Kawasaki Ninja H2 / Suzuki Hayabusa Turbo

Parivertailu

Onko elämäsi tylsää? Eikö mikään tunnu miltään? Jos todella tahdot tuntea eläväsi, on ahdettu pyörä siihen erinomainen lääke.

Ajan edessäni olevan
auton perässä ja näen, kuinka sen juuri ennen vastaantulijoita ohittamaan ehtinyt Magnus muuttuu neonvihreäksi pisteeksi horisontissa. Vihdoin edessä aukeaa vastaantulijoista vapaa suora. Vaihde kolmoselle, pyörä kohti vasenta kaistaa ja kaasu auki. Moottorin kierrokset nousevat pienen puhinan säestämänä uskomattoman nopeasti ja vaihteet vaihtuvat dumpin pihahduksen säestämänä. Nelonen, vitonen, kutonen. Kiihtyvyys tuntuu epätodellisen nopealta. Pian neonvihreä piste on tunnistettavissa moottoripyöräilijäksi, jonka saa huomata olevan yllättävän nopeasti varsin lähellä. Dumppi pihahtaa jälleen, kun suljen kaasun ja siirrän pari sormea jarrulle. Olen jälleen aivan Magnuksen perässä. Tunnen, kuinka dopamiini leviää verenkiertooni. Hihitän kypärän sisällä kuin pikkutyttö – aivan mahtavaa! Tällä kertaa parivertailussa unohdetaan kaikki poliittinen korrektius, kun vastakkain asetetaan Kawasaki Ninja H2 ja turboahdettu Suzuki GSX 1300 R Hayabusa. 

Kawasakin mekaanisesti ahdettu Ninja H2 esiteltiin suuren ennakkohehkutuksen jälkeen viime syksyn EICMA-messuilla. H2 on todellinen tekninen keihäänkärki. Mekaanisesti ahdetusta 998-kuutioisesta moottorista irtoaa 210 hevosvoiman tehot ja reilun 140 newtonmetrin vääntö. Pyörä on varustettu kattavalla (ja kattavasti säädettävissä olevalla) elektroniikkapaketilla, mikä onkin pyörän julman suorituskyvyn huomioon ottaen todella hyvä asia. Ainoa ominaisuus, jota jää kaipaamaan, on mahdollisuus ABS-jarrujen poiskytkemiseen ilman kikkailuja, mutta se on kuitenkin sivuseikka. Oleellista on se, että jo mallin ensikoeajossa kävi ilmi Kawasakin rakentaneen moottoripyörän, joka todella lunastaa sille asetetut, korkeat odotukset.
Suzuki Hayabusaa pidetään nopeiden moottoripyörien kuninkaana huolimatta siitä, että viime vuosina kilpailijat (Kawasaki) ovat menneet ohi sekä tehossa että suorituskyvyssä. Hayabusa on kuitenkin suosittu virittämisen kohde, ja ehkä parhaan vastineen sijoitetuille euroille antaa moottorin ahtaminen. Parivertailunkin pyörän kohdalla voimasuhteet on käännetty päälaelleen turboahtimella. 1999-mallin pyörä on rakennettu kadunmiesten kiihdytystapahtumia varten, joten ahtamisen lisäksi sitä on jatkettu ja madallettu. Tehoa irtoaa parhaimmillaan kutkuttavat 265 hevosvoimaa takarenkaalta. 
Parivertailu ajettiin kauniin auringonpaisteisen Tukholman ympäristössä, jossa lämpötila lähenteli kolmeakymmentä astetta. Toisena kuljettajana toiminut toimituksen muskelipyöräfanaatikko Mangus Wallner sai samalla korjattua ison aukon sivistyksessään, sillä hän ei ollut aiemmin ajanut ahdettua moottoripyörää. Mutta kuinka kotikutoinen turbotykki pärjää tehdastekoiselle superlatiivipyörälle? 

Kawasaki Ninja H2 seisoo voimaa uhkuvan näköisenä toimituksen autotallissa. Musta kromipinnoite korostaa pyörän rohkeita muotoja, joita rikkoo upea, vihreäksi maalattu putkirunko. Tämä pyörä ei ole ujoille!
Kun starttinappia painaa, herää Kawasaki merkkityypillisen karkeaan tyhjäkäyntiin. Vielä ei vaikuta mitenkään erikoiselta. Satulaan istuttaessa ensimmäinen havainto on kompakti, sporttinen ajoasento, minkä jälkeen huomio kiinnittyy erittäin laadukkaisiin kytkimiin – miksei samanlaisia käytetä Kawasakin muissa malleissa? 
Kaupunkiajossa Kawasaki on kuin mikä tahansa pyörä. Se käy värinättömästi, sitä on helppo käsitellä ja kevyt kytkin on miellyttävän tunnokas. Ainoastaan aggressiivinen ajoasento on ikävä kaupunkinopeuksissa. 
Mutta ketä se kiinnostaa? Kun tie avautuu, sen tekee myös kaasu. Tuolloin paljastuu H2:n mielipuolinen luonne. Kaasuvaste on täysin välitön ja kiitos mekaanisen ahtimen, voimaa on käytettävissä aivan alakierroksilta saakka uskomaton määrä. Kiihtyvyys on todella raivokasta, ja olisi ollut suorastaan vastuutonta jättää malli varustamatta niin kattavalla valikoimalla elektronisia apuvälineitä kuin siitä löytyy. Pidon irrottamiseen tai keulan keventämiseen ei nimittäin kovin paljoa vaadita!
Ylöspäin toimiva quickshifter lukeutuu parhaimpiin koskaan kokeilemiini, ja vaihdot ovat nopeita ja pehmeitä. Ahtopainemittarin symbolit lisääntyvät ja vauhti nousee ahtimen ulinan säestämänä salamannopeasti kauas yli ajokorttiystävällisten lukemien. Vaikka paperilla teho- ja vääntölukemat eivät juuri poikkea tämän päivän superbikeistä, on Kawasakin moottorin tehoalue niihin verrattuna jotain aivan muuta. Suorituskyky on tyrmäävä, mutta pyörä tuntuu olevan jatkuvasti täysin kuljettajan hallinnassa. Ainoa luottamusta nakertava tekijä on Öhlinsin ohjausiskarista huolimatta esiintyvä keulan lievä epävakaus erittäin suurissa nopeuksissa. 
Riemu jatkuu myös tien muuttuessa mutkaisemmaksi. Kawasaki ohjautuu kaarteisiin kevyesti ja nopeasti, eikä sen 238 kilon painoa juuri huomaa. Brembon jarrut hillitsevät vauhtia erittäin tehokkaasti ja ilo on ylimmillään mutkapätkilläkin. 
Kun yrittää pukea Kawasaki Ninja H2:ta sanoiksi, tuntuvat superlatiivit loppuvan kesken. Se on toisaalta erittäin sivistynyt ja helppo pyörä, jolla periaatteessa voi ajaa aivan kuka tahansa – kunhan tietää, mitä jalkojen välistä löytyy. Kuskin halutessa se muuttuu aivan uskomattoman raivokkaaksi pyöräksi, jonka suorituskyky ei takuulla jätä kylmäksi. 
Turbo-Hayabusa ei sekään ole diskreetti. Huomio kiinnittyy ensin pitkään swingiin, sen jälkeen upeaan erikoismaalaukseen, pyörän mataluuteen ja lopuksi katteiden alta pilkottavaan rännin kokoiseen pakoputkeen. Turboahdin on piilotettu katseilta, mutta vasemman cliponin ahtopainemittari kertoo omaa kieltään siitä, että kyseessä ei ole all show, no go -tyyppinen ratkaisu.
Jos homman nimi kuitenkin jäi epäselväksi, käynnistettäessä Suzuki kyllä kertoo, mistä on kyse. Voimaa uhkuva tyhjäkäynti kaikuu parkkihallissa ja pyöriä ihmettelemään tulleet sisarlehtien toimittajat pitelevät vaikuttuneina korviaan. 
Kaupunkiajossa Hayabusa ei ole tämän parivertailun ykkösvalinta. Kytkin on erittäin raskas ja pitkä swingi hankaloittaa käsittelyä, toki vähemmän kuin uskoisi. Matalan pyörän kanssa saa olla tarkkana rotvalleja ylitettäessä ja raaka käynti saa pyörän värisemään voimakkaasti. Lisäksi liikennevaloissa seistessä moottori kuumenee nopeasti. 
Kun kaupungin ruuhkat on viimein jätetty taakse, pääsee Hayabusa loistamaan. Moottorissa on voimaa uskomattoman paljon, mutta se on saatu erittäin ajettavaksi. Ahtopaine nousee pehmeästi, eikä turboviivettä juuri ole. Kiihtyvyys on jotain aivan sairasta, ja nopeusmittarin neula kipuaa asteikkoa ylöspäin samaa tahtia käytännössä vaihteesta riippumatta. Näillä välityksillä pyörän laskennallinen huippunopeus on 338 km/h, eikä sen saavuttamisesta ole pienintäkään epäilystä. Moottorin voimavaroista omaa kieltään kertoo se, että pienetkin epätasaisuudet ajoalustassa saattavat aiheuttaa pitovaikeuksia vielä suurimmallakin vaihteella.
H2:n loistaessa myös mutkapätkillä, on Hayabusa pikemminkin tähtää ja laukaise -tyyppinen ohjus. Matala, pitkä ja kankea pyörä ei ole kovinkaan nautinnollinen ajettava moottoriteiden ulkopuolella. Lisäksi jarrut, vaikka ne onkin edessä vaihdettu Tokicon radiaaleihin, ovat pyörän vauhtivaroihin nähden rajusti alimitoitetut. 
Joka tapauksessa Hayabusa on turboahdettuna uskomattoman hurja laite. Osin sivistyneestä Kawasakista poiketen Suzukissa esiintyy mielipuolisuutta, oli nopeus mikä tahansa. Ja kukapa sellaisesta ei pitäisi? 

Vaikka autotallissa steroidiruiskeen saanut Hayabusa on parivaljakosta nopeampi ja tehokkaampi, vie Ninja H2 parivertailun voiton dr. Jekyll ja mr. Hyde -luonteellaan. Tavallisessa ajossa se on melko mukava ja lauhkea kuin lammas, mutta vain harva jää oikeasti kaipaamaan lisäystä propulsio-osastolle. Pitkien matkojen taittamiseen se on ehkä hieman liian äärimmäinen, mutta muuten on vaikea kuvitella käyttöä, jossa se ei toimisi. Ja mainitsinko, että sen suorituskyky on aivan järjetön? 
H2 on tärkeä malli myös siksi, että se avaa tietä uusille, ympäristöystävällisille moottoripyörille. Kolikon kääntöpuolelta löytää tulevat, vielä rajummat moottoripyörät, joita kehittyessään vihertyvä teknologia mahdollistaa. 
On kuitenkin muistettava, että turbo-Busa on käytännössä kenen tahansa hankittavissa (rakennettavissa), kun H2 maksaa helposti yli kolminkertaisen summan. Jos haluat tuntea todella eläväsi, on ahdettu moottoripyörä siihen hyvä väline. Emme kuitenkaan takaa pitkää ikää.

Teksti: Petri Suuronen Kuvat: Simon Hamelius

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi

Ilmainen uutiskirje!

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt kartalla siitä, mitä moottoripyöräilyn saralla tapahtuu.

Voit lopettaa uutiskirjeen tilaamisen koska tahansa. Emme luovuta osoitettasi muille tahoille.

Sulje Tilaa uutiskirje: