MV Agusta Turismo Veloce 800

Koeajo

MV Agustan slogan on Motorcycle Art. Uuden Turismo Veloce 800:n myötä käsite voi laajentua "käyttötaiteeksi". Se on herkullinen, hauska ja käytännöllinen.

Pyörän nimi merkitsee italiaksi suunnilleen nopeaa touringia. Mallin lanseerausta leimaava seikka ei kuitenkaan ole nopeus – etenkin kun se itse asiassa esiteltiin jo syksyllä 2013, mutta on päässyt tuotantoon vasta nyt. Lisävarusteltu Lusso (tarkoittaa luksusta) tulee toimitusvalmiiksi puolestaan vasta kesäksi. Ei siis erityisen nopeaa.. Sekä mallin muotoilu että speksit ovat tutut kahden vuoden takaa. 
MV Agusta selittää viivästystä sillä, että valmistaja on astumassa uuteen segmenttiin, minkä vuoksi sen on täytynyt tehdä erityisen tarkkoja testejä. 
Design on seikka, jota on vaikea ohittaa, kun puhutaan MV Agustasta. Valmistajan uuden sporttitourerin muotokieli muistuttaa muita malleja, eikä ole epäselvää, etteikö kyseessä olisi MV. Mallin ulkonäkö on tasapainoinen ja viimeistely onnistunut, ja toiminnot ovat huolella harkitut; esimerkiksi sivulaukkujen kiinnitysmekanismi on varmasti markkinoiden fiksuin.
Turismo Velocea ei kuitenkaan ole tehty vain katseltavaksi, vaan sitä kuuluu myös käyttää. Sille sopii mainiosti arkikäyttö, esimerkiksi työmatkojen taittaminen, mutta myös mukavat viikonloppureissut mutkaisilla maanteillä – pyörä sopii yhtä hyvin kumpaankin tarkoitukseen. 

moottori on pohjimmiltaan samanlainen kuin merkin muissakin 800-kuutioisissa. Turismo-versiossa huippua on tasoitettu leveyden parantamiseksi, huipputeho on laskettu 110 hevosvoimaan 10 000 kierroksella, ja 83 newtonmetrin huippuvääntö saavutetaan 8 000 kierroksella, kun sporttipyörä F3 800:n huipputeho on 148 hevosvoimaa ja huippuvääntö 88 newtonmetriä. Hyvän ajettavuuden ohella toinen positiivinen seikka on, että alentunut teho on nostanut huoltovälin mukavaan 15 000 kilometriin.
Teho kehittyy hyvin tasaisesti, ja voimaa on tarjolla reilusti myös alhaisilla kierroksilla. MV:n sanojen mukaan 90 prosenttia väännöstä on käytössä jo 3 000 kierrokselta, ja moottorin luonne sopii hyvin pyörän käyttötarkoitukseen.

Päivän ajorupeama alkaa kaupunkiajolla ulos Nizzasta. Rivikolmonen on joustava ja helppo ajettava, ja kaasuvaste on nykimätön jopa Sport-ajoasetuksella, vaikka se onkin erittäin reipas. 90 hevosvoimaa tarjoava Touring-asetus on kuitenkin tilanteeseen sopivampi, sillä rauhallisempi kaasuvaste tekee ajosta pehmeämpää. Jos haluaa vieläkin leppoisamman kaasuvasteen, kannattaa valita Rain-moodi, jolla huipputeho on 80 hevosvoimaa ja luistonesto on erittäin herkällä.
Moottoritiellä huomaan pyörän hitusen levottomaksi. Se ei hermoile, mutta se ei vain ole niin vakaa kuin mihin isojen touring-järkäleiden kuljettaja on tottunut. 
Heti kun moottoritie jää taakse, saamme käytökselle selityksen, ja Turismo Veloce syöksyy eteläranskalaisten vuoristoteiden äkkimutkien poikki salamannopean ja tarkan ohjauksen siivittämänä. Meno nostattaa väistämättä hymyn huulille.
Pyörä vastaa hienosti kaikkiin liikkeisiini, ja voin keskittyä täysin ajolinjan valintaan ennen seuraavaa mutkaa. Nopeus on kova, mutta meno ei käy missään vaiheessa dramaattiseksi, ei edes silloin, kun mutkat käyvät odotettua tiukemmiksi.

Mallissa on lähes kaikki tekniikka mitä modernilta pyörältä voi odottaa sekä lisäksi joukko herkkuja, jollaisia yleensä tapaa vain sporttipyörissä. 
Ride-by-wire on itsestäänselvä varuste, ja siihen kuuluu kolme erilaista valmiiksi säädettyä ajoasetusta sekä neljäs asetus, johon omistaja voi määrittää itse muun muassa luistoneston, moottorijarrun, kierrosrajoittimen, kaasuvasteen ja tehon.
Luistonesto on kahdeksanportainen, ja haluttu asetus valitaan näppärästi nappulasta vasemmalla peukalolla. Boschin ABS-yksikkö, 9 Plus, on varustettu RLM-järjestelmällä, joka hillitsee takarenkaan nousemista. ABS-järjestelmä on myös sammutettavissa. Quickshifter on kaksitoiminen, eli vaihteenvaihdot käyvät sekä ylös- että alaspäin ilman kytkintä. Järjestelmä toimii erinomaisesti, vaikka hydraulinen luistokytkin onkin niin sujuva käyttää, että järjestelmää ei juuri kaipaa.
  Myös mittariston osalta MV Agusta on ottanut askeleen kohti tulevaisuutta. Viisituumainen TFT-näyttö on selkeä ja helppolukuinen ja valikkojen käyttö helppoa. Kaikkea hallitaan vasemmasta ohjauskahvasta. Jos satsaa Lusso-versioon, saa myös integroidun GPS-järjestelmän ja edistyksellisemmän ajotietokoneen. Kuitenkin kaikissa Turismo Veloceissa niin kuljettajan kuin matkustajan on mahdollista kytkeä älypuhelimensa pyörään bluetoothilla, kun käytössä on oikea sovellus. 
 
Alusta toimii hyvin. Perusversion perinteiset jousituskomponentit, Marzocchin haarukka ja Sachsin takavaimennus, ovat täysin säädettävät ja perusasetuksiltaan jämäkänpuoleiset. Tyyriimmässä Lussossa on Sachsin semiaktiivinen jousitus, jonka ohjaus käy samalla Skyhook-algoritmilla kuin esimerkiksi Ducati Multistrada 1200 S:ssä. Molemmissa jousitusvaihtoehdoissa iskunpituus on edessä 160 milliä ja takana 165 milliä. 
Brembon jarrut ovat huippuluokkaa. Ne purevat hyvin, ja tuntuma on erinomainen. Itse en tarvitse kertaakaan enempää kuin kahta sormea jarruvivun käyttöön.
Kovasta jousituksesta ja verrattain sporttisesta ajoasennosta huolimatta kuljettajan ergonomia on miellyttävä. Ohjaustanko on riittävän leveä hyvän hallittavuuden takaamiseksi, mutta se ei ole liian leveä tiivistä liikennettä ajatellen. Hyvänä yksityiskohtana pyörä on ohjaustangon kohdalta mitattuna leveämpi kuin sivulaukuilla varustetun perän kohdalta. Jos tilanne on päinvastainen, laukkujen huomioimatta jättäminen voi käydä kalliiksi. Turismo Velocen laukut ovat 30-litraiset.
Oikeastaan ainoa keksimäni miinus on, että insinöörien ja suunnittelijoiden vaivalla muotoilema satula on mukavampi silmälle kuin takamukselle: istuminen alkaa maistua puulta jo sadan kilometrin jälkeen. 
Päivän päätteeksi ajamme vielä kerran Nizzan läpi, tällä kertaa ruuhkaisessa liikenteessä. Kun kärjessä ajaa italialainen ja arvatenkin puolihullu testikujettaja/opas, ei auta kuin yrittää pysyä perässä niin hyvin kuin suinkin. Mutta Turismo Veloce näyttää vielä kerran, että se viihtyy aivan mainiosti tiiviissä liikenteessä kovilla nopeuksilla.

Teksti: Kenneth Nordahl-Pedersen Kuvat: MV Agusta/Kenneth Nordahl-Pedersen

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi

Ilmainen uutiskirje!

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt kartalla siitä, mitä moottoripyöräilyn saralla tapahtuu.

Voit lopettaa uutiskirjeen tilaamisen koska tahansa. Emme luovuta osoitettasi muille tahoille.

Sulje Tilaa uutiskirje: