti mutta passi ei. Ihan oikeasti ensimäisen kerran tällä reissulla olin todella epätoivoinen. Toki minulla on passikopio olemassa mutta silti... Vaan eipä mennyt kauaakaan, kun virkailijasetä tuli viereen kysymään:”Minna?”. Käännyin ympäri ja hän ojensi passini. Koskaan minulle ei selvinnyt, mistä se oli löytynyt.

 

Viiden tunnin päästä koneesta ulostulemisesta olinkin sitten jo pyörän päällä. Rahtivaraston henkilökunta pyöritteli hetken päätään, kun tajusivat, että kukaan ei ole tulossa auttamaan minua laatikon purkamisessa. Pientä korvausta vastaan he sitten kaivoivat Ransun ulos laatikosta ja toimittivat puutavaran eteenpäin. Kiinnitin vielä Soulissa irrotetut osat takaisin, tankkasin pyörän läheisellä huoltsikalla ja suuntasin kohti Vancouveria.

 

Soulin jälkeen on pakko sanoa, että Vancouver tuntui varsin pikkuiselta. Sekä majapaikkani, että seuraavana päivänä korjaamo, josta olin varannut Ransulle öljynvaihdon, löytyivät varsin helposti. Vancouverista sen verran, että kaupunki on kaunis mutta paikallisten mukaan ei niin hirvittävän turvallinen. Lisäksi olympialaisten jälkeen myös hintataso on kuulemma jämähtänyt todella korkeaksi. Kanadan hintataso on muutenkin yllättävän korkea. Ruokakorin hinta pompsahtaa jo pelkästään leivän ja juuston vuoksi varsin muhkeaksi. Molemmat kun pienentävät kukkaroa lähes nelinkertaisesti Suomeen nähden!

 

Vancouverista suuntasin BC:n järviseudulle, Naramataan. Vierailuni United Churches of Canadan keskuksessa venyi peräti kolmen yön mittaiseksi, kun flunssa meinasi ottaa selkävoiton matkaajasta. Tänä aikana sain kuitenkin hankittua Ransulle vakuutuksen Kanadaan ja USA:aan sekä hoidettua loppuun seuraavan siirtymän, Montreal – Lissabon, rahtijärjestelyt.

 

Jos jostain löytyy lintukoto, niin Naramatasta! Järven rannalla, vuoriston keskellä ja viinitilojen ympäröimänä tämä pikkukylä antoi minulle juuri sitä, mitä eniten tarvitsin: lepoa. Olen ikuisesti kiitollinen Kristillisen keskuksen työntekijöille Janetille ja etenkin Natalielle heidän osoittamastaan ystävällisyydestä ja auttamisenhalustaan.

 

Naramatasta matka jatkui kohti keskisempää BC:aa ja Jasperin kansallispuistoa. Kelownan kohdalla koettiin tämän matkan kolmas iloinen suomalaismotoristien kohtaaminen, kun tapasin vihdoin jo lähes idolikseni tulleen Hemulin eli Hemmilän Markon. Parituntisen tapaamisen aikana juttua riitti puolin ja toisin kaikesta nähdystä ja koetusta. Minun reissuanihan ei voi kuunaan verrata Hemulin jo yli kaksi vuotta  kestäneeseen taivallukseen. Nyt hän oli siis matkalla Seattleen tekemään Bemarille pientä remonttia.Siitä hänen matkansa jatkuu Yellostonen kansallispuiston kautta kohti etelää mutta minne tarkalleen, oli vielä pieni arvoitus.

 

Tämänhetkinen majapaikkani Goldenin kylässä Jasperin kansallinpuistossa on ehkä paras hostel, mitä olen koskaan nähnyt! Dreamcatchers hostellia pyörittävät kanadalainen Gerald ja britti Abbey. Talvisin paikka toimii läheisen Kicking Horsen laskettelukeskuksen vuoksi monen snoukkaajan ja skimbaajan tukikohtana. Äärimmäisen siistit makuu- ja pesutilat, täysin varusteltu keittiö, ilmainen jukebox ja upea oleskelutila useine sohvineen ja nojatuoleineen tekevät paikasta miltei täydellisen.

 

Nyt sitten suuntaan kohti tämän matkan ensimmäistä ”sukulaistapaamista”. Kummitätini Tanjan serkku Glen asuu Calgaryssä mutta rekkakuskin työnsä vuoksi majailee tällä hetkellä Drumhellerissä, jonne minäkin nyt suuntaan. Hostelemäntäni Abbeyn mukaan tämänpäiväinen siirtymä tulee olemaan todella komeaa katseltavaa!

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi

Ilmainen uutiskirje!

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt kartalla siitä, mitä moottoripyöräilyn saralla tapahtuu.

Voit lopettaa uutiskirjeen tilaamisen koska tahansa. Emme luovuta osoitettasi muille tahoille.

Sulje Tilaa uutiskirje: