KTM Moto 3-Kilpuri

Koeajo

Moto3-pyörän ajaminen poikkeaa täysikasvuisen superbiken ajamisesta. Se ei ole vaikeampaa, vaan aivan erilaista.

Aurinko paistoi kirkkaansiniseltä taivaalta, kun pääsimme koeajamaan KTM:n tarjonnan GP-luokkien pienimmäiseen, Moto3-luokkaan. 
Ensimmäisenä käsittelyyn pääsi 250 GP Production – vaihtoehto sille, joka haluaa alkaa kilpailla omatoimisesti. Seuraavana vuorossa oli Red Bull Rookies Cup -pyörä ja viimeisenä Jack Millerin tehdas-GP-kilpuri. Pyörillä ajettiin yhteensä yli 500 kierrosta – KTM ei pihistellyt testiajassa. 
Moto3-kilpurin kyytiin nouseminen on erilainen kokemus. Ensimmäisenä nousee kysymys siitä, kuinka satulaan ylipäätään mahtuu ja mihin koko kroppa ahdetaan. Pyörä on kaikin puolin kapea ja pieni. Tässä vaiheessa käy ymmärrettäväksi, miksi useimmat GP-kilpailijat ovat alle 160-senttisiä ja painavat alle 60 kiloa. 
Kun asento katteen takana on löytynyt, edessä aukeaa yksinkertainen ja pelkistetty mittaristo, josta on helppo löytää nopeasti kulloinkin tarpeellinen tieto. Siinä on pelkästään laaja analoginen kierrosmittari ja muutama pieni led-valo ilmoittamassa, milloin on aika vaihtaa vaihdetta. Tämän luokan kisoissa ei käytetä sähköisiä apuvälineitä, mutta KTM-tiimi on aiemmin testannut niitä ilman parannusta tuloksissa. 

Pienen pyörän liikkeelle saaminen ei ole ensimmäisellä kerralla aivan yksinkertaista. Olematon alavääntö ja välitykset, jotka on tarkoitettu nopealle Ricardo Tormo Circuitille, pakottavat luistattamaan kytkintä  pitkään. Teen kaikkeni, jotta moottori ei sammuisi, enkä kaatuisi heti matkalla ulos varikolta suoraan muiden toimittajien nenän edessä. Kaikki menee kuitenkin onneksi hyvin, ja murehtimisen sijaan saan nauttia käsintehdyn Akrapovic-pakoputkiston äänistä. Kova ääni vihloo korvia, mutta kuulostaa silti mahdottoman kauniilta kaasuläppien auetessa. GP-sarjan kaikissa luokissa pätee 130 desibelin raja, ja ääneen tottuminen vie korvatulpista huolimatta hetken.
Ensimmäinen kierros on uusi kokemus. Ajo-ominaisuudet ovat uskomattoman ketterät ja nopeat, mikä tuntuu isompiin pyöriin tottuneesta hyvin epätavalliselta. Kuljettajan pienimmätkin liikkeet satulassa saavat pienen 250:n kaartumaan ja kallistumaan suurieleisesti. Pyörä on todella herkkä. Liian kova tai nopea liike saa koko pyörän protestoimaan välittömästi.
Toisella kierroksella alan jo hieman oivaltaa, millaiset liikkeet ovat pyörälle sopivia. Kaikki käy tarkasti ja täsmällisesti. Pyörä seuraa jokaista pienintäkin vihjettä. Jos haluan kääntyä tiettyyn suuntaan, ohjaustankoa ei tarvitse vääntää; pelkkä katse haluttuun suuntaan vie pyörän sinne. Kaikki kolme mallia käyttäytyvät aivan samalla tavalla – herkästi ja tarkasti.
 Teho ei tietenkään ole 250-kuutioisessa yksisylinterisessä nelitahtimoottorissa hillitön, mutta silti pyörä on varsin helppo ajettava. Voimaa on 4 000 kierroksen alueella ja huipputeho saavutetaan 13 500 kierroksella. Jos missaa vaihteen, on peli menetetty.
Näin pienellä ja kevyellä moottoripyörällä moottoriradalla ajaminen ilman paria sataa käytettävissä olevaa hevosvoimaa vaatii hieman totuttelua. Tuhatkuutioisella voi jarruttaa kovaa mutkaan, kääntyä ja sitten kiihdyttää ulos. Nyt se ei kuitenkaan käy. Nyt on pidettävä vauhtia jatkuvasti yllä ajamalla mutkat suuremmalla säteellä. Jarruttaa ei juuri kannata. "Jarrutuksissani" ainoastaan ajattelen jarruttamista, mutta jätän jarrun koskematta ja siten saan pidettyä nopeuden sopivana mutkaa varten. Muutaman kierroksen jälkeen ajo tuntuu oudolta, mutta myös hurjan viihdyttävältä, kun olen saanut vakuutettua itseni siitä, että kaikki toimii ja kapeat Dunlopin slicksit todella pitävät pyörän asfaltissa. Alusta on varma ja vakaa, ja WP:n jousituskomponentit toimivat erinomaisesti ja välittävät hienosti tuntumaa siitä, mitä on tapahtumassa. 

Koeajamiemme mallien erot ovat tosiaankin äärimmäisen pienet. Esimerkiksi Millerin tehdaspyörän kierrokset nousevat 14 000 kierrokseen, kun taas Red Bull Rookie -pyörä on rajoitettu 13 000 kierrokseen huoltovälin pidentämiseksi. Lisäksi tehdaskilpurissa on edessä kaksi pientä jarrulevyä, kun toisissa malleissa on vain yksi, mutta isompi levy. KTM RC 250 R:n äänenvaimennin on "tavallinen" ja vaihdettavissa mahdollisen kaatumisen yhteydessä kulujen pitämiseksi aisoissa. Näiden yksityiskohtien lisäksi eroja ei ole paljonkaan – KTM:n kilpapyörät ovat sellaisenaan valmiina haastamaan muut. 
Päivän päätteeksi kokoan vielä koeajon tunnelmat ja vaikutelmat leveä hymy huulillani. Illalla hotellilla nukahdan mielessäni huima mutkanopeus, kevyt ohjaus ja toimittajien kesken käydyt hauskat mittelöt – jotka varmasti ainakin jossain määrin kauhistuttivat Red Bull KTM Ajo -tiimin edustajia...

Teksti: Christer Miinin Kuvat: KTM 

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi

Ilmainen uutiskirje!

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt kartalla siitä, mitä moottoripyöräilyn saralla tapahtuu.

Voit lopettaa uutiskirjeen tilaamisen koska tahansa. Emme luovuta osoitettasi muille tahoille.

Sulje Tilaa uutiskirje: