Blogi

Saako naista verrata moottoripyörään?

2009-09-09 | Kirjoittaja: Tuija Nieminen | 1 vastaus
No totta hemputissa* saa, sillä jos minulta kysytään, niin Audi-miehen kuohinneet siskot eivät juuri autojen päälle ymmärrä. Jos olisivat, kuten rohkenen väittää moottoripyöräilijöiden osaavan arvostaa toistensa kulkupelejä, Suomea kuohuttavaa keskustelua tuskin olisi käyty? Toki tartun aiheeseen ilman että olisin lukenut alkuperäistä kohuhaastattelua, ja päivänselvää on, että moottoriajoneuvoissa(kin) toinen tykkää äidistä, toinen tyttärestä, mutta vetää nyt moisesta hirveä poru.

Henkilökohtaisesti ottaisin imarteluna, jos minua verrattaisiin moottoripyörään. Ja jos verrokki nyt sattuisi olemaan vaikkapa pullean rintava toureri tai perusteellisesti elämää ja talvia taivasalla nähnyt rottapyörä, niin sehän vain kertoo, että tosirakkaus ei katso pintaa. Mieluitenhan sitä tulisi verratuksi seksikkääseen ja tuliseen mp-insinöörien taidonnäytteeseen, jonka kurvit saavat kaikkien päät kääntymään ja naapurinjampan kateelliseksi. (vaikka tokihan tiedämme, että korkokenkiä pidetään ihan vain oman mukavuuden takia, samoin kuin alkoholia nautitaan maun vuoksi).

Mutta pitäisikö sitä loukkaantua, jos olisikin mukava, rauhallinen ja järkevä (matka)kumppani tai harrastekaveri, jonka kanssa on tarkoitus lähinnä nostattaa pulssia ja nauttia adrenaliinista ja endorfiineista…? Onhan se nyt vähän outoa, että kaikenlaiset purtilot ja soutuveneetkin saa nimetä naisen mukaan, mutta moottoriajoneuvoissa menisi raja? Jokainen osannee myös pitää parhaiten huolta omasta parisuhteestaan, ilman että siitä säädetään normeja. Meillä esim. ei pahemmin pyydetä silitysapua (tulin kerran silittäneeksi miehen pyhähousujen prässit nurjalle puolelle), mutta arvostetaan kovasti, jos pesee väsyneen kuskin pyörän. Joku haluaa silittää paitoja, joku toinen asfalttia tai soraa. Joko itse moottoripyörän sarvissa tai takasitsillä kaverina…

Kommentoi: Uskaltaisitko sinä verrata kumppaniasi moottoripyörään? Mikä pyörä itse olisit?

p.s. loppuun täytyy todeta, että kyseinen mielipide ei edusta Biken virallista kantaa ja jos tämä huumoriksi tarkoitettu hajatelma loukkaa jotakuta, pyydän sitä nöyrästi anteeksi. Moraalisesti ainoa oikea ratkaisu tällaisesta röyhkeydestä olisi saada ajosaappaan jälki persuuksiin? * Hemputti on muuten päiväkoti-ikäisten ei-kiroilua.

Kommentoi

Nimi ja numero selkään

2009-05-08 | Kirjoittaja: Sami Salonen
Jääkiekon MM-kisoissa Suomen joukkue pelasi yhden pelin vuoden -65 tyylisillä retropaidoilla. Asiasta syntyi narinaa, koska paidoissa ei ollut pelaajien nimiä painettuna selkään.
Vaikka muuten kitinä aiheesta tuntui turhalta, hommassa oli yksi ihan oikea pointti. Oli nimittäin aika vaikea seurata peliä, kun ei tunnistanut kunnolla pelaajia. Vasta tuon pelin aikana huomasi selvästi, kuinka tärkeää on, että pelaajan nimi ja numero lukee selässä selkeästi.
Tämä asia kannattaisi nyt heti ottaa huomioon prätkäkisoissa. Enduroa pystyy vielä joten kuten seuraamaan pelkkien pyöriin kiinnitettyjen numeroiden perusteella. Crossissa seuraaminen on jo vaikeampaa, koska nykytyylin mukaisesti crossipyörien numerot voivat olla taiteellisia koukeroita. Näissä molemmissa lajeissa yleisölle oli suuri palvelus, jos jokaisella kuskilla olisi nimi ja numero selässä. Paitoihin painattaminen on hankalaa ja kallista, varsinkin kun numerot vaihtuvat joka kisassa. Ehkä jonkinlainen kiinnitettävä numerolappu kuitenkin toimisi, ainakin sen verran, että siitä näkisi kuka ohitse viiletti.
Road Racingissa ongelma on suurin, pyörät menevät lujaa ja suhteellisen etäällä katsomoista. Samoin numerot RR-pyörissä ovat pieniä, epäselviä ja katsojan kannalta huonoissa paikoissa. Monesti käy niin, että vaikka oikein tosissaan yrittää, ei kisaa pysty kunnolla seuraamaan kun ei tiedä, kuka kukin on.
Varmaa on, että jos katsojat pystyisivät paremmin seuraamaan kisaa perustuen siihen, että tiedettäisiin kuka milläkin sijoituksella ajaa, niin yleisö vihtyisi paremmin, kävisi kisoissa useammin ja väkimäärä lehtereillä pikkuhiljaa kasvaisi.
Kommentoi

Kesähanskat ja + 2 astetta, en suosittele!

2009-04-08 | Kirjoittaja: Tuija Nieminen
Pyöriä on pärrännyt liikenteessä sen verran vilkkaasti, että motoristit ovat selvästi kääntäneet kalenteristaan kesäkuukauden esille. Tänään sain mieheltä mieluisan puhelun töihin: Meneekö sulla tänään myöhään? Ensimmäinen ajatus oli, että kotiin tarvitaan äitiä, kun iskälle iski iltamenoa, mutta ei. Puhelun aihe oli, että täällä olis sulle sen näköinen kirje, jota olet jo kuumeisesti odotellut. Ruuvaanko kilven sulle jo paikalleen, vai tuletko itse? (ks. edellinen blogini)

Yllättäen päivän hommat tulivatkin sitten jo siltä puhelulta valmiiksi ja ei kun auton nokka kohti kotia. Aurinko paistoi ja kun myös Lasse oli tänään ilmestynyt ensimmäistä kertaa Aprilialla työpaikalle (kytkinremppa oli saatu päätökseen) kipinää pyörän satulaan oli enemmän kuin omiksi tarpeiksi. Joten ei tietenkään ollut aikaa etsiä vuodenaikaan sopivia hanskoja, vaikka syksyn keleistä kyllä edelleen oli muistissa, ettei käteen nyt löytyneillä hanskoilla oikein tarennut. Mutta kuumotus oli niin kova, että sen lämmöllä uskoi jäänkin sulavan. Mittarihan näytti vielä reippaasti plussan puolelle.

Fiilikset oli mahtavat. Ilta-aurinko helli viimeisillä säteillä ja kuinka sattuikaan - joutsenten aura saatteli matkaan. Mielessä soi Ollin (siis Lindholmin) riimit "rakkaus on lumivalkoinen", tosin itse vaihdoin värin verenpunaiseen :)

Pyörä toimi kuin unelma, ja vaikka oma ajo luonnollisesti on talven jäljiltä ruosteessa, niin olo oli kuin kalalla vedessä. Mutta...ne hemmetin hanskat. Oli pakko nöyrtyä ja kääntyä ihan eri risteyksestä takaisin kotiinpäin ja juuri ne parhaimmat mutkapätkät piti jättää seuraavaan kertaan. Kyllä söi naista, mutta kun sisullakaan ei enää saanut sormia toimimaan. Se, että tienpientareita kirjoi lumiläiskät eivät yhtään auttaneet asiaa.

Minä aion nyt kaivaa esille oman lehtemme talvihanskatestin uudestaan tutkittavasti, sillä nyt olisi mukava löytää uudet viileämmän kelin lempihanskat. Tuntuu että Trumppaa saa viedä aika paljon hellemmin ottein, joten Bulun kanssa hyvin toimineet "rukkaset" eivät myöskään houkuttele..

Älkää te siis sortuko saman hätiköintiin kuin minä kevään ekan ajonlenkin kanssa. Morjestellaan!

Kommentoi

Puoli kuuta peipposista, imuäänistä ei päivääkään

2009-04-01 | Kirjoittaja: Tuija Nieminen
En saanut viime yönä nukuttua juuri lainkaan, kun se pyörä kummitteli mun mielessä… Sain eilen puhelun, jonka tunnelmaan oli erittäin helppo samaistua. Se tulee niin yllättäen ja salakavalasti, ettei siihen osaa oikein varautua. Eilen kaikki oli vielä ihan cool, mutta tänään! Se vain ilmestyy, ei mistään, vaikka toki sen olemassa olon kyllä tietää. Vähän niin kuin se kevään ensimmäinen kärpänen, joka eilen töistä kotiin ajaessa pörräsi auton tuulilasissa. Tämä talitintin eväs oli kaiketi viettänyt talvihorrosta jossain mun auton uumenissa ja kevätaurinko herätti sen kokeilemaan, minkä lasin läpi pääsisi ulos. "Surisi kesää" kuin ilmoittaen: täällä taas ollaan ja pysytään syksyn pakkasiin asti. Mutta se pyöräkuume, sitten kun se tulee, se istuu kuin tauti ja siihen kevätflunssaan ei sitten mitkään tavanomaiset keinot tepsi. Tiedätte varmaan yökköset, jotka jumittuvat räpyttelemään hehkulampun loisteeseen ja eivät osaa pois, ellei joku armollinen sitä lamppua sammuta. Minä olen taasen jo terveiden kirjoissa ja se lamppukin on sammutettu. Nimittäin autotallissa, jossa kiiltelee uutuuttaan (ihqun punainen) Triumph Daytona vuosimallia -09 odottamassa niitä ensimmäisiä ajokilometrejä.

Nyt kärvistelen enää kilven mutterit valmiina kourassa, että pyörä saataisiin asianmukaisesti rekisteriin ja neitsytajelulle. Jäät ovat kotipihasta sulaneet ja työmatkalla motskareita tulee vastaan siihen malliin, että tuntuu dorkalta ajaa autolla. Tekisi mieleni tehdä Stonerit (aiheesta lisää seuraavan Bike-lehden MotoGP-jutussa) ja liittyä kotikylällä pärräävien kevaripoikien letkaan (tässä iässä saa/kuuluu kai jo haikailla nuoruusvuosien perään?) Suhaamisessa ei näytä olevan minkäänlaista päämäärää, kuten ei kuulukaan olla. Pääasia, että risteyksestä voi lähteä kiihdyttämällä (eikä varovasti luistelemalla, jalkaa maassa laahaten) ja tutkailla ja ihmetellä pyöriä taas kuin ensimmäistä kertaa –ja samanhenkisellä porukalla. Eipä sillä, etteikö suurin osa kyseisistä kundeista olisi ajanut läpi talven pyörillään, mutta nyt joukkoon ovat liittyneet sporttipyörien omistajat. Ja se on juuri se, mistä mielestäni tunnistaa kevään! Tiedä sitten onko tässä paikkakuntakohtaisia eroja, mutta tuntuu että täällä eteläisemmässä Suomessa näkee liikenteessä läpi talven tasaiseen tahtiin tietysti mopoja ja skoottereita, mutta myös katu- ja matkaenduroita. Mutta nyt sporttipyörät ovat tulleet ulos piiloistaan. Jos ei vaan takatalvi yllätä, niin pian saa nauttia jälleen siitä bonuksesta, joka tulee kotini sijainnista ainoastaan mp-ajokauden aikana vilkkaasti liikennöidyn mutkatien varrelta. Ne imuäänet, jotka loistavat poissaolollaan koko pitkän talven ovat palaamassa yhtä varmasti kuin muuttolinnut. Eli, rapataan kun vielä roiskuu, mutta ei kuitenkaan räpätä niin että naarmuuntuu. Mutta haloo. Kuuleeko Moto-Seinäjoki? Jäät ovat nyt lähteneet, hoputtakaa AKE:a ja laittakaahan pikana kilpeä tulemaan!

Kommentoi

Terveisiä per..ei vaan hämärtyvästä Sysmästä

2009-03-28 | Kirjoittaja: Tuija Nieminen
Kilpakuljettajammekin mielestä enduro on vielä toistaiseksi ihan ok laji ja huoltomiehistöllähän ei ole ollut koko päivänä mitään hätää.

Aurinko on paistanut täydeltä terältä ja keli on ollut asteen kaksi plussan puolella. C-luokan huoltoporukoissa kulkevana ehtii nähdä kärkikuljettajista korkeintaan perävalot, jos sitäkään, mutta aivan loistavasti toimivan tulospalvelun avulla on pysynyt hyvin kärryillä kärjessä miekkailtavasta sekuntipelistä.

Etelessä kuulemma sataa lunta, räntää, vettä tai on ainakin satanut kuin esterin sieltä, mutta Päijänteen rantamilla on toistaiseksi nautittu mitä kauneimmasta kevätpäivästä. Mitä nyt koleaa tuulta tulee mielellään auton hyttiin pakoon sen jälkeen, kun on saanut kuljettajan saateltua taas uudelle taipaleelle edes vähän kuivemmissa varusteissa. Lumen vähyys yllätti Jämsä-Jyväskylä korkeudella, ja kuljettajat eivät ole kyllä pahemmin valitelleet olosuhteista. Muutama "ei tuollaista patikkkoa voi ajaa" kommentti kuuluu toki asiaan ja kaatuilukin on enemmän sääntö kuin poikkeus kun ajetaan niillä omilla äärirajoilla.

SM-kärjen päivän sekuntipelistä on tulkittavissa se, että ainakin tämän päivän tulee kirjaamaan nimiinsä se kuljettaja joka ottaa pimeän metsän ja ehkä pian jo räntää rätkivän kelin haltuunsa.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Kuljettajan laskeutumisaika huoltoon alkaa olla käsillä, joten nämä nettipäivityksetkin sujuvat kilpakuljettajan ehdoilla. Ilmassa on suurta urheilujuhlan tunnelmaa. A-luokan perävalot menivät jo...
Kommentoi

Moottoripyörä, tuo ihmisen paras ystävä!

2009-02-16 | Kirjoittaja: Tuija Nieminen | 2 kommentit
Eilinen "sunnuntaiajelu" tuo kummasti virtaa näin maanantaiaamunakin. Samalla vaan pistää ihmetyttämään, että se mikä toisella saa verenpaineet kipuamaan huippulukemiin, saa toiselle ihan päinvastaisen olotilan. Viittaan tällä taas kerran tapetilla olevaan meluaiheeseen ja sen aiheuttajaan. Ahvenisto on saanut hämeenlinnalaiset keskustelemaan (kauniisti ilmaistuna) asiasta mm. Hämeen Sanomien lukijoiden palstalla ja kotiradallani Ohkolassa on myös kamppailtu ympäristölupien kanssa. Ohkolassa jatkolupa heltisi, joskin tiukentunein ehdoin. Se, että radan vieressä myllää laajalla alueella sorabusiness asiaan kuuluvine kalustoineen (paljonkohan sellainen raskaan sarjan legioona sylkee sisuksistaan maaperään öljyä?) ei vaikuta siihen, että crossiradan varikolla ei saa enää laskea edes hetkeksi bensakanisteria maahan..No, ei tässä siitä sen enempää. Pointtinihan oli stressin lievitys.

Viime viikko oli lehden (tai itse asiassa kahden lehden ja extra-liitteen) painoon jätön takia hivenen normaalia enemmän pinnaa kiristävä. MP-messujen takia oli jo vedetty pitkää päivää hyvissä ajoin ennakkoon, ja viime metreillä tietotekniikka yritti laittaa jos nyt ei kiviä, niin ainakin vähän soraa rattaisiin. Kotiväki kommentoisi, että ei mitään uutta tällä rintamalla, mutta kun tahtoo olla vain niin, että tavallista kireämpi tunnelma tarttuu muihinkin. Erityisesti lapsiin, ne kun tietää mistä narusta nykäistä silloin kun äidillä on pinna tavallista tiukemmalla. Mies tiesi oikean lääkkeen. Minä kun en kuulemma ole yhtään romanttinen, niin ystävänpäivänkin tiimoilta kynttilät voi jättää kaappiin ja sen sijaan pakata pyörä, ajokamat ja muut tykötarpeet autoon ja ajaa radalle. Ja kyllä muuten toimii! Rata oli ihan loistavassa kunnossa ja kun muutaman tunnustelukierroksen jälkeen pääsi taas sinuiksi pyörän kanssa ja hien päälle, niin ei meinannut hymy mahtua kypärän sisään. Kevätaurinko paistaa tänäänkin lupaavasti, ja päätoimittaja Salonenkin kuulosti taas omalta leppoiselta itseltään, kun latasi viikonlopun akkuja Portugalin auringon alla SMT:n ja SMR:n koeajossa. Uusista kotareista, ja monesta muista parhaista ystävistämme saatte lukea maaliskuun lehdestä. Kisakausikin on avattu, tulkaahan juttusille jos ja kun radan varressa meitä toimituksen väkeä näette!

Kommentoi

Pyörä perstuntumalla

2009-01-28 | Kirjoittaja: Tuija Nieminen
Jalkapohjissa tuntuu tuttua kihelmöintiä, samanlaista kuin aina näin kotimaisten mp-messujen alla. Minulle ei ole mitään järjellistä syytä vaihtaa moottoripyörääni uuteen, varsinkin kun olen ollut enimmäkseen pirun tyytyväinen peliin. Mutta… sanotaan vaikka niin, että perheellisenä olen sitä mieltä, että jos kaipaa eloonsa vähän äksöniä, niin pyörän vaihtaminen ei loukkaa ketään. Tai no, edellisen pyöränkin vaihdoin mieheltä salaa, sillä hänen mielestään minulla oli tallissa ajokautta odottamassa "ihan hyvä" moottoripyörä. Silloin olin juuri palannut kolmen kotiätivuoden jälkeen työelämään. Omasta mielestäni jo ensimmäisen palkkapäivän jälkeen rahaa tuli ovista ja ikkunoista (verrattuna kitkutteluun ns. tuloilla 290 €/kk miinus verot, ja jostain olisi pitänyt raapia 600 euroa pelkästään asuntolainan lyhentämiseen), kun taas vuosien ajan juoksevista kuluista huolehtinut mies oli sitä mieltä että taloutemme oli vielä pahasti rempallaan. Ja kyllä siippakin nopeasti leppyi.

Anyway, nytkin uskon, että käy yhtä onnekkaasti kuin silloin, kun edellisen kerran takapuolen alle löytyi "se" peli, joka tuntui heti omalta. Ja tuntui siltä vielä keväälläkin, kun vihdoin sai pyörän asfaltille koeajoon. Pyörä ei muuten ollut ollenkaan sama, mitä olin etukäteen ajatellut! Kuinkahan käy tänä vuonna?

Itse olen tietysti onnellisessa asemassa sen puolesta, että olen päässyt tutkailemaan pyörämalleja sillä silmällä jo kansainvälisillä messuilla. Messureissuilla tahtoo olla vain niin kiire, että pyöriä tuli tsuumailtua lähinnä kameranlinssin läpi. Ai niin, töitä sitä pitäisi tehdä näillä omillakin messuilla! Minua saa siis hätyytellä, että osastollamme varmaan jo kaipaillaan minua remmiin, jos näytän jumittuneeni jonkun pyörän satulaan turhan pitkäksi aikaa. Mutta mieluummin jään suustani kiinni vaihtamaan mielipiteitä siitä mikä pyörä on nyt sellainen, joka on pakko saada… Kun noi lainankorot tulisivat vielä hivenen alamäkeä!
ps. mies muuten kommentoi edellisen pyörän saapuessa, että ei muistakaan milloin olisi nähnyt vaimoa niin hyväntuulisena. Pitäkäämme siis huolta itsestämme, ja ennen kaikkea mielenterveydestämme moottoripyöräilyn merkeissä.
Kommentoi

No onkos tullut talvi joulun keskelle?

2008-12-29 | Kirjoittaja: Tuija Nieminen
Onneksi oli, ainakin tuonne Savon suunnalle, johon "Niemisen Racing Team" suuntasi sukujoulun viettoon. Siellä saimme nauttia ei pelkästään katkeilevista sähköistä, vaan polveen asti ylettävästä lumipeitteestä ja rapsakasta pakkasestakin. Ja tutun joulurallatuksen mukaisesti taas vanhakin nuortui, tosin ei kinkun ja joulukuusen äärellä, vaan talvienduron merkeissä. Siskon miehellä kun on sen verran mukavasti tonttia tuvan ympärillä, että siihen sai aurattua passelin ajolenkin meille siskoksille harjoitella lumipuurossa vikuroivan kotarin kesyttämistä. Tosin miesväkeä tarvittiin alkuun herättelemään lämpimään autotalliin tottunutta menopeliä henkiin, kun pyörä oli ehtinyt seistä pari päivää autossa pakkasessa. Arvata saattaa, että kotari oli meikäläisen ajon ja pesun jäljiltä ja siinä isäntä tivasi vähemmän huumorilla, että tulikos pyörää yhtään käytettyä pesun jälkeen ennen talliin työntämistä… Nyt tuli sitten akkukin ladattua ja muutama muukin konsti käytettyä ennen kuin varsinaisiin ajohommiin päästiin. Mutta innokkaita kokeilijoita riitti sitten senkin edestä. Äidin mieskin kävi verestämässä taitojaan –pyhähousut jalassa ja lippahattu päässä. Ei sitä silloin 30 vuotta sitten, jonka verran edellisestä ajokerrasta oli kulunut aikaa, mitään kummempia ajovarusteita tarvittu. Mutta hyvin näytti pyörä miestä tottelevan, vaikka myös hevosvoimia oli tullut näiden vuosien aikana yhtä paljon lisää eli se 30. Iästä lähti kuulemma 20 vuotta ja nuoruusvuodet palasivat mieleen. Näinköhän sitä mummi pääsee ensi kesänä istumaan motskarin takasatulalle…

Joulun pyhät kruunasi vielä jäärata-ajokokeilu, ensimmäinen lajiaan allekirjoittaneelle. Varkautelainen Moto-Harri tarjosi loistavat puitteet Tapaninpäivän ajoihin ja ei siellä radalla tosiaankaan yksin tarvinnut kinkkuja sulatella. Yllättävän hyvin enskapiikeilläkin pystyi ajamaan, kun lankomies meni rikkomaan oman jäärata-Kawansa (ylimääräisen, ei toivotun "kliks" äänen ja pyörän ennenaikaisen pysähtymisen aiheutti kampiakselin kytkimenpuoleinen laakeri), ennen kuin ehdin päästä sitä tyyppäämään. Tosin myönnettävä on, että vauhdin hurmaa ei varmaan kukaan ulkopuolinen pystynyt aistimaan, vaan olipahan nastaa!! Päivitin muutaman kuvan jääradalta Bike Galleriaan.

Kummasti helpottaa kevään ja katuajokauden odotusta, kun pääsee talvellakin ajamaan. Suosittelen lämpimästi! Tosin huomaa kyllä, että messut lähestyvät, sillä pyöränvaihtokuume vain nousee. Enskapelin voisi vaihtaa ainakin 30 kiloa kevyempään ja katupyörästä tekisi mieli puolittaa kuutiot ja saada ärrää lisää… Mitkäs fiilikset sulla on? Meinaatko sinäkin näyttää lamapeikolle kieltä ja jatkaa "mopoharrastusta" niin kuin ennenkin

Kommentoi

Talviterapiaa

2008-09-23 | Kirjoittaja: Max Ekqvist
Moottoripyöräily on erinomainen harrastus, oivaa terapiaa kesät talvet.
Pyörällä ajamisesta nauttii tietysti tietysti enemmän, mutta joskus tuntuu että talven touhuilu on vähintään yhtä olennainen osa tätä rakasta harrastusta. Ainakin minulle.
Kun pyörä on pesty ja puunattu ja muu tarpeellinen talvihuolto on tehty sen voisi jättää pölyttymään ja odottamaan seuraavaa kevättä. Tämä ei minulta ole vielä koskaan onnistunut. Vietän yllättävän paljon aikaa tallissa myös talvisin.
Keväisin huomaan, että en kaikesta tallissa vietetystä ajasta huolimatta välttämättä ole saanut paljoa aikaiseksi, ainakaan pyörän suhteen. Toisin sanoen vietän paljon aikaa tallissa vain suunnitellen asioita, miettien mitä haluaisin tehdä pyörälle. Tämä on sitä omaa aikaa, jolloin mieli rauhoittuu ja sielu lepää.
Tärkein ei aina ole päämäärä, vaan nauttiminen siihen pyrkiessä.
Kommentoi

p**le! Unohda se etujarru…

2008-09-17 | Kirjoittaja: Tuija Nieminen | 2 kommentit
allekirjoittanut on saanut ihan uuden sisällön termille volttilähtö. Nuoruus tuli vietettyä ravitallilla, ja niissä ympyröissä kyseisellä sanalla on aivan toinen merkitys, mutta aloitettuani multamopoilun (tai siis sen harjoittelun) olen saanut oppia, että katuajotyyli pitäisi jättää viimeistään nappularengasvarikolle. Nimittäin sopivassa kohdassa, henkilökohtaisen kokemuksen perusteella juurikin alamäissä, ihan vain etujarrun hipaisusta ampaisee etukautta santaan niin hapiaan, ettei ehdi edes ärrää päräyttää.

Mies kyseli tässä joku päivä sitten iltalomaa, kun tarjoutui harvinainen tilaisuus päästä ajamaan sänkicrossia. Meillä ei ole tapana jarrutella harrastuksiin liittyviä menoja, joten kateuteni nieleskellen lupasin hakea ne meillä olkkarin puolella jyräävät "nappulat" hoidosta. Jos syksyn ihan ehdottomasti hauskin ajopaikka olisi yhtään lähempänä, niin ilman muuta pakkaisin lapset ja itseni mukaan ja lähtisin itsekin pitkästä aikaa reenaamaan. Edellisestä kerrasta onkin kulunut jo aika tarkalleen vuoden verran..ja silloisella ajoreissulla kipeytynyt polvi jo täysin unohdettu. Sitä ei äkkiseltään uskoisi, että tyypilliseltä suomalaiselta viljapellolta löytyisi mäen tapaistakaan, mutta kun sellainen tältä sänkirossipaikalta kerta löytyi, niin tottahan se oli hyödynnetty…

Kotona yhden tällaisen volttilähdön seurauksena ja kipeää saaneen polveni kanssa kinkatessani, lasten suusta sai kuulla sitten lopullisen totuuden. Tällöin nuorimmaisemme sanainen arkku ei ollut vielä auennut, mutta kyllä hänkin sen verran sai sanoja kokoon, että sai kerrottu: "äiti ei osaa, isi osaa." Ja kun vain ajamalla oppii, niin ajamaan pitäisi siis päästä. Harmi vain, että sänkirossailua on harvoin tarjolla, vaikka itsekin lähes peltojen keskellä asun. Mutta onhan nuo oman kerhon miehet tottuneet, että Niemisen rouva ei ihan koko aikaa pysy pystyssä :)

Kommentoi