Homma pulkkaan ja kortti käteen

Matka motoristiksi
Kävin eilen inssissä. Jännitin melko paljon, etenkin käsittelykoetta. Harjoituksissa maanantaina pujottelussa kääntyminen hidasajossa tuntui vielä hieman epävarmalta. Totesin kuitenkin, että haluan mennä inssiin, joten eilen menimme Tonyn kanssa Nokialle vielä hetkeksi harjoittelemaan ennen varsinaista tutkintoa.

Olen suorittanut kuljettajantutkintoa melko hiljaisessa tahdissa, johtuen siitä, etteivät aikatauluni yhdistettynä autokoulun aikatauluihin ole sallineet tiiviimpää harjoittelua. Tämä on harmillista, koska uskon hitaan edistymisen osittain vaikuttaneen siihen, että oppiminen on tuntunut hieman haastavalta. Käsittelytehtävät ovat muutoin tuntuneet melko hyviltä, lukuun ottamatta pujottelua, minkä osalta kääntyminen on ollut yhtä turhauttavaa vastoinkäymistä. Pyysinkin Peteltä apua pulmaan, joten pari viikkoa sitten päätimme mennä harjoittelemaan. Sateisena lauantaina otimme toimitukselta Kawasaki Versysin mukaan ja menimme Pirkkahallin parkkikselle. Hetken harjoiteltua ja tuskailtua, kun en saanut Versysiä kääntymään millään, ajattelin ettei hommasta tule yhtään mitään. Petekin ihmetteli ja halusi testata, jotta ymmärtäisi paremmin mikä siinä on niin vaikeaa. Siinähän sitten todettiin, ettei Versys ylipäänsä käänny tehtävän mittapuissa. Pete kävi vaihtamassa Versysin Husseen. Pikkuinen Husse tuntui täysin suuren ja painavan Versysin vastakohdalta. Kääntyminen tuntui edelleen vaikealta, mutta sujui nyt hieman paremmin. Vasemmalle kääntyminen onnistui lopuksi jo oikein hienosti.

Viimeinen ajotunti ajettiin toissapäivänä. Autokoulun Kawasaki ER-6:n selkään istuminen tuntui hassulta Versysin ja Hussen jälkeen. ER-6 tuntui yhtäkkiä hirmuisen pieneltä. Käsittelytehtävät sujuivat melko hyvin. Ainoa vaikeuksia tuottava tehtävä oli edelleen kääntyminen hidasajossa. Vasemmalle kääntyminen onnistui melko sujuvasti, mutta oikealle kääntyminen oli aivan eri juttu. Tuntui kuin en uskaltaisi kääntää tarpeeksi. Tony sanoikin, etten uskalla edes kääntää päätä tarpeeksi ja kohdistaa katsetta kauas. Hassua sinänsä, koska esimerkiksi lumilautaillessa lasken oikea edellä, toisin kuin useimmat muut. Vieläki 13 lautailuvuoden jälkeen en uskalla laskea vasen edellä lainkaan. Ehkä päässä vain on jokin lukko, joka pitäisi saada auki. Mutta miten? Pitäisikö vain painostaa itseni kääntämään päätä? Se vain jotenkin tuntuu luonnottomalta!

Maanantai-iltana kotiin päästessäni kävin mielessäni läpi seuraavan päivän tutkintoa. Yritin psyykata itseäni ja kerätä rohkeutta. Tiistaiaamun koittaessa jännitin kuitenkin kovasti. Autokoululle päästessäni yritin pysyä rauhallisena. Rauhalliselta varmaan näytinkin, mutta sisällä kuohui ja myllersi. Mietin siinä jo hetken: "Miksi ihmeessä lähdin tähän hommaan? Ei minusta ole siihen!" Hyppäsimme Tonyn kanssa pyörien selkään ja suuntasimme kohti Nokiaa. Moottoritielle päästessäni ja nostattuani vauhtia tiesin kuitenkin vastauksen kysymykseeni. Se vapauden tunne, kun tuuli painaa vastaan ja maisema vilahtaa ohitse. Sen takia tätä haluaa tehdä.

Nokialle päästessämme kävimme läpi tehtävät. Kaikki sujuivat oikein hyvin. Jopa kääntyminen tuntui varmalta. Ensimmäisen epävarman pujotteluharjoituksen jälkeen sain kääntymisen onnistumaan oikein hyvin ja tasaisesti. Olo oli hyvä ja rauhallinen, enkä jännittänyt enää paljoakaan. Tutkinnonvastaanottajan saapuessa tunsin kuitenkin hermojen kiristyvän hieman. Aikoinaan ajokortti-inssiä tehdessäni tutkinnonvastaanottaja oli tosi töykeän ja vihaisen oloinen. Onneksi Nokialla tilanne oli täysin toisenlainen. Tutkinnonvastaanottaja oli todella ystävällinen ja mukava. Hän jopa hymyili. Siitä oli apua. Tutkinnon suorittaa samalla kerralla neljä, ja oma vuoroni käsittelykokeessa oli toisena. Lähtiessäni liikkeelle tunsin kuinka aloin tärisemään. Hidasajo meni hyvin ja suoritin jopa pujottelun onnistuneesti. Muutkin tehtävät onnistuivat kiitettävästi, ainoastaan yhden tehtävän jouduin tekemään uudestaan, sillä vauhtia oli noin viisi kilometria tunnissa liian vähän. Käsittelykokeen jälkeen oli enemmän hiki, kuin harjoitellessa, enkä muista mitään koko kokeesta. Yritin lähettää tekstiviestin onnistuneesta suorituksesta, mutta kädet tärisivät liikaa.

Tutkinnon toinen osa, ajokoe, oli seuraavana vuorossa. Neljästä suorittajasta oma vuoroni oli viimeisenä, joten odotusaikaa oli lähes 2,5 tuntia. Kävimmekin Tonyn kanssa ajelemassa hieman liikenteessä, sillä sitä emme olleet ehtineet harjoitella lainkaan aikaisemmin. Kohta alkoi tulla vettä taivaan täydeltä, joten sukelsimme suojaan huoltoasemalle. Huomasin nälän olevan hirmuinen, sillä aamiaisesta alkoi olla jo melko pitkä aika. Sateen loputtua palasimme katsastuskonttorille, joss kävin maksamassa tutkintomaksun. Jännitys oli melko lailla jo lauennut, enkä ollut juurikaan hermona ajokokeesta, sillä liikennesäännöt ovat melko pitkän autolla-ajokokemuksen myötä suhteellisen hyvin hallussa. Ajokoe meni kuin menikin hyvin ja pitkän päivän jälkeen oli erittäin helpottunut ja onnellinen olo. Vihdoin homma oli paketissa! Pitkään siitä oli unelmoitukin.

Valmis en kuitenkaan ole, enkä ikinä olekaan. Aina on uutta opittavaa ja nyt odotankin sitä, että pääsen harjoittelemaan ja paljon! Kesän aikana kertyy toivottavasti kilometrejä, vaikkei olekaan vielä varaa ostaa omaa pyörää. Ensi kesänä sitten. Kävellessäni eilen bussipysäkiltä kotiin en voinut lopettaa hymyilemistä, minkä vuoksi sain melko paljon outoja katseita osakseni. Kuka nyt Suomessa hymyilee itsekseen…?

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi

Ilmainen uutiskirje!

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt kartalla siitä, mitä moottoripyöräilyn saralla tapahtuu.

Voit lopettaa uutiskirjeen tilaamisen koska tahansa. Emme luovuta osoitettasi muille tahoille.

Sulje Tilaa uutiskirje: