MV Agusta F3 675/800

Koeajo

Päivitetyn ruiskutusohjelmiston ja ABS:n ansiosta F3 haastaa luokkansa toden teolla.

MV Agusta on ensimmäistä kertaa 38 vuoteen onnistunut nousemaan MM-osakilpailussa ylimmälle palkintokorokkeelle. Panostus Supersport 600 -luokkaan on alkanut tuottaa tulosta, ja valmistajan debyytti Superbiken MM-sarjassa tänä vuonna antaa merkille lisää  menestyksen mahdollisuuksia.
MV:n viimeisimmän RR-menestyksen takana on vuonna 2012 esitelty F3 675. Vuoden 2013 loppupuolella MV Agusta esitteli myös supersportiin perustuvan F3 800 -mallin. Alusta on ennallaan, paino sama kuin ennen ja suurin ero entiseen on vastasuuntaan pyörivällä kampiakselilla varustetun rivikolmosen 45,9 millistä 54,3 millimetriin kasvanut iskun pituus. Tuloksena on 148 hevosvoimaan kasvanut teho (pienemmässä 128 hv) ja entistä parempi vääntö.

Paul Ricard circuitIlla tehdyssä koeajossa saatiin testata molempien mallien vuodelle 2014 päivitettyä versiota. F3 675:n suurimpia uudistuksia ovat Boschin viimeisin ABS-järjestelmä, johon kuuluu rata-ajoasetus, luistokytkin sekä ohjelmistoltaan päivitetty ride-by-wire kolmella valmiilla ja yhdellä täysin kustomoitavalla asetuksella. 
F3 oli elementissään vanhalla F1-radalla, jossa kova satula ja etunojainen ajoasento pääsivät oikeuksiinsa. Pyörä on pieni ja siro, mutta toimii mainiosti myös keskimääräistä pidemmän kuljettajan istuessa satulassa. Rivikolmosen vastasuuntaan pyörivä kampiakseli oli edukseen radan s-mutkissa ja tiukatkin käännökset onnistuivat vaivatta. Marzocchi-haarukalla ja Sachs-vaimentimella varustettu alusta oli upea tasaisella radalla  ja ohjauksen tarkkuus ja tuntuma olivat juuri sellaisia mitä laadukkailta komponenteilta voi odottaa. Ennestään oli tiedossa, ettei F3 kuitenkaan ole yhtä anteeksiantava maantieajossa. Siellä ajomukavuus on yhtä olematon kuin muotoilijalta huomiotta jääneet yksityiskohdat. 
Moottori kaipaa kuitenkin reippaasti kierroksia toimiakseen kunnolla ja ulostulot tiukoista mutkista vaativat ykkösvaihteen käyttämistä. Vuoden 2014 mallin kaasuvaste poikkeaa huomattavasti edeltäjästään normaalimoodissa, jossa se on ripeä ja huipputarkka. Näsäviisaasti voi todeta, että pyörä on nyt niin hyvä kuin sen olisi alusta alkaen pitänyt olla.
Uusi ABS on ratamoodissa todella hyvä ja pyörä pysähtyy tehokkaasti 250 kilometrin tuntinopeudesta. Normal-asetuksella pulssit ovat selkeitä ja jarruteho sopivampi katuajoon, missä ei välttämättä arvosteta takapyörän irtoamista asfaltista ja eturenkaan vinkumista. 

F 3 675:n jälkeen koeajettiin 800-versio. Ajoasento ja alustan välittämä tuntuma ovat lähes samanlaiset kuin 675:ssä, mutta kaasukahvaa väännettäessä ilo on ylimmillään. F3 675 on uskomaton omassa luokassaan, mutta ”luokattomassa” 800:ssa on sitä jotain, mikä saa sen erottumaan joukosta ja tekee ajamisesta käsittämättömän hauskaa. Pyörä tuntuu täsmälleen supersportilta, mutta tehoa on 20 heppaa enemmän ja tehokäyrä on huomattavasti mukavampi. 
Molemmissa malleissa on quick shifter ja 8-portainen luistonesto, mutta jälkimmäinen on tarpeen lähinnä isommassa F3:ssa. On vaikea ymmärtää, miksi kukaan ostaisi 675-mallin 800:n sijaan, ellei aio kilpailla. Hintaero ei ole suuri ja tehokkaamman mallin tarjontaa on vaikea peitota. Panigale 899 ja klassikkomalli GSX-R 750 saavat pitää varansa.

Teksti: Oscar Algott Kuvat: MV Agusta

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi

Ilmainen uutiskirje!

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt kartalla siitä, mitä moottoripyöräilyn saralla tapahtuu.

Voit lopettaa uutiskirjeen tilaamisen koska tahansa. Emme luovuta osoitettasi muille tahoille.

Sulje Tilaa uutiskirje: